Timo ja Huttunen pienessä huoneessa - osa 2

Osa 1

Huttunen kääntyi muurauslastan ja laastia sisältävän sinkkisangon pariin ja alkoi sekoitella puketin sisältöä hyräillen hermostuneesti.Timo tuijotti häntä hetken. Polvillaan sangon ääressä hääräilevän Huttusen vieressä lattialla oli kirja. Se oli suljettu, ja Timon tutkiessa katseellaan kirjan kantta hän tunnisti sitä peittävän materiaalin ihmisen nahaksi. Timo alkoi kuvottaa entisestään hänen tajutessaan, että kannessa komeilevat geometriset kuviot, suorakulmat, kolmiot, juoksevan koiran kuviot ja muut oli tatuoitu entisen kantajansa ihoon. Timo ei ollut varma, tekikö huoneen katossa loistava hehkulamppu tepposet hänen verestäville silmillleen, mutta näytti siltä, että kuviot hohtivat aavemaisen sinisesti.

Vaiti Timo kääntyi, avasi oven ja näki edessään ylös johtavat rappuset. Jättäen hermostuneen Huttusen puuhiinsa hän kulki rappuset ylös. Timon sydän hakkasi. Tai ainakin siltä se kuulosti. Äänellä oli rytmi, ja se rytmi oli sama kuin Timon adrenaliinin vauhkoonnuttamalla sydämellä. Jokaisen sydämenlyönnin kaikuna hän oli kuulevinaan kaiun kaukaa kuuluvista kuiskauksista. Kaiku sanoi

Cthulhu fhtagn.
Cthulhu fhtagn.
Cthulhu fhtagn.
Cthulhu fhtagn. 

Timon niskavillat nousivat pystyyn hänen tajutessaan samankaltaisuuden kuiskauksen rytmin ja neuroottisesti laastia sekoittelevan Huttusen hyminän välillä.

Kahden korttelin päässä Timo löysi etsimänsä. Puinen rakennus täytti sekä huoltoaseman että sekatavarakaupan virkaa, ja kaupan kassalla päivysti tuhti, ruskean tukkansa kahdelle palmikolle solminut nainen sätkä suussa. Timo keräsi hyllyistä tavaraa kärryyn ja kasasi ne tiskille naisen eteen. Nainen nappasi tumpin suustaan, pudotti sen sormiensa välistä jalkojensa juureen ja hieroi sen kengänkärjellään sammuksiin. Sitten hän otti taskustaan kynän ja teki merkintöjä edessään olevalle paperille. 

Timo ojensi naiselle Huttuselta saamansa rahan. Nainen pudisti päätään ja hieroi peukaloaan ja etusormeaan vastakkain merkiksi siitä, että tarvitsi lisää rahaa. Timo tuijotti naista silmät seisten. Hän alkoi mölistä, ensin suomeksi, sitten siansaksaksi ja lopuksi – hän oli pääsemässä kiinni tästä anglosaksisesta kielestä – murteellisella ruotsilla. Timo teki pyöreää elettä vatsansa edessä, pullisti poskiaan ja alkoi honottaa savoksi. Nainen kallisti huvittuneena päätään. Timo ryhdistäytyi. Hän osoitti itseään. Sitten hän teki sormillaan eleen numero kahdesta. Hän osoitti toista sormea ja sitten itseään. Hän oli yksi kahdesta. Sitten hän osoitti toista sormea ja alkoi jälleen kuvailla eleillä Huttusen mahaa ja läskinturpeita kasvoja. Nainen alkoi ymmärtää. Lopullisena tunnisteena ystävästään Timo alkoi ilmamasturboida. Nainen ymmärsi.

"Oh yes, mister MacUhonen! That old perverted fart! I know him! Well, if he's your friend then it's probably okay. It's on the tap, you poor fella you."

Kaupan ovella Timo näki mainoksen, jossa sanottiin "From our friends in Germany – new Göring-Schnaps!". Timo tunnisti heti juoman: Jägermeisteria! Hän otti yhden pullon käteensä, kääntyi naisen puoleen ja heilutti pulloa kädessään kysyvästi. Nainen nyökkäsi hymyillen "Take it. I've drank better mules piss than that!".

Timo hymyili ja pisti pullon povitaskuunsa. Hän alkoi kärrätä tavaraa Huttusen kotitaloa kohti. 

Matkalla Timo huomasi auringon liikkuvan taivaalla oudon nopeasti. Taivaalle leviävä hämärä paljasti tähtiä, jollaisia hän ei ollut koskaan ennen nähnyt. Kaduille laskeutui hämärä kuin joku olisi levittänyt rakennusten päälle ja asfaltille pirullisen mustaa kangasta. Timo joudunsi askeliaan. Saattoi jo olla liian myöhä.

Timo kultakenttien maassa - osa 3

Osa 1
Osa 2

---

"Voe helevettiläene!"

Hetken aikaa tuntui kuin aika olisi seisahtanut. Sitten Huttunen iski vaivihkaa Timolle silmää ja kohotti pöydällä olevan, juuri täytetyn lasin huulilleen. Hän valutti alas kurkustaan tuon Luoteis-Amerikan vastenmielisimmän tisleen ja röyhtäisi perään.

Timo mulkaisi ylimielisesti tuttuun vastustajaansa, nappasi tämän kädestä juuri tyhjentyneen lasin ja täytti sekä sen että oman lasinsa. "Onko tänne tultu juomaan vai puhumaan?". Kapakan nurkassa löhöilevä parrakas, kauniiden nuorten naisten piirittämä mies myhäili salamyhkäisesti kommentin kuultuaan. 

Timo tarttui molemmin käsin laseihin. Nurkassa parrakkaan miehen kyljessä kiehnäävä hehkeä vaaleaverikkö räpäytti silmiään – lasit Timon käsissä olivat tyhjät.

Lattialle oli kertynyt jo pitkä rivi tyhjiä pulloja. Huttusen silmät harottivat verestävinä. Katsojien riemuksi tuntematon haastaja oli kyennyt vastaamaan tuon "Irish Hobon" jokaiseen ryyppyyn kahdella, entistä piripintaan täytetymmällä. Kilpailijat huojuivat raskaasti. Timosta tuntui kuin aika olisi hidastunut entisestään. Huttunen sulki ensin toisen silmänsä, sitten toisen ja alkoi lopulta hitaasti kaatua taaksepäin. Yleisö mylvi – kuka riemusta, kuka pettymyksestä. 

Huttunen tömähti  lankkulattiaan kuin kellistetty painija molskiin. Samassa baaritiskillä suoritettiin ensimmäinen turpaanveto. Nopeasti tilanne riistäytyi käsistä ja helvetti oli valloillaan. Timo alkoi suunnistaa horjuvin askelein kohti sivuhuoneen ovea, jonne parrakas naarasmagneetti oli poistumassa kalabaliikin tieltä. Matkallaan Timo sai arpisen mainarin lapionkokoisesta nyrkistä – kuin isän kädestä. "Isä! Isääääääää!" Timo ulisi infantiilissa tilassa. Hän jatkoi kontaten mutta pian hän tunsi nykäisyn puntissaan. "Uotanny minnuu, helevettiläene!" kuului tuttu suhaisu Timon takaa. Huttunen ja Timo ryömivät kohti ovea kapakkatappelun velloessa heidän ympärillään. Oven raosta pilkahti viehkö käsi ja paljas nilkka – Timo konttasi kahta kauheammin.

Takahuoneessa parrakas mies, Willy Valley, tuo kärpäspaperi naisille hymyili tulijoille. "Well done boys! I believe we made a good profit today. The job is done, now it's time for fun." letkautti herra Valley, Parlor-saluunan omistaja. Timo oli tunnistavinaan jotain germaanista, kenties anglo-saksistakin tuon partapervon puheenparressa. "Jag vill också vara med!" Timo solkkasi. Willie vihelsi ja samassa sermin takaa ilmestyi jokin turkkeihin kääritty olento. Lähemmässä tarkastelussa paljastui, että kyseessä oli nainen. "Menar det att vi ska knulla nu?". Nainen katsoi Timoa kysyvästi. Willie ohjeisti: "Go fuck that Eskimo. You know, it's like fucking a whale – you get used to it.".

Turkikset valuivat naisen yltä kuin vesi kesäisen iglun katosta. Hitaasti, tuskallisen hitaasti, paljastui vietteleviä kurveja ja poimuja yksi toisensa jälkeen. Timon edessä odottava eskimonaaras ei ollut mikään äitinsä helmoista tempaistu tytönhupakko – hän seisoi ryhdikkäänä ja itsevarmana, aivan kuten Timon peniskin. Timo käsitti liian myöhään, kumpi olikaan saalis ja kumpi saalistaja: kuin jääkarhu merileijonan kimppuun tuo alkukantainen himotar kävi Timon päälle. Traanimassojen alle jäänyt Timo saattoi vain vikistä, kun tuo nainen riisti vaatteet hänen yltään ja ohjasi kalun sisäänsä. Lypsykoneen käynnistyttyä Timon silmät pyörivät päässä. Syrjäsilmällä – nautinnon ja kivun sekoittamin aistein – Timo havaitsi Huttusen nurkassa kopeloimassa haaroväliään.

Timon päällä keinuva lihaläjä alkoi huohottaa yhä raskaammin. Timo sulki silmänsä. "Kohta se on ohi. Kohta se on ohi." Timo hoki mielessään. Nainen alkoi huuta ja sitten kirkua. He tulivat yhtä aikaa – nainen ja Huttunen. Valkoinen ryöppy vaaleaa tahmaa levisi eskimon poskelle valuen tämän suupieleen. "Huttunen, perkeleen perkele!" raivosi Timo. Eskimonaisen pullea käsi lävähti Huttusen naamaan saattaen tämän tajuttomaksi.

Timo ja Huttunen pienessä huoneessa - osa 1

Timo ei tiennyt, oliko hän avannut silmänsä, sillä häntä ympäröi täydellinen pimeys. Hänen päässään surisi ja hänellä oli hatara muistikuva hämyisestä, matalasta tilasta, jossa pyöreälakkiset laihat miehet polttivat piipuissaan jotakin voimakkaan imelältä ja kukkaiselta tuoksuvaa. Sitä, oliko hän itse polttanut samaa ainetta hän ei kyennyt varmasti sanomaan. Yrittäessään liikuttaa raajojaan hän huomasi seisovansa ja olevansa joka puolelta seinien – ilmeisesti tiilisten – ympäröimä. 

Hän sai vain vaivoin venkoiltua kätensä ylös ja huomasi, että katto oli vain jalan mitan päässä hänen päälaestaan. Paniikki alkoi saada hiljalleen Timosta vallan ja pian hän yrittikin jo kaikin voimin työntää ja hakata edessä olevaa seinää ja alkoi samalla kiljua kaikin voimin. Iäisyydeltä tuntuneen hetken jälkeen Timo huomasi ponnistelunsa hyödyttömiksi ja lopetti rimpuilun ja pakeni synkkiin ajatuksiinsa.

Timo ei kyennyt hahmottamaan ajan kulkua ulkoisten ärsykkeiden puuttuessa, mutta hän arveli seisoneensa vankilassaan vähintään joitakin tunteja huomatessaan jalkojensa alkavan puutua. Hän yritti helpottaa oloaan tallustelemalla paikallaan ja vääntäytymällä puoli-istuvaan asentoon, mutta ne helpottivat vain hetkiseksi. Kyynel vierähti Timon poskelta ja hän alkoi niiskuttaa: ”Ei perkele, näinkö tässä kävi... ei tämän näin pitänyt loppua.”

Timo oli jo alkanut valmistautua vääjäämättömään kohtaloonsa, kun hän havahtui ääniin, jotka vaikuttivat tulevan hänen edessään olevan seinän takaa. Hän alkoi takoa seinää ja huutaa apua mielipuolisesti. Tuntiessaan ensimmäisen värähdyksen seinässä hän tiesi, että häntä oltiin pelastamassa. Ensimmäinen, kapea ja sokaisevan kirkas valonkare tuntui Timosta lähes kivuliaalta. 

Seuraavat iskut laajensivat aukon pään mentäväksi ja pirskottelivat Timon kasvoille tiilen sirpaleita. ”Odota hetki!”, Timo huusi, ja työnsi päänsä aukosta ja näki samantien edessään tutut pyylevät kasvot: ”Huttunen, perkele! Hakkaa tämä saatanan seinä palasiksi niin pääsen pois täältä”.

Timo ja Huttunen istuivat tukevan tammisen pöydän ääressä pienessä huoneessa, jonka rikotun väliseinän palasia lojui yhä lattialla. Timon kummastukseksi huoneessa oli laastisäkki, peltisankoja ja suuri määrä tiiliä ja kaikki huoneen nurkat oli muurattu kaareviksi. ”Ne tulevat kulmista”, virkkoi Huttunen. ”Menin kerran liian pitkälle ja ne vainusivat minut. Pidät minua varmaan hulluna, mutta et pitäisi, jos olisit nähnyt saman kuin minä.” 

Timo vaistosi, että Huttunen ei – tavoistaan poiketen – tällä kertaa valehdellut. Muutaman tupakan poltettuaan Huttunen rohkaistui pyytämään Timoa hakemaan läheisestä sekatavarakaupasta lisää laastia. ”Luulen, että laasti ei riitä tuon aiheuttamasi aukon muuramiseen, eikä yöhön ole enää kovin monta tuntia aikaa. Toivotaan, että laasti ehtii kuivaa kunnolla. Vie samalla nämä kaksi dollaria sille mukavalla kassaneidille, joka antoi ostaa aiemmat tarvikkeet piikille. Lähtisin itse, mutta minun on jo aloitettava työt.”

Timo hämäläisten vainoretkellä - osa 2

Osa 1

Timo Hämäläisten vainoretkellä - osa 2

Timo yritti koota itseään verikekkerien keskellä. Minne tahansa hän katseensa käänsikin, hän näki verta, suolia, kyyneliä ja paljon pahempaa. Kaksimetrinen roikale hoputti miekkansa lappeella ryhmää rääkättyjä naisia aitaukseen lehmien ja lampaiden sekaan. Timo kävi hakemassa pudottamansa miekan ja vältteli häntä uhanneen harmaahapsen lasittunutta katsetta. Timo pakeni kylän laitamille, pois, pois tästä kauheudesta.

Saapuessaan viimeisten, hyvää tahtia savuavien rakennusten tienoville Timo rauhoittui. Täällä makaavien raatojen tuskat olivat ohi, tässä oli ensimmäiset hyökkääjät kaadettu ja tässä oli ensimmäiset puolustajat teurastettu. Vielä tässä pystyi karjalainen teräs vastustamaan hämäläisten vastustamatonta virtaa, taipuakseen liekeissä ja veressä. Timo näki tientapausta pitkin marssivan jälleen yhden hämäläissoturin, tapparalla aseistautuneen, ja roikottavan olkapäillään potkivaa ja kirkuvaa paimentyttöä. Mies poikkesi tieltä rakennuksen taakse ja tytön kirkuna yltyi yltymistään. Timo oli kaukana muista, hän päätti toimia.

Hän hiipi rakennuksen toista laitaa, lähestyen miekka etukenossa. Hän kurkisti rakennuksen taakse ja irvisti inhoten. Hän käänsi katseensa hitaasti väkivallan teosta. Hänen kuudes aistinsa varoitti häntä. Miehen nautinnollisen mylvinän ja ähinän sekä tytön parkunan ohella hän kuuli ylimääräisen äänen ja tunsi, että joku tai jokin katseli metsästä. Timo kumartui ja hiipi pusikkoon.

Timo käveli miekka oikeassa kädessä, valmiina pistämään. Laajassa kaaressa koukaten hän lähestyi suuntaa, josta arveli tuon kummallisen älinän kuuluneen. Timo kumartui yhä syvemmälle ja hiipi hitaammin ja hitaammin. Hämäläinen urho karjaisi kauempana, ja samassa tuo omituinen ääni voimistui. Se oli huokauksia ja ähinää. Timo astui vielä askeleen ja näki pusikossa lihavan miehen katselemassa hämäläisen raiskaajan touhuja. Lihava mies tumputti ankarasti.

”Huttunen, perkele!” Timo karjaisi ja lihava mies kääntyi housut kintuissa, sykkivä muna kourassa. Tuntemisen, tajunnan ja ajan pyörteet kadottivat veren Huttusen kasvoilta. Sikäli kun päähän mahtui verta alapään viedessä kaiken miehen runsaassa ruhossa virtaavan hurmeen. ”Voe helevettiläene! Tulippa sie pahhaan aekoon!” Huttunen voihkaisi. ”Niin sinäkin!” vastasi Timo ja pyyhki oksennusta pidätellen Huttusen ruiskauttamat siemenet saappaastaan ruohomättääseen. Timo ei kaivannut elämäänsä enää lisää eritteitä. 

”Perkele!” kuului pusikosta ja housuton hämäläinen, tappara koholla hyppäsi ystävysten väliin. Samassa hämäläinen liukastui johonkin, pudotti kaksiteräisen tapparansa ja lennähti selkä edellä terän päälle. Verinoro purskahti syljensekaisena miehen huulilta ja tämä alkoi huutaa. ”Nii män ko tulkii, savolaese laakist” Huttunen tuumi lakonisesti, otti hämmentyneen Timon kädestä miekan ja iski sillä useita kertoja kuolettavasti haavoittunutta, tämän tuskat lopettaakseen tai niitä pitkittääkseen, siitä Timo ei saanut selvää. 

Timo jätti Huttusen hakkaamaan miestä ja juoksi tämän uhrin luokse. Tyttö makasi maassa vaiti. Huttunen kosketti tätä olkapäälle, mikä sai raiskaparan käpertymään syvään käppyrään. Timo oli nähnyt tämän hetken monta kertaa aiemminkin. Kertaakaan hän ei osannut sitä pysäyttää, kertaakaan hän ei tiennyt mitä sanoa.

Huttunen tuli esille pusikosta. Tämä oli pukeutunut tappamansa miehen varusteisiin ja sanoi: ”Timo, ny o piru merrassa. Mie asui täs kyläs piällysmiähen, ja tuo joka liukastu ja selkäsä ommoon kirveenterrään osasi oli hämäläeste piällysmiäs ja miul verikosto luvant,ja täst hää jatkais matkaa Novgorodii. Mut ny hää o kuollu, jote mie mää ja ota häne rosvokoplans haltuu! Tuuha sie haastaa avuks, ni myö tehhää heist semmone kopla jotta alta pois!” 

Huttunen lähti saapastelemaan kohti riemuitsevia hämäläisiä ja Timo, tyttöä taluttaen, käveli hänen peräänsä.

Timo hämäläisten vainoretkellä - osa 1

Timo hämäläisten vainoretkellä - osa 1

Hän oli herännyt painajaiseen. Tappavien ja kuolevien miesten, naisten ja lasten kirkaisut läpäisivät hänen aivonsa kuin välskärin veitset. Joka puolella villaan, pellavaan, nahkaan ja sotisopiin sonnustautuneet soturit – tai demonit – teurastivat järven rannalle rakennetun hirsisistä savupirteistä ja hökkeleistä koostuvan kylän asukkaita verenhimoissaan. Hoiperrellessaan heidän joukossaan itsekin leveää kalpaa puristaen Timo näki, kuinka keihäin ja kirvein itseään puolustavat kyläläiset lyötiin maahan armotta. Hän näki, kuinka eräs vanhus iskettiin lähes kahtia massiivisen barbaarin heiluttamalla tapparalla, joka pirskotti verta Timon kasvoille irtautuessaan uhristaan ällöttävän maiskahduksen saattelemana. Samaan aikaan hänen toisella puolellaan pyöreällä puukilvellä, silmukkapaidalla ja teräslakilla suojautunut miekkamies nöyryytti vastustajaansa teloittamalla tämän polvilleen – hurjassa kaaressa iskevä lyömämiekka irrotti kyläläisen pään. Taisteluraivon vallassa oleva tappaja kasteli kasvonsa kuumalla hurmeella ja joi uhrinsa verta samalla taisteluhuutoa huutaen.

”Tursu! Tursu! Tursu!” huusivat soturit yhteen ääneen surmatessaan niitä kirottuja, jotka eivät olleet ymmärtäneet paeta järvelle rannassa olevilla kapeilla venheillä. Jossain joku sytytti pirtin tuohikattoa palamaan soihdulla. Timo hoiperteli mudan ja veren tahrimalla tantereella kuin juovuksissa, ja sitä hän todellakin oli, kaatokännissä.

”Kuole, sie hämäläiskoira!” karjaisi joku hänen takanaan, ja kun Timo pyörähti ympäri, näki hän kauhukseen selästään palavan harmaahapsisen mutta rotevan kyläläisen syöksyvän kohti teräskärkinen peitsi kädessään! Pakokauhun vallassa Timo otti askeleita taaksepäin – liian nopeasti. Hänen kantapäänsä osui jonkun kaatuneen ruumiiseen, ja juopuneen ketteryydellä hän mätkähti maahan perseelleen. Hänen miekkansa lensi saavuttamattomiin herpaantuneista sormista. Palava keihäsmies saavutti hänet hengenvetoa myöhemmin ja survaisi keihäällä ilman pienintäkään tähtäystä, ja osui Timon alla lojuvaan vielä lämpimään ruhoon. Kirkuen liekkien käristäessä selkäänsä, harmaahapsi tempaisi esille pronssihelaisen puukkonsa ja nosti aseen lopettaakseen Timon tarun tuntemattoman kylän karjapihalle. Vanhuksen sitkeys oli kuitenkin tullut tiensä päähän, sillä kohottaessaan puukkoa hänen rintaansa koristamaan ilmestyi ensin yksi, sitten kaksi, kolme, neljä sulitettua nuolta. Hiljentyneenä liekehtivä karpaasi rojahti Timon eteen kyljelleen mustan veren valuessa suupielestään. Lasittuneet silmät tuijottivat Timoa vihan naamioksi jähmettyneiltä kasvoilta.

Joku läpsäisi Timoa kasvoille ja nauraa röhötti. Hänet pelastanut jousimies.

”Herätys, kuoma! On aika tappaa, raiskata, ryypätä ja nukkua, ja nyt ei oo aika nukkua! Haha, hoho! Vielä voit löytää koskemattoman karjalaispiian!” Näine sanoineen, sikamaista nauruaan röhöttäen, jousimies kiirehti hiljentyneeltä karjapihalta kohti järvenrantaa, jossa sadat hengenheimolaisensa keräsivät saalistaan järven aaltojen liplattaessa viattomasti. Hämäläissotureiden eloon jättämien epätoivoiset huudot, mullien mylvintä, hevosten korskunta ja sinne tänne juoksentelevien sikojen vikinä sekä läpitunkeva ihmis- ja eläinpaskan löyhkä iskivät Timon tajuntaan herättäen hänet ymmärtämään jotain hirvittävää.

Hän oli palannut kotiin. Hän oli palannut helvettiin.  

Seuraavat osat:

Osa 2

Timo kultakenttien maassa - osa 2

Timo Kultakenttien Maassa -  Osa 2

Osa 1

Timo paiskattiin raa'asti istumaan huteralle jakkaralle, joka oli yksi monista pientä, neliskulmaista pöytää reunustavista. Katosta riippuva, savuava öljylamppu loi ympärilleen kelmeää valoa. Pöydän toisella puolen istui olosuhteisiin nähden siististi pukeutunut mies – korttihai, jos sulavasti käsissä sekoittuvista pelikorteista pystyi päättelemään. Sen verran Timolla riitti havainnointikykyä viinan ja lapion turruttamissa aisteissa. 

Häntä retuuttaneet raakalaiset molottivat jotain epäselvää, johon korttihai vastasi huvittuneella äänensävyllä käskien: "Bring me a scotch, ya sons o' bitches! The sight o' this shitface makes me thirsty." 

Timoa ei kiinnostanut äijien sönkötys, vaan hän otti ilon irti talon tarjoamasta lepohetkestä, ja tyytyväisesti ähisten painoi päänsä pöytää vasten samalla silmänsä sulkien. Suloinen ensikuorsaus erkani hänen kurkustaan hetkeä myöhemmin. Auvoa ei kestänyt kauaa, sillä yksi korttihain kätyreistä iski jotain kovaa, lasista pöytään. Timon silmät rävähtivät auki, hänen näköaistinsa muodosti silmänräpäyksessä putkikatseen, joka tarkentui korttihain eteen lyötyyn, ruskealla nesteellä täytettyyn lasipulloon. Aika hidastui, kun korttihai huomasi vieraansa epäilyttävän suuren mielenkiinnon tilaamaansa juomaan. 

Otsat rypistyivät, kädet hikosivat ja puristuivat nyrkkiin, iho nousi kalkkunanlihalle. Nahkasaappaitten korot raapivat lautalattiaa. Kaikki tämä tapahtui parin tihentyneen sydämenlyönnin aikana, ja korttihain sormi värähti. Pöydän toisella puolella istuvan suomalaisen vedon täytyi olla lännen nopein, kun känsäinen käsi viuhahti tarttumaan janottuun pulloon, nosti sen kuiville, ahnaille huulille ja kaatoi pullon sisällön yhteenmenoon kurkusta alas. Pullon tyhjennyttyä Timo viskasi sen rennosti nurkkaan ja rötväsi onnellisena tuolillaan.

Korttihai tuijotti uskomatonta näkyä silmät suurina kätyreittensä seisoessa hölmistyneinä ja tumput suorina, niin kuin vätyksille on ominaista. Lopulta hän henkäisi:

"I think we found a winner, boys. Finally I get to wipe the smile from the face o' that goddamn Cherokee Bill and his Irish hobo. Help our friend on his feet, he's a good sonuvabitch!"

***

Parlor Saloon, johon turta-aivoinen Timo saatettiin, oli meluisa ja ahdas. Sisään olivat ahtautuneet kaikki huijarit, lainsuojattomat, rautakourat, pelurit ja onnenonkijat, joita edes villi länsi ei ollut pystynyt kesyttämään. Siellä he rellestivät, ryyppäsivät, tappelivat, kävivät huorissa ja hävisivät kultansa pokerissa. He lukeutuivat kymmeniin eri etnisiin ryhmiin ja tunnustivat tusinaa eri uskontoa. Heitä kaikkia yhdisti kuitenkin yksi asia: he uskoivat rajaseudun lakiin, vahvimman lakiin. Paitsi pianoa soittava juopunut israeliitta, joka tunnusti Mooseksen lakia.

Jälleen Timo istutettiin pienen, puisen pöydän ääreen, joskin ystävällisemmin. Hänen ympärillään oleva ihmislauma melusi, supisi, ja hiljeni pikku hiljaa. Möykän sijaan alkoi kuulua dollarien rapinaa, kultahippujen hipinää ja vedonlyöjien huudahduksia. Ihmismassa ryhmittyi tiiviisti Timon pöydän ympärille, ja hän alkoi hämmentyneenä ihmetellä ympäristöään. Hänen edessään pöydällä oli kaksi lasia, ja useita tyhjiä pulloja. Häntä vastapäätä istui huonoryhtinen, pyylevä ukko. Ymmärrys alkoi orastaa hänen epäluuloisissa aivoissaan. Hänet oli valjastettu kilpahevoseksi ryyppykoitokseen!

Kisakuntoaan keräten vanha kettu tarkasteli vastustajaansa. Tämä oli kalpea, oranssitukkainen pulsu, jonka silmät olivat piilossa ryvettyneen huopahatun lierin alla. Ympärillä ihmiset vaihtoivat kertoimia ja veikkauksia kuin Henrik VIII vaimoa, ja kattokruunujen loistaessa pöytään tuotiin ensimmäinen viskileka. Timon piinkova katse ei harhautunut, vaan mittasi yhä kilpakumppaniaan ja tämän jokaista liikettä. Hitaasti paksu ukko nosti leukansa, ja vilkaisi Timoa alta lierin. Ja taas, ties monettako kertaa, Timo tunnisti silmien takaa miehen, jonka oli kirottu kohtaamaan eri hahmoissa uudelleen ja uudelleen kautta aikain.

"Huttunen, perkele!"

Seuraavat osat:

Osa 3

Timo kultakenttien maassa osa 1

Timo Kultakenttien Maassa - osa 1

Hirmuinen tuuli ja pakkanen puhalsivat kaupungin laitaman hökkelikujilla. Puhuri sai miehet hakeutumaan Parlor Salooniin, nestemäisen tai lihaisen lämmön äärelle, tuhlaamaan kleimeiltään hakuin ja vaskoolein kerätyt kultanuggetit laihaan lohtuun. Sillä laihaa oli viina ja laihoja olivat huorapolot. Molempia saattoi moittia – edellistä maun suhteen, jälkimmäisiä noin yleensä – hampaattomiksi.

Kaikille ei kuitenkaan suotu muuta lämmikettä kuin pahviteltta tai kurja, raoista vetävä hökkeli. Joillekin se ei olisi kelvannutkaan, sillä heitä lämmitti kullan kuume. Koiravaljakot suuntasivat kulkunsa ulos kaupungista, ja jotkut tyytyivät kulkemaan jalan. Kultansa kuppaan vaihtanut, sylki suupieltä pitkin valuva mainari oli yksi näistä jalankulkijoista. Einari oli hänen nimensä, tai oli ollut kauan sitten. 

Keskellä lumimyrskyä Einari kuuli jotain tuttua. Aivan kuin kinoksen sisältä olisi kuulunut joitakin niistä sanoista, joita hänen isänsä oli päästänyt suustaan Hämeen raitilla ihmiselämä sitten. Hän saattoi kuulla väärin, joten Einari potkaisi kinosta ja huusi näillä main kansainvälisen kehotuksen ”Giddup ya sunuvabitch!”. Tuo hautautunut nartunpenikka toisti uudestaan ”Perkele!” ja nousi sinisenä lumesta. Timo katsoi mitään näkemättä ympärilleen, huomasi Einarin, joka toljotti lumesta kivunnutta ihmettä ja pyysi tältä: ”Viinaa!”.

Einarin merillä, kaivoksilla ja metsätöissä myllerretyt aivot tunnistivat sanat jostain kaukaa. Hän osoitti kohti kaupunkia ja sanoi ”Saloon. Whisky” Timo mökelsi jotakin ja alkoi tarpoa kohti mustia muodostelmia. Hänen nenänsä vainusi jotakin, mikä toisi lämmön hänen rintaansa. Vasta sen tunteen saatuaan hän saattaisi ruveta tutkimaan, missä hän oli. Ja mistä Huttunen ilmestyisi häntä tällä kertaa auttamaan, vainoamaan, petkuttamaan, pelastamaan, painamaan maahan tai nostamaan sieltä ylös.

Timo oli oppinut tunnistamaan majatalot, keskikievarit, baarit, kapakat, huoralat, kaupat ja bistrot kaukaa. Hän haistoi halvat naiset ja kalliin alkoholin, ja miesten kiiman molempia kohtaan. Timo kiersi rakennusta, kopeloi viiman turruttamilla sormilla pitkin seinää kunnes tunnisti ulkoneman rakennuksen seinässä. Varasto. Varasto, jonka tuoksu houkutti häntä vimmatusti. Timo tarttui oven lukkoon kaksin käsin ja tempoi. Mikäli hän ei saisi juotavaa, hän olisi kuoleman oma. Siltä Timosta ainakin tuntui. Timo kiskoi voimiensa takaa ja kirosi ankarasti. Häneltä jäi huomaamatta takanaan kohoava lapio, joka iski hänen kalloonsa.

Timo heräsi hitaasti. Hän makasi lattialla, ja hänen verestä tahmea päänsä oli liimautunut lautalattiaan. ”Thief. A Finn, judging by his mumbling” kuului läheltä. Timoa piiritti kolme miestä, joista kaksi istui tuoleissa ja kolmas, seisomassa oleva, heilutteli suurta hakkua kuoleman kaappikellon heilurin lailla. ”Let the boss decide, what to do with him.”. Istuvat miehet nousivat ja alkoivat retuuttaa Timoa.

Seuraavat osat:

Osa 2

Osa 3

Timo asehullujen maassa, osa 2

Osa 1 ->

Huttusen "Hollywood-smile" ei hyytynyt, kun hän tunnisti minut, ikiaikaisen ystävänsä Timpan. "Hey, guys, cut it!" komensi Huttunen napakasti.

"This is Tim, an old friend of mine. He's practically furniture at Hyannis Port!" Hieman epäluuloisina gorillat irrottivat otteensa ja poistuivat miestenhuoneesta.

"Helevetin hyvä homma! Nyt voijjaan huastella savvoo. Tulit parahiks kahtelemmaan Tallasin turneeta. Nyt miun pittää lähtee, mut tuuhan sie huastelemmaan ja ryypiskelemmään ehtoolla."

***

Sinä päivänä tunnelma Dallasin kaduilla oli kuin Thermopylaissa. Muistin elävästi spartalaisen keihäänkärjen kylmän tunnun sen puhkaistessa kallisarvoisen nahkani. Hetkeksi olin siirtynyt aikain taakse, jossa persialainen ahneus ja spartalainen kuri mittelivät kalmankatkuisessa solassa. Sain vaivoin ravisteltua itseni takaisin tähän maailmanaikaan. Ilakoivat väkijoukot alkoivat ahdistaa minua, ja siirryin syrjemmälle, läheisen rakennuksen kulmille. Samassa näin, kuinka joku livahti rakennuksen ovesta sisään. Uteliaisuuteni heräsi: oliko mies kenties matkalla kapakkaan, pakoon tätä hulinaa, kuten minä? Päätin seurata.

Seurasin miestä portaita pitkin ylempiin kerroksiin. Kuntoni loppui kolmannen kerroksen kohdalla; krapula ja urheilu eivät edelleenkään sopineet yhteen. Etsittyäni miestä tovin jos toisenkin tästä ilmeisen hylätystä rakennuksesta, saavuin viimein kerrokseen, josta kuului ääniä. Erään huoneen ovi oli raollaan. Hiivin varovasti lähemmäs ovea ja kurkistin sisään. Näin ikkunan äärellä ulos tähyilevän äijän. Päätin mennä kysymään kaverilta, missä pubi on. Vedin tiirailemaan keskittynyttä miestä hihasta, ja silloin pamahti.

Seuraavassa hetkessä tajusin, mitä oli tapahtunut. Mies ei ollutkaan sympaattinen baarin kanta-asiakas, vaan kylmäverinen tappaja kivääri kädessään. Kiväärimies sai sätkyn.

"You fucking dim-wit commie! You made me miss the chauffeur! I shot the president instead. Fuck! Whatsa matta you?!" Ymmärtämättä miehen sönkötystä, mutta kuitenkin viestin käsittäen hipsin pois vähin äänin, jättäen ampujan sopertelemaan itsekseen.

Soperrus ei kuitenkaan loppunut ulos päästyäni. Tien laidat olivat täynnä nyyhkyttäviä, kirkuvia ihmisiä. Pahaa aavistellen maleksin tien reunaa eteenpäin, ihmisten lomitse pujotellen. Lopulta näin, mitä oli tapahtunut. Tyylikäs, avonainen amerikanrauta oli pysähtynyt keskelle tietä, ja takapenkkiä vuorasivat räikeänpunainen veri, kallonsirpaleet ja harmaa aivomassa. Kylmä koura puristui sydämeni ympärille, kun tajusin, että tuo puoliksi päätön olento oli ainoa ystäväni tässä maailmassa.

"Huttunen..."

***

En muista, miten päädyin tuon varttuneemman, mutta yhä viehättävän huoran kanssa kuppaiseen motellihuoneeseen. En edes muista motiivejani: halusinko vain panna, vaiko nyyhkyttää pehmeää povea vasten. Pottua en ollut näköjään kuitenkaan unohtanut. Yrittäen kiemurrella kuin käärme, seuralaiseni askelsi kaatamaan meille lasilliset Jim Beamiä. Tuijotin kurtisaanin rehevää perää, kunnes hän lähestulkoon tunki lasin huulilleni ja juotti minua kuin pikkulasta. Halpa bourbon valahti kurkustani alas kuin taivaallinen nektari, luvaten helpotuksen murheisiini.

Nainen irrottautui äkisti ja alkoi riisuuntua. Tämä se on elämää, ajattelin prostituoidun stripatessa kömpelösti edessäni. Naisen saatua hyllyvät lollonsa paljaiksi huomasin jäykistyväni. Päätin ryystää lisää viskiä nostaakseni maljan Huttusen muistolle. Saatuaan alushousut pois hameen alta tuo muija könysi päälleni hajareisin.

"Ya want me to fuck ya brains out, or blow ya?" En ymmärtänyt, joten aloin tehdä rytmikkäitä liikkeitä lanteillani saadakseni hommat käyntiin. Tuolini natisi partnerini riuhtaistessa housut nilkkoihini. Ähisten naikkonen kömpi takaisin ratsaille ja muitta mutkitta tunki kyrpäni sisäänsä. Muija nylkytti ja voihki teennäisesti.

"Oh, baby! Oh, baby, ya so hard, ya fucking machine!" Parin tusinan työnnön jälkeen päässäni alkoi heittää, enkä nähnyt enää selvästi. Naisen katse terästyi, jolloin tajusin, että tuo horo oli sekoittanut juomaani jotain sinne kuulumatonta. Idiootti! tuumin tajuntani lopullisesti sumentuessa. Eihän minulla ole edes rahaa...

Timo asehullujen maassa

Heräsin huoltoaseman vessassa. Vaikutti siltä, että olin nukahtanut pöntölle. Edellisen illan tapahtumista minulla ei ollut mitään käsitystä. Puristin oikeassa kädessäni kouristuksenomaisesti tyhjää Jack Daniels -pulloa. "Ei saatana! Päätä jomottaa!" mutisin itsekseni. Ryystin pullosta viimeiset pisarat siinä toivossa, että oloni kohenisi. Toivotonta.

Yhtäkkiä kuulin viereisestä loosista vieraskielistä mölinää. Hetkeä myöhemmin usean miehen raskaat askeleet lähestyivät uhkaavasti koppini ovea, kuului sarja metallisia kilahduksia, joita seurasi korviahuumaava pauke. Oven palasten sinkoillessa vartalooni paskoin housuihini - tai olisin paskonut, elleivät housuni olisi olleet kintuissani. Jostain syystä näin oli. Seuraavassa hetkessä. Valtavan gorillan käsi repi oven saranoiltaan ja raahasi minut hiuksista lavuaarin viereen.

Viereisestä kopista kuului ähkinää ja parahduksia. Gorilla ja hänen kolme ystäväänsä ilmeisesti tivasivat minulta jotain.

"How the fuck did this commie get here? We checked this place before the president came... In... Look! The poor bastard shit his pants, har har har!"

Kuunnellessani tätä outoa kieltä  läheisestä kopista kuuluva ähellys alkoi kuulostaa tutulta. Lopulta kuulin äänen, joka muistutti voimakasta ryystämistä. Hetken kuluttua viereeni asteli... Huttunen, perkele!

Timo atsteekkien maassa osa 6

Neuvottelut atsteekkien ja espanjalaisten välillä kestivät kolme päivää.Tuona aikana Timo oppi atsteekkien kielen alkeet. Tunnelma kaupungissa oli muuttunut sangen painostavaksi, kun kolmannen päivän iltana Huttunen saapui Timon luokse.

"Timo, meidän on tehtävä jotain. Espanjalaiset ovat vanginneet nuo kaksi neitoa, joihin tutustuit aiemmin varsin perinpohjaisesti. Pelasta heidät noiden raakalaisten kynsistä." Timo kavahti kuvitellessaan Benedictus Benevolanten likaiset sormet naistensa uhkeilla uumilla ja kirosi: "Perkele! Anna minulle ase, niin teen niistä ryökäleistä selvän!"

Timo asteli sulkapäähineessään kivikaupungin portille. Lihaksista pullistelevassa oikeassa kädessään hänellä oli kiviteräinen lyömämiekka ja vasemmassa kevyt ja sitkas kilpi; kupeella roikkui kivinen tikari. "Tämän miekan terällä palaa koston liekki! Espanjalaiset koirat vaviskoot, sillä se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa."

Timon aukaistessa portteja hän huomasi, ettei kukaan ollut vartiossa. Huoli prinsessoista kuitenkin voitti epäilyksen ja Timo työnsi portit auki. Nostaessaan katseensa hän huomasi järkytyksekseen edessään virnuilevan Benevolanten, hänen vieressään ylväänä seisovan Cortesin ja lisäksi satoja espanjalaisia risupartoja; kaupunkia ympäröivä järvi oli täynnä intiaanien veneitä. Saman tien espanjalaiset alkoivat vyöryä porteista sisään. Timo oli tallautua näiden verenhimoisten spaniardien jalkoihin, mutta onnistui kuin ihmeen kaupalla pääsemään turvaan porttien sisäpuolelle.

"Huttunen, perkele!"

Timo laahusti halki liekehtivän kaupungin kohti temppeliä. Kaduilla virtasi veri ja ilman täyttivät kauhun kirkaisut ja ajoittaiset tykin jylähdykset. Helvetin portit olivat auki ja Timo oli ne avannut. Hän ei jaksanut välittää kuin yhdestä asiasta – siitä, oliko Huttunen todellakin käyttänyt häntä kylmästi petoksen välikappaleena.

Timo pääsi – yllättävää kyllä – esteettä temppelin huipulle, jossa kohtasi hykertelevän Huttusen silmästä silmään. "Helevetin hyvä homma! Piästiin sitten piällysmiähiksi. miusta tulloo piäkutjake ja siusta yljpappi! Benevolanten kanssa o lyäty kättä piäle."

Timo oli sanaton. Hänen lampsiessaan temppelin ydintä kohti Huttusen paholaismainen ilakointi vaimeni vaimenemistaan. Tuttujen verhojen katveesta hän löysi vastustamattoman ruukun täynnä maissiolutta. "Saatana, antaa mennä." Ryystettyään kerralla niin paljon kuin kykeni hänen mieleensä tulvahti muisto kaukaa lapsuudesta...

Tuuli tuiversi vaaran rinteellä ja joka puolella levittäytyivät mittaamattomat erämaat. Timon oikealla puolella istui hänen isänsä miekka kädessään. "Timo, tässä maailmassa et voi luottaa yhteenkään elolliseen. Et miehiin, et naisiin etkä eläimiin. Mutta tähän voit luottaa." isä sanoi nostaessaan viittansa kätköstä viinapullon.

"Kuinka oikeassa olitkaan, isä." Timo nyyhkytti ja ryyppäsi entistä ahnaammin. Pian paikalle saapuivat nuo muka-kaapatut prinsessat, kauhistuneen näköisinä. "Tytöt... Huttunen on meidät pettänyt... Se sika antaa tapattaa koko kansamme vain saadakseen vallan. Minusta ei ollut tappamaan, antakaa anteeksi.... yrittäkää ymmärtää, en pystynyt..."

Amatsonit vilkaisivat toisiaan, ja toinen painoi Timon pään poveaan vasten ja lohdutti: "Yritä kestää, urhomme.". Siinä samassa naiset lähtivät pois kammiosta kertomatta määränpäätään ja sanomatta sanaakaan.

Timon päässä heitti, mutta hän jatkoi määrätietoisesti valitsemallaan tiellä. Humalan sumentamin silmin hän näki kaksi sumeaa hahmoa ovella. Kesti hetken tajuta, että prinsessat olivat palanneet. Toinen naisista antoi koholla olevan hameen laskoksensa pudota, jolloin jokin kova kolahti lattiaan ja alkoi vieriä kohti Timoa. Toinen prinsessoista joudutti esineen matkaa napakalla potkulla, ja se pysähtyi Timon jalkojen juureen.

Huttunen katsoi Timoon lasittuneilla silmillään, turvonnut kieli irvokkaasti suupielestä törröttäen. Naiset lähestyivät Timoa toiveikkaina. "Voit olla varma, ettei tuo petturi kuollut kivuttomasti. Nyt voimme paeta kolmin etelään." TImo oli kuitenkin turta ja sysäsi naiset sivuun. Huttunen, hänen ainoa ystävänsä oli kuollut. Ainoa pelastus löytyisi ruukun pohjalta, joten hän jatkoi juomista.

Lopulta armollinen pimeys nielaisi hänet, eikä hän tuntenut enää tuskaa.

Timo atsteekkien maassa osa 4

Timon silmät rävähtivät auki ja häntä kohtasi kauhistuttava näky: intiaani, jolla oli sulkapäähine, piteli hänen kasvojensa edessä uhkaavasti tummaa kiviveistä - mitä ilmeisemmin aikomuksenaan repiä hänen sydämensä ulos hänen rinnastaan. Tähän viittasi Timon vieressä oleva kuvottava kasa, jossa kymmenet sydämet vaikuttivat yhä sykkivän. Toisessa suunnassa veitsimiehen apurit paiskasivat aiemman, yhä lämpimän verta vuotavan kalmon alas zikkuratin portaita. Viheliäinen kärpäsparvi laskeutui tuon ihmisraukan jälkeensä jättämiin verilammikoihin. Timon katse kohdistui uudelleen intiaanipapin kasvoihin: nuo pyöreät kasvot viekkaine silmineen näyttivät kovin tutuilta...

"Huttunen, perkele! Älä tapa!"

Nuo tutut, aiemmin vihamieliset kasvot vääntyivät yllätyksestä ja hämmennyksestä. Ylipapin käsi herpaantui ja kivinen veitsi putosi uhrikammion niljaisille kivilaatoille pirstoutuen palasiksi. Se oli todella Huttunen!

Huttusen ajatukset juoksivat hänelle tyypilliseen tapaan nopeasti ja kierosti: mennyt, nykyinen ja tuleva kietoutuivat hetkellisesti yhteenä eikä hän voinut kuin virkkoa lakonisesti "Voe helevettiläene!". Hän tunnisti Timon, vanhan ryyppykaverinsa vuosisatojen varrelta. Huttunen punoi nopeasti juonen, jolla tuon rakkaan löyhkäävän juopon uhraus voitaisiin välttää.

Hän julisti suureen ääneen intiaanien kielellä: "Tämä uhri on epäpuhdas ja siksi epäkelpo! Heittäkää hänet tyrmään - mietin myöhemmin mitä hänelle tehdään!". Siltä seisomalta kaksi raakalaismaista punanahkaa raastoi Timon alttarilta raahaten hänet zikkuratin alla oleviin katakombeihin.

Huttunen päätti hyvittää Timolle tämän kärsimykset.

Sellin ovesta asteli kaksi kuvankaunista, uhkeaa ja lähes alastonta intiaaniprinsessaa, joiden niukat lannevaatteet eivät juurikaan peittäneet heidän hiestä kiilteleviä avujaan. Timon kädet alkoivat täristä hänen ahmiessaan silmillään tuota hekumallista näkyä. Naiset polvistuivat Timon eteen ja ojensivat hänelle jotain kuohuvaa juomaa saviastiasta.

Naisista lehahtavien outojen parfyymien ja suitsukkeiden tuoksuun sekoittui erehtymättömästi käymisteitse valmistetun luonnontuotteen tuoksu. Se oli olutta! Viimeistään nyt Timo tajusi olevansa paratiisissa. Timon ryystäessä kaksin käsin tuota vahvaa juomaa alkoivat naiset liikehtiä viettelevästi poistaen viimeisiä yllään olevia vaatekappaleita.

Huttunen huudahti yllättäen ovelta: "Elä laakase, naatitaan!" ja otettuaan muutaman askeleen läimäisi naisista uhkeampaa pakaroille saaden lihan värähtelemään himokkaasti. Prinsessa vilkaisi Huttusta oudoksuen peittäen kuitenkin nopeasti yllätyksensä. Timon katse oli kuitenkin lukkiutunut toisen naisen uhkeisiin lanteisiin, joilta oli paljastunut naisen riisuuduttua pieni rasia, joka oli kupeessa kiinni pienellä nahkahihnalla.

Nainen kohotti rasian, aukaisi sen ja otti siroilla sormillaan sen sisuksista pienen palan jotakin outoa hedelmää. Huttunen tokaisi: "Timo, ystäväni, sinun on aika ymmärsää se, mikä on maailmankaikkeudessa olennaista." Timo avasi suunsa kuuliaisesti ja nielaisi naisen hänelle syöttämän palasen.

Timo ja Huttunen olivat kaksin. Heidän edessään avautui höyryävä sademetsä. "Sulje silmäsi" Huttunen käski. Timo totteli. Hänen henkensä vaelsi halki valtavien puiden, kivien ja vesien vain palatakseen tuttuihin maisemiin. Hän näki edessään järven ja savusaunan. Timo alkoi kyynelehtiä.

Timo atsteekkien maassa, osa 5

Timon matkan päätyttyä hän havahtui intiaaninaisen helliin käsiin, jotka hivelivät hänen rintalihaksiaan. Samassa hän huomasi, että naisista uhkeampi hieroi hänen pohkeisiinsa aisteja kiihoittavia öljyjä. Naisista uhkuva huumaava ja naisellinen tuoksu täytti Timon tajunnan. Hän tunsi kovenevansa, mikä ei jäänyt huomaamatta myöskään intiaaninaisilta, jotka hymyilivät ilahtuen. Timo ei ollut varma siitä, oliko hän todellisuudessa herännytkään vielä, eikä se häntä oikeastaan kiinnostanutkaan.

Rintakehää hierovan amatsoonin anteliaiden ja kimmoisien lemmen kumpujen kärjissä törröttävät kastanjanruskeat nipukat hipaisivat Timon huulia naisen kumartuessa hänen ylleen. Timon kieli iski ilmaa ja hän kirosi hidastuneita refleksejään. Timo tunsi, kuinka naisen leikittelevä kieli tanssi hänen vatsallaan edeten kiusoitellen kohti Timon kohoavaa miehuuden tornia. Samanaikaisesti prinsessoista uhkeamman täyteläiset huulet lähestyivät Timon pakaroita näykkien leikkimielisesti hänen reisiään. Timon katse lukkiutui tämän uskomattoman, kiihkeän ja raakaa seksuaalisuutta tihkuvan naaraan uuman kaarteeseen ja tunturien tavoin kohoaviin pakaroihin sekä niiden väliseen laaksoon. Timo ei kestänyt enää. Hänen kätensä alkoi hakeutua janoisen kolibrin lailla kohti kuumaa ja mettä tihkuvaa orkideaa, jota hänen vieressään oleva naaras anteliaasti tarjosi. Timon henki lähes salpautui hänen tuntiessaan, kuinka hänet lukittiin täyteläisten huulien väliin samalla kätensä tavoittaessa nuo janoamansa kiihkon kostuttamat terälehdet. Hän tunsi, kuinka hänet imaistiin rytmikkään nautinnon syövereihin.

Täydellisessä harmoniassa naiset veivät häntä vääjäämättä mutta kiduttavan hitaasti kohti hekuman huippua.
"Halleluja!" Timo parkaisi vääntelehtiessään avuttoman madon lailla näiden hiestä helmeilevien seireenien kosteassa otteessa. Verhon takana Huttunen katseli – ja runkkasi. Timon horjuessa kuilun partaalle valmiina kastelemaan nämä himottaret kuumalla syötteellään, hän kuuli verhon takaa vauhkoa voihketta, jonka seuraavassa hetkessä peitti äkillinen rumpujen pauke. Verhon takaa kuului parahdus, ja Huttunen tuli verhojen läpi ja romahti huoneen lattialle sotkeutuneena verhoihin. Tämä kaikki sai naiset irtautumaan Timosta ja vilkaisemaan ensin Huttusen tuttuun hahmoon, sitten toisiinsa ja sitten ympärilleen säikähtäneinä – hälytys!
"Timo perkele, nyt on mentävä, viholliset ovat porteilla!"

...

Pian veneet lähestyivät rantaa. Espanjalaiset nousivat maihin ja asettautuivat tiiviisiin, kurinalaisiin rivistöihin karkeine partoineen ja ylivoimaisine aseineen. Intiaanit katsoivat noita ennustusten vaaleita jumalia pelonsekaisin tuntein.
"Timo, sinä osaat noiden jumalien kieltä, käännä heidän puheensa."

Timo atsteekkien maassa osa 3

Edelliset osat:

Osa 1

Osa 2

Seuraavaksi Timon alitajunta rekisteröi inkvisiittori Benevolanten käheän karjaisun "Fuego!", jolloin hän ymmärsi heittäytyä pikaisesti maahan. Hetkeä myöhemmin ensimmäiset laukaukset kajahtivat ja nuolet alkoivat viuhua Timon ylitse. Ranta peittyi savusta ja ruudin kitkerästä katkusta.

Timo kohotti päänsä ja näki hiekasta kirvelevin silmin, kuinka konkistadorit marssivat savun keskeltä etunenässään inkvisiittori, joka verenhimoisesti karjuen kannusti joukkojaan. Paljas, hopeanhohtoinen Toledon teräs välähti keskipäivän auringossa halkaisten intiaanisoturin solisluusta kolmanteen kylkiluuhun asti. Veren suihkutessa Benedictus karjaisi "In nomine Domini!" ja teki nopeasti ristinmerkin edessään lyhistyvän intiaanin edessä.

Timo sulki hetkeksi silmänsä - hetken kuluttua hän kuuli sandaalien rytmikkään rummutuksen ja haistoi hurmeen rautaisen lemahduksen. Avatessaan silmänsä Timo näki väräjäväisinä hahmoina Rooman legioonalaisten etenevän tiiviinä rivistönä kohti gallien hajanaisia joukkoja pistäen kuoliaaksi läjäpäin vihollisia kilpiensä välistä.

Muistot tulvivat Timon mieleen hänen todistaessaan tätä hirvittävää näkyä uudelleen. Hän kätki kasvonsa veren tahrimiin käsiinsä. Kun hän viimein uskalsi kohottaa katseensa näky oli korvautunut sitäkin kauheammalla: läjäpäin intiaaneja - miehiä, naisia, lapsia ja vanhuksia - makasi silvottuina sikin sokin hökkelien keskellä. Timo nousi vapisevien polviensa varaan. "Miksi?" Timo kysyi itseltään. Hän oli varma, että oli todistanut vastaavaa näytelmää lukemattomia kertoja aiemminkin. 

Yllättäen takaa tullut isku antoi Timolle armeliaan tiedottomuuden lahjan.

Timo atsteekkien maassa osa 2

EDELLISEN OSAN LÖYTÄÄ TÄSTÄ LINKISTÄ

Merimatka taittui joutuisasti, kunnes tähystäjä eräänä kirkkaana aamuna huusi "Terra! Terra!" – Maata oli näkyvissä. Pian portaita asteli alas rautasaappainen konkistadori kannoillaan pienikokoinen italialainen inkvisiittori nimeltään Benedictus Benevolante. Ukko tiesi kertoa, että tuo kiivas, köyryselkäinen paholainen oli itsensä paavin lähettänä, ja kuninkaankin valtuuttama, ja edusti sekä laivan että koko Uuden Maailman ylintä tuomiovaltaa. Timo oli paskoa housuihinsa tämän yllättävän näyn edessä, sillä ruumassa ei ollut ukon lisäksi ollut muita ihmisiä sitten taannoin tapahtuneen kannella toikkaroinnin.

Timon pahimmat pelot eivät kuitenkaan toteutuneet, vaan heidät saatettiin ylös kannelle sokaisevan kirkkaaseen auringonvaloon suolaisen valtameren tuoksun lehahtaessa heidän sieraimiinsa. Inkvisiittori julisti: "Koska olemme Jumalan armosta saapuneet suuren meren yli vahingoittumattomina, olen päättänyt armahtaa teidät. Sinä, Fernando, senkin kapinen koira, joudut kuitenkin jäämään laivalle kuuraamaan kansia.". Ukko huokasi raskaasti, kätteli Timoa, vanhaa sellikaveriaan ja totesi ykskantaan: "Näemmä sinun seikkailusi Uudessa Maailmassa jatkuvat; minun jäävät tähän laivaan. Jumalan siunausta, poikani! Varo kuitenkin pyylevää, viekassilmäistä ja nopeakätistä miestä – hänen kohtalonsa on sidottu sinun turmioosi.". Näiden arvoituksellisten sanojen jälkeen ukko Fernando painui takaisin kannen alle, eikä Timo nähnyt häntä sen koommin.

Inkvisiittori lipoi ohuita huuliaan ja tähyili läheistä saarta ja siellä olevaa idyllistä kylää. Hän kääntyi Timon puoleen ja virkkoi: "Timo. Sinä tulet uskoakseni olemaan kielimiehenä hyödyllinen, kun saatamme noita kurjia pakanoita Herran huomaan."

Rautasaapas pureutui neitseelliseen hiekkaan samalla kun veneen kokka iskeytyi maihin. Konkistadorit, muassaan Timo ja inkvisiittori, aloittivat marssin kohti kylää auringonvalon tanssahdellessa heidän kypärissään, keihäänkärjissään, rintahaarniskoissaan ja arkebuusiensa piipuissa. Uteliaat, rääsyihin pukeutuneet intiaanilapset kirmasivat riemuissaan parrakkaan joukon edessä. Timon tehtäväksi oli annettu selvittää, olivatko kyläläiset käännytettävissä oikeaan uskoon vai lepäsikö heidän ainoa toivonsa miekan terällä. 

Timo lähestyi varovasti kylän päälliköksi olettamaansa henkilöä, kunnes kymmenen askeleen päässä päällikkö jähmettyi niille sijoilleen tuntiessaan oksennuksen makean löyhkän kyllästävän sieraimensa. Tämä oli hänelle liikaa – tällaisen löyhkän on tultava pahasta hengestä itsestään – ja hän alkoi mölistä.

Timo atsteekkien maassa

Pistävä lannankatku kyllästi Timon sieraimet. Hänen kurkkunsa oli kuiva kuin raastinrauta. Timon mieleen tulvahti piinaavan jyskyttävä tunne siitä, että näin on ollut joskus ennenkin.

Päänsäryn lomastakin hän tunsi, että kaikki keinuu jälleen. Timo raotti varoen toista silmäluomeaan ja ymmärsi, mistä lannanhaju on peräisin. Hän liikutti varovasti oikeaa kättään, koska vasen vaikutti olevan hautautuneena johonkin pehmeään ja lämpimään, eikä hän siksi raaskinut liikuttaa sitä. Oikea käsi vaikutti toimivan jotakuinkin normaalisti.

Seuraavaksi hän siirtyi arastellen puolikonttaavaan asentoon yrittäen samalla raottaa toista silmäluomeaan. Parahtaen vaimeasti hän luopui yrityksestä: jostain tulvi liikaa valoa Timon herkistyneille aisteille. Valonsäteet tunkeutuivat kuitenkin silmäluomien läpi pakottaen hänet selvittämään tilansa luonteen.

Saatuan silmänsä vihdoin auki hän kömpi ylös, horjahti sivulle ja kompastui johonkin, joka päästi etäisesti tutun vinkaisun. Timo mäjähti lattialle ymmärtäen kompastuneensa johonkin eläväiseen. Timo virkkoi: "Ai perkele, se olikin sika, ja iso sellainen!".

Hän koki pakottavan tarpeen paeta paikalta ja ryntäsi horjuen kohti aukkoa joka vaikutti uloskäynniltä tästä infernaalisesta tilasta, joka muistutti uskonoppineiden tarinoita helvetin kauhuista/esikartanosta. Kiivettyään ylös uloskäynnille johtavat portaat ja pakotettuaan sitä peittävän luukun auki hänen silmänsä sokaistuivat kirkkaasta auringonvalosta.

Sokaistumisesta huolimatta Timo kömpi ylös luukusta ja jatkoi päämäärätöntä ryntäilyään, kunnes kompastui johonkin ja tunsi päänsä iskeytyvän johonkin metallintapaiseen, ennen kuin hän menetti tajuntansa.

Seuraavaksi Timo heräsi paineentunteeseen kurkullaan, joka osoittautui sotilassaappaaksi, jonka omistajan piirteet alkoivat hahmottua Timon näkökenttään. Hän panu ensimmäisenä merkille, että tämä parrakas ja haarniskoitu saappaan omistaja näytti olevan yltäpäältä tuoreen oksennuksen peitossa.

"Sinä, kuka hyvänsä oletkin, joudut tekemään kovin töitä paratiisiin päästäksesi." sanoi ääni espanjaksi.

Seuraavien viikkojen aikana Timo tuli tietämään, että hän oli matkalla suuren meren yli kohti länttä, josta tutkimusmatkailijat olivat tuoneet tietoja aiemminkin. Hänen päivänsä kuluivat laivan kannen alla kahlittuna epäluotettavan, mutta joskus ystävällismielisen vanhan merimiehen kanssa. Kanssakäymisen myötä Timo hahmotti tuon ukon käyttämän kielen alkeet.