Cyber-Timo ja Jabba the Huttunen - osa 6

1 osa:

https://timojahuttunen.blogspot.com/2015/05/cyber-timo-ja-jabba-huttunen-osa-1.html

2 osa:

https://timojahuttunen.blogspot.com/2019/11/cyber-timo-ja-jabba-huttunen-osa-2.html

3 osa:

https://timojahuttunen.blogspot.com/2019/11/cyber-timo-ja-jabba-huttunen-osa-3.html

4 osa:

https://timojahuttunen.blogspot.com/2019/11/cyber-timo-ja-jabba-huttunen-osa-4.html

5 osa:

https://timojahuttunen.blogspot.com/2019/11/cyber-timo-ja-jabba-huttunen-osa-5.html

Korkealla Löyly-planeettaa kiertävän Pihis-kuun taivaalla lentää liihotti paikallisen virtuaaliseksitrafiikkimonopolin mainoszeppeliini. Sen kyljessä neonvalot julistivat Jabba The Huttusen voittoa: THE WORLD IS YOURS.

Timo palasi taistelusta kaartinsa ja vankijoukon kera. Kaupunki juhli voittajan paluuta ilotulituksin ja kortteleiden laajuisin bakkanaalein. Siellä täällä katuja halkoviin tankoihin oli hirtetty väkijoukon ilonkiljahduksien ja naurunpurskahdusten saattelemana nivaska Harjuruoho-sisseiksi epäiltyjä kaupunkilaisia ja lähikylien asukkaita. Saapuvien voittajien kärjessä marssi Timo, tämän perässä voittoisat Jakka Baanit ja ensimmäisenä vankikolonnassa rullasi valtava häkki, jonka sisällä sissitiikeri Pennaha raivosi ja huusi iskien kynsiään kaltereihin. Häkkivankkurin perässä laahustivat voitetut ja nöyryytetyt sissit laskien katseillaan katukiviä. Ilmassa lensi kiviä, mätiä hedelmiä, elukoiden raatoja ja erilaisia haisevia eritteitä hävinneiden päälle. Vankeja paimensivat sähköpatukoilla Juss-Pekk -kaartilaiset, joihin osui – ehkä jopa vahingossa – osa heitellyistä esineistä ja eritteistä. Triumviraatti toi Timon ja voittoisan sotajoukon vankeineen Jabba the Huttusen palatsin luo. Sisällä vangit ohjattiin kellareihin, mutta sissipäällikkö Pennahan häkki vietiin syvemmälle palatsiin harmaakaapuisten saattajien vartioimana.

– Helevetin hyvä homma! Ny o koko aurinkokunta miu komennossai ja voejjaa olla hölökynkölökyn seuraava tuhanne vuatta! riemuitsi Jabba the Huttunen.

– Meehä sie tankkoomaa ilolientä huaneesees, mie laita kutsu ko voejjaa ryhtyy varsinaisii voetonjuhulii!

Timo totteli. Hän paineli huoneeseensa, joi alkoholia ruumiinsa lepuuttamiseksi ja tankkaamiseksi ja oikaisi pitkäkseen vuoteeseensa. Timo sulki silmänsä ja cyber-ruumis asettui lataustilaan. Timo nukahti.

- - -

– Anteeksi, herra, kesken lepohetkenne, mutta voitonjuhlat ovat alkamassa ja Jabba the Huttunen toivoisi Teidän saapuvan pikaisesti paikalle! Gee3peeaa herätti Timon tämän vuoteesta. Timo suoristautui vuoteessaan, puki mustan pahamaineisen univormun päälleen ja seurasi tulkkibottia. Voitonjuhlien tyyssijaksi Sali oli yllättävän tyhjä, mutta läsnäolijat korvasivat määrän laadullaan. Juss Pekk -kaartin komentaja Nen-Zaaviza. Cinnun serkukset, joiden sormennapsauksesta pörssit laskivat ja nousivat. Marsalkka Moizoh 265. keisarillisesta amiraliteetista. Pankkiireja. Kauppiaita. Aseiden välittäjiä. Palkkasoturikomppanioiden kapteeneja. Ja näille tarjoilevia ja heitä hoivaavia orjattaria hädin tuskin suloja peittävissä hepeneissään.

– Ihta! Kohta! Sauna-ahta! Kimtah no paramah! Tsuunah gohtam boh tsina! mylvi Jabba the Huttunen riemukkaasti taputtaen pulleroita käsiään.

– Ystävät! Toverit! Sauna-kaverit! Olemme voittaneet! Katsokaa päihitettyä ja nöyryytettyä vihollista! tulkkasi Gee3peeaa. Pian Jabban kättenläpytysten jälkeen suuri sivuovi hallissa avautui ja sisään saapui neljän harmaakaapuisten palvelijoiden saattamana päihitetty Pennaha ilkosen alasti, katse alaspäin suunnattuna, kaulassaan piikkipanta. Huttunen hekotteli kieli pitkällä näylle. Kukistettu naarastiikeri käveli Huttusen eteen ja polvistui.

Juhlat alkoivat riehakkaasti. Maljoja kohotettiin, orjia ja orjattaria taputeltiin himokkaasti pakaroille ja voitolle nauraa räkätettiin. Pennaha poimi maasta viuhkan ja alkoi hitaasti heiluttamalla jäähdyttämään hikoilevaa Huttusta. Timo istahti tuolilleen, kaappasi syliinsä juomia tarjoilevan uhkean orjattaren ja joi toisella kädellä maljoja kohotellen tämän tarjottimella olevia drinkkejä ja kouri toisella kädellä naista tämän hameen alta. Tämä vingahti, mutta kokemuksen kovettamana piti tarjottimen tasassa. Timo arvosti tämän ammattitaitoa ja siirsi kätensä naisen haaruksista. Timosta tuntui, että nainen ehkä, ehkä oli pahoillaan tästä. Mutta Timo ei ollut varma.

Huttunen oli huomannut Timon eleen ja ryhtyi äänekkääseen röhönauruun. Tulkki selvitti, että nyt Timo saisi nähdä, kuinka voittaja nautti kukistamiensa naisten alistamisesta ja voihkinnasta. Muutama kaulapannan avulla annettu kivulias sähköshokki kannusti tiikerinaarasta. Tämä käveli arvokkuutensa rippeet ryhdillään säilyttäen. Timo katseli, kuinka tytön karvaiset, kiinteät ja kauniit rinnat ja pyöreät pakarat värähtelivät kävellessä kuin tyven lammen pintaan olisi heitetty pieniä kiviä. Kissamaisesti naaras astahteli Jabba the Huttusen ruhon täyttämän lavan vierelle pyörittäen viuhkaa irti varsiosasta. Sitten tiikeri ryhtyi ruuvaamaan astalon päähän oranssia pallopäistä paksua tappia ja saatuaan sen tukevasti kiinni asteli vantterin askelin Huttusen luokse.

Timo, siemaillen juomaansa, tarkkaili silmät kovana tiikerinaisen jokaista elettä. Yllättäen jokin alkoi soittaa hälytyskelloja hänen päässään. Timo skannasi ympäristönsä, etsi jotain erikoista, löytämättä mitään. Lopulta hän tutki kukistetun kapinallispäällikön karva karvalta, solu solulta. Timon tutkimusten aikana Huttunen kääntyi ja raotti persettään. Vangittu tiikerinainen alkoi survoa oranssia tappia sisään. Jokin tässä häiritsi Timoa suuresti. Hän kääntyi mielensä kovalevyn puoleen ja avasi lukitut muistot. Hän muisti lattialla kirmaavat pikku-Huttuset. Hän muisti orjattaren, joka kirkui lattialla vatsan pullistuessa liikaa pumpatun ilmapallon lailla. Hän muisti tytön hymyn, kun kuuli tulevansa kuningattareksi. Ja hän muisti, millä orjatar oli saanut suosionsa. Hän oli rassannut Jabba the Huttusen perärööriä suurella anustapilla. Joka oli punainen.

Maailma hidastui. Timo syöksyi ylös heittäen sylissään olevan orjattaren sivuun tarjottimineen. Hän juoksi kohti Huttusta, jonka sisään tiikerinainen oli juuri saanut upotettua oranssin tapin. Huttunen kurlutti onnellisena.

– Huttunen varo! Se on ansa! Se tappaa sinut! Timo kirkui syöksyessään kohti tiikeriä. Huttusen silmät aukenivat ammolleen ja tämä tivasi: ”GLUH?”

– Tsiiraaahh naah gaah raaaaaaahhhh! Karjui tiikerinaaras omalla kielellään ja käänsi voimakkaasti varresta, joka irtosi.

– Kuolema tyrannille, vapaus kansalle! tulkkasi tulkkibotti vaistonvaraisesti kapinallispäällikön huudon.

Huttusen peräaukkoon tungettu räjähdelataus pamahti hirmuisella äänellä. Timo lensi selälleen hirmuisen paukkeen ja paineaallon myötä. Vieraiden joukkoon sinkoili lihan sekä rasvan palasia ja Huttusen vihreä veri kasteli salin pitkältä matkalta. Veressä kylpenyt Pennaha, jolle liikanimi Verinen totisesti sopi, kohotti varren päälleen, karjahti ja riisti kaulapannan leikiten irti kaulastaan. Sitten yhdellä nopealla sivalluksella hän iski Gee3peeaan pään irti ruumiista. Ovista tulvi sisälle kapinallistaistelijoita, jotka avasivat tulen. Orjat ja orjattaret syöksyivät maahan kiljahtaen, mutta osa näistä ryhtyi avoimeen kapinaan entisiä herrojaan kohtaan. Timo näki painajaismaisena näkynä, kuinka yksi heitti kaulaansa johtavan ketjun komentaja Nen-Zaavizan kaulan ympärille ja kuristi tämän hengiltä. Luodit, laserit, plasma-aseet ja teräaseet kaikissa mahdollisissa muodoissaan surmasivat Sauna-aurinkokunnan eliittiä. Meteli yltyi ja Timo yritti kohottautua. Samassa hänen edessään oli Pennaha, jonka jalka upposi hänen naamaansa. Timo menetti tajuntansa.

Kun Timo heräsi, oli sali liikkumaton mutta kaukaa kaikuna tulevasta metelistä päätellen palatsissa taisteltiin edelleen. Kellarien vankityrmän kapinalliset oli vapautettu ja yhdessä kaupunkiin ujuttautuneiden sissien kanssa he olivat tuhoamassa Jabba the Huttusen rikollista imperiumia viimeistä murusta myöten. Timo kävi mielessään läpi telepaattiviesteillä saapuneita taistelukentän raportteja. Aikaa oli kulunut noin puolisen tuntia siitä, kun hän oli taintunut. Mutta ovela Pennaha oli selvästi voitolla. Raportteja pikaisesti lävitse kelatessaan Timo sai yllättäen telepaattisen hätäsanoman Cee3peeaalta.

– Mestari Timo, Jabba haluaa keskustella kanssanne! kuului viesti.

Lattialla lojuvan Gee3peeaan pään valot välkkyivät. Tämä pystyi yhä toimimaan, joskin äärirajoilla. Timo siirsi katseensa Huttuseen. Suunnaton ruho muistutti viikinkilaivan runkoa, josta kylki- ja kansilankut puuttuivat. Törröttävien kylkiluiden keskellä viimeiset silpoutuneet sisäelimet tekivät kaikkensa ylläpitääkseen elämää. Huttunen avasi värähtelevät silmänsä ja puhui viimeisillä voimillaan.

– Voe perkele, Timo! Se hutsu huiputti valla sinnuu ja minnuukii! Mee ja pelasta miu poikai, mittää muuta mie en ennää pyyvvä! Huttunen aneli, korisi ja kuoli.

– Pyydän, hyvä herra, antakaa minun liittyä isäntäni seuraan. Lopettakaa kärsimykseni! aneli Gee3peeaa punattujen metallihuuliensa värähdellessä. Yhdellä saappaan rämäkällä polkaisulla Timo toteutti tulkkibotin toiveen. Timo alkoi hortoilla kartan avulla kohti palatsin kellarissa sijaitsevaa lastenhuonetta.

Mitä Timo olikin tässä elämässään sitten tehnytkin tai mitä hänelle oli tehtykin, mikään ei vetänyt vertoja näylle jonka hän näki lastenhuoneessa. Lattia lainehti verestä, jokainen sopukka oli täynnä liiskattuja ja runneltuja pieniä ihrapalloja, Huttusten miniatyyriruumiita. Huoneen keskellä oli valtava, kuin pienen pienistä nukenpäistä koottu pyramidi. Jokaisella irtileikatulla päällä oli Huttusen pulleat kasvot. Niitä oli sadoittain ja verilammikko kammottavan monumentin alla laajeni ja kasvoi alituiseen. Timon oli kytkettävä useita hermoratoja pois päältä, ettei hän olisi kuvotuksen tunteensa vuoksi oksentanut ulos kaikkia alkoholivarastojaan. Hän oli myöhässä. Jabbojen suku oli tuhottu.

Huoneeseen ryntäsi lauma sissejä, jotka osoittivat Timoa aseillaan. Rivit aukenivat kun esiin marssi Pennaha, joka nakersi yhden pikku-Huttusen ruumiista suupaloja selvästi rasvanmausta nauttien. Taistelu oli ohi. Nopeasti epätoivoinen Timo vapautti kaiken potentiaalin aivoissaan. Hän lyhistyi maahan. Timo iski tietoverkkoihin ympärillään, kaatoi kaikki palomuurit ja hakkeroi jokaisen asejärjestelmän johon pääsi käsiksi. Timon silmät kääntyivät nurin. Veriselle Pennahalle, voitokkaalle sissikomentajalle, vilautettiin Timon hakkeroinnin aikana näyttöruutua. Pennaha pudotti Huttus-makupalansa ja syöksyi kohti Timoa tikarinsa ojossa. Liian myöhään. Valtavat räjähdykset hajottivat koko Pihis-kuun pinnan ja lopulta sen ytimen.

Timo heräsi, jälleen kerran, ja tajusi leijuvansa hyytävän kylmässä tyhjiössä Löylyn kiertoradalla. Hän ei kuullut mitään mutta ymmärsi kelluvansa avaruuden halki räjähtäneen kuun kappaleiden lomassa. Sauna-tähti häikäisi hänet kirkkaudellaan. Timo sulki silmänsä tiukkaan, mutta luomienkin läpi häikäisy oli liikaa. Timo tiesi, mikä olisi viimeinen teko. Hän tuijotti pullon kuvaketta, joka näytti lähes täyttä pullollista. Hän koordinoi verisuoniaan ja syötti kaiken alkoholin tankeistaan aivoihinsa välittämättä järjestelmänsä varoituksista. Timo käännähti tyhjyydessä ja aurinkokunnan auringon, Saunan, lämmittäessä hänen selkäänsä hän tunsi alkoholin lämmittävän muuten. Ihana humalatila valtasi Timon ja hän sammui Löylyn kiertoradalle tyhjässä tanssivien asteroidien keskelle.

Cyber-Timo ja Jabba the Huttunen - osa 5

1 osa:

https://timojahuttunen.blogspot.com/2015/05/cyber-timo-ja-jabba-huttunen-osa-1.html

2 osa:

https://timojahuttunen.blogspot.com/2019/11/cyber-timo-ja-jabba-huttunen-osa-2.html

3 osa:

https://timojahuttunen.blogspot.com/2019/11/cyber-timo-ja-jabba-huttunen-osa-3.html

4 osa:

https://timojahuttunen.blogspot.com/2019/11/cyber-timo-ja-jabba-huttunen-osa-4.html

Timo poistui salista hoippuen todistettuaan kuvottavaa avaruusparasiittiystävänsä lisääntymismenoa. Kun orjattaren jäänteet oli siivottu pois, selosti Jabba the Huttunen Timolle tämän tehtäviä. Hänestä oli tuleva Jakka Baan upseeri, Huttusen teräsnyrkin, jolla tämä piti planeettoja otteessaan.

Timo sai jotenkin väännettyä itsensä halki käytävien ja salien, apunaan aivoihinsa asennettu karttaohjelma. Hän lysähti vuoteelle. Hän muisti tulkkauskokemuksensa oudon hetken ja ryhtyi tutkimaan pään sisäistä avaruuttaan. Hänen muistinsa oli tietokoneella hänen päässään ja leikitellessään kokemustensa turruttamana hän huomasi, että pystyi lukitsemaan muistoja pois mielestään. Hän teki näin visusti orjatytön kirkunalle, purskahtavan vatsanahan äänelle ja Jabba the Huttusen kitaan nakatulle pikku-Huttuselle. Kajottuaan muistoihinsa Timo pystyi taas kohtaamaan todellisuuden.

Timo ryhtyi tutkimaan kummallista silmäkulmassa näkyvää valikkoaan. Kielipäänsä ansiosta – jota helpottivat selkeät kuvat – hän pystyi nopeasti pääsemään käsiksi ruumiinsa uusiin saloihin. Hän pystyi muuttamaan molemmat kätensä hirvittäviksi rapiireiksi, joilla pystyi lävistämään Bultoh-panssaritkin. Hänen olkapäistään sai esille plasma-aseet, jotka löysivät maalinsa kilometrien päästä. Silmiään tehostamalla hän pystyi näkemään niin lämmön, valon taittumisen kuin millimetrin kohouman kadun toisessa päässä olevan olennon rinnan päällä. Korviaan tehostamalla hän pystyi melkein kuulemaan Jabba the Huttusen suuren palatsin toisesta päästä toisessa päässä käydyn keskustelun, mikäli taustamelu ei häirinnyt. Hänelle selvisi, että katumarkkinoilla homunculus-varrasta tarjonnut Alala-olento (Gee3peeaa selitti hänelle olennon biologian) oli kohdannut loppujen lopuksi armeliaan lopun. Timo pystyi kehittämään pötsissään voimakkaampia happoja, biologisia aseita ja kaasuja, joilla pystyi tuhoamaan pienen armeijan hirvittävällä tavalla. Hänen luunsa olivat murtumatonta metallia, joka kesti niin absoluuttisen nollapisteen haurastumatta kuin korkeita lämpötiloja sulamatta. Timo oli ase. Jota Jabba the Huttunen nyt käytti omanaan.

Jabba the Huttunen selvitti Timon aikaisemman kärhämän Juss-Pekk -kaartin kanssa tuntuvilla lahjuksilla. Hyvin pian tämän jälkeen Timo oli vakiinnuttanut maineensa Jakka Baan tuhoisampana taistelijana. Hän kukisti yksin Cell Muchin pontikkavälittäjät, häijyt pirulaiset, jotka kieltäytyivät maksamasta Jabballe suojelurahaa ja olivat lähettäneet tämän neuvottelijat takaisin Wyrm-muurahaisten ulostepalloina. Kaivettuaan muistojaan taisteluistaan Konstantinopolin keisarin alaisena Timo onnistui nujertamaan Jakka Baan kaartinsa avulla Corchiacosh-Väizän sissikapinalliset. Hän rynnäköi näiden leiriin siirrettyään viikkoa ennen hyökkäystään kaartinsa kovimmat taistelijat todennäköisten pakoteiden varrelle. Valtaosa sisseistä irtautuikin taistelusta Jabban kantajoukkojen kanssa tullakseen teurastetuksi pakopolkujen varrelle tai tullakseen räjäytetyksi maanalaisiin kaivoskuiluihin, joiden kulun Timo selvitti ikivanhoista arkistoista etukäteen. Xentio-pahhin solan verilöylyn jälkeen pelkkä Timon nimen kuuleminen sai monet Jabba the Huttusen tyrannian vastustajat pakenemaan taistelukentältä.

Harjuruohon kapinalliset olivat olleet jo vuosikymmeniä piikki Jabba the Huttusen lihassa. He olivat ovelia, nopeita ja hyvin informoituja vältellen kaikki ansat, joita Huttunen oli vuosien ajan viritellyt heidän päänsä menoksi. Monien vakoojien rääkätyt jäänteet löydettiin hylättyjen tukikohtien selleistä Huttusen sotilaiden paikannettua liian myöhään kohteensa. Mutta nyt Jabba the Huttunen oli valmis saamaan kostonsa. Kostonenkelinä sai liihottaa Timo ylivoimaisine Cyber-aseineen. Candihoor-juhlan aattona Huttunen piti luotettavimmille adjutanteilleen, joihin Timo luonnollisesti kuului, salaisen käskynjaon.

– Kintah corah tsukha no melhelnh! Huttunen huusi.

– Käsken teitä hyökkäämään vihollistemme tukikohtaan ja tuhoamaan tai vangitsemaan kaikki kohtaamanne elävät olennot! Gee3peeaa tulkkasi telepaattisesti.

– Voiton hetki on käsillä! Tuhotkaa Harjuruohon kapinalliset, nuo hullut koirat, ja rauha vallitsee planeetallamme tuhat kertaa tuhat vuotta!

Huttusen upseerit kohottivat kätensä ja takoivat rintakehiään rytmikkäästi. Huttunen selosti nopeasti kolmiulotteisten hologrammien avulla taitavimpien ja luotettavimpien agenttiensa keräämät tiedot vihollisen salaisimmasta tukikohdasta. Skannerit, satelliitit ja vakoojadroonit eivät olleet aiemmin huomanneet mitään, kiitos uskomattoman taitavan häiveteknologian, mutta nyt kohde oli paikannettu. Oli aika antaa ratkaiseva isku. Timo joi lähes 100% puhdasta alkoholia saadakseen energiapankkinsa mahdollisimman täyteen. Häntä ajoi eteenpäin toisaalta uskollisuus ystäväänsä Huttusta kohtaan, toisaalta pelko jota torjututkin muistot herättivät hänessä. Hän huomasi tuijottavansa useasti sitä kohtaa lattiassa, jossa hänen nyt asiaa muistamattaan orjatyttö oli menehtynyt jokin aika sitten hirvittävän kivuliaalla tavalla.

Hyökkäys alkoi voimalla joka suunnasta. Maan alla suunnattomat porat olivat jauhaneet panssaroiduille hyökkäyspioneereille maanalaiset käytävät tukikohdan syvimpiin osiin, ilmasta sitä pommittivat aurinkokunnan raskaimmat Tzirny-luokan hävittäjät ja kuun pinnalla kaikista suunnista saartorengas lähestyi. Mutta vain siinä suunnassa, missä Timo taisteli, rintama eteni kohti tukikohtaa. Hänen puhdasta antienergiaa ampuvat aseensa surmasivat pääporttia puolustavat raskaiden konetykkien käyttäjät ja päästyään portin luo hän vaihtoi lähitaisteluun. Rapiirit ilmestyivät käsien tilalle ja kuumenivat niin hehkuviksi, että näky sokaisi suojaamattoman silmän lopullisesti. Timo sulatti Jakka Baaneilleen tien linnoitukseen. Nämä vyöryivät aukosta ja ryhtyivät teurastamaan puolustajia armotta. Timo joutui istahtamaan alas hengähtämään ja otti samalla varustevyöltään taskumatin, joka oli täynnä Cell Muchin pontikkaa, jota hän oli ottanut tynnyritolkulla voitonmerkkinä liigan johtajan kotoa surmattuaan tämän haarapistoolinsa laukauksella.

Timo kohotti taskumattinsa huulilleen ja joi. Samassa hänen taistelujärjestelmänsä antoi hälytyksen. Salamannopeasti Timo veti päätään taaksepäin ja näki, kuinka piiskanisku osui viinaputilkkaan joka hajosi palasiksi. Timo kumartui nopeasti, kierähti sivulle ja kohosi jaloille rapieerikädet valmiina torjunta-asennossa. Häntä vastassa oli lumitiikerinaaras. Kahdella tassulla ketterästi liikkuva olento, jonka kaulaa koristi päästään uhkean uuman sisään katoava torahammaskaulaketju, jonka valkoisessa turkissa oli mustia viiruja ja jonka kultaisissa silmissä paloi taistelun lieska. Toisessa kädessä oli drimibold-kristallista valmistettu tikari ja toisessa viuhui älykäs Goteborgin ruoska, ase, joka pystyi yhdestä siimasta jakautumaan jopa kahdeksikymmeneksi eri suunnasta piiskaavaksi säteeksi. Timo kyyristyi, jännitti lihaksensa ja syöksyi.

Taistelu Timon ympärillä taantui niin kapinallisten kuin Huttusen sotilaiden seurastessa kuoleman leikkiä vaiteliaana ja lumoutuneena yleisönä. Yhdellä nopealla ranteen liikkeellä tiikerinainen pysäytti ja vangitsi Timon molemmat rapiirit hetkeksi samalla kun hän heilutti ruoskaansa. Siimat pureutuivat Timon jalkaan ja söivät puolustuskerroksen toisensa jälkeen. Timo oivalsi, että niihin oli upotettu nanotietokoneviruksia, jotka sondeerasivat alla olevat turvasirut ja huijasivat ne sammumaan. Timo antoi nopeasti ehdottoman suojauskäskyn järjestelmälleen mutta ei ennen, kuin siimat ehtivät pureutumaan suojien alle Timon lihaan. Timo karjahti kivusta. Jakka Baanit kavahtivat. Tämä nainen pystyi haavoittamaan komentajaa?

Timo teki voltin taaksepäin ja syötti energiaa uudelleengenerointiin. Haava ja kivut katosivat nopeasti. Samalla tiikerinainen teki myös useita voltteja taaksepäin, laskeutuen takajaloilleen kyyryyn. Timo analysoi tilanteen nopeasti. Hän vaihtoi rapiirit minikonetykkeihin ja ryhtyi tulittamaan naarastiikerin suuntaan. Rypäleammukset lensivät tiuhassa tahdissa ja räjähtivät kylväen ympärilleen lisää tuhoa. Mutta tiikerinainen oli nopeampi, uskomatonta kyllä. Tämä lähestyi Timoa kaartaen, pomppien ja kierien akrobaatin taidoilla. Timo häkeltyi aseiden yhä laulaessa. Mutta häkeltyminen riitti. Naaras pomppasi, pudotti äkisti ruoskansa ja iski Timon kasvoihin kynsillään. Timon puolustus piti ja kasvosuojus antoi hyökkääjälle sähköiskun. Tämä karjahti, putosi maahan mutta refleksinomaisesti kierähti vikkelästi Timon tiikerinaisen naamaan suunnatun iskun tieltä turvaan.

Timolla oli vielä runsaasti energiaa varastossaan, mutta ei naarastiikerikään näyttänyt hengästyneeltä. Tämä kohotti uudestaan tikarin, kiskoi jostain vyölaukustaan kranaatin ja lähti hyökkäykseen. Timo analysoi tilanteen nopeasti ja keksi vanhan daimionsa opetusten ansiosta, miten päihittäisi vastustajansa. Hän antoi suojilleen komennot, vaihtoi konetykkinsä tavallisiksi käsiksi materialisoiden toiseen kineettisen häkkikranaatin ja kyyristyi.

– Grrrminuaaa ettttt vangiksi saaarrrrggrrrrrr teurrrrrrastajahhh! Tiikeri karjui ja syöksyi kohti Timoa paiskaten kranaatin edelleen kohti verivihollistaan. Liikkeen aavistaneena Timo nakkasi pikaisesti häkkikranaatin ilmassa kohti lähestyvää räjähdettä. Osuma oli täydellinen. Kineettinen häkki syntyi kranaatin ympärille, jonka sisällä se räjähti vahinkoa tuottamatta.

Tiikeri ei välittänyt vaan harppoi valtavin loikin Timon kimppuun. Hän iski tikarillaan kohti Timoa – ja isku pääsi läpi. Timo oli laskenut suojansa ja nyt tikari työntyi Timon rintakehään – mutta kohtaan, josta hän oli väkisin työntänyt sisäelimensä ja mikropiirinsä pois tieltä. Pikaisesti Timo kovetti kudoksensa ja tikari jäi jumiin. Tiikerinaaras oli häkeltynyt pienen hetken, mikä riitti. Timon kovalenttisidoksilla vahvistamat kädet pureutuivat pihtien lailla hyökkääjän ranteisiin ja Timo pukkasi päälaellaan rajusti tämän kasvoihin. Uudestaan ja uudestaan, kunnes tiikeri herpaantui ja putosi maahan. Samalla hetkellä putosivat kaksintaistelua todistaneiden kapinallisten aseet näiden käsistä. Verinen Pennaha, tiikerihumanoidi, kapinapäällikkö, oli kukistunut.

Cyber-Timo ja Jabba the Huttunen - osa 4

1 osa:

https://timojahuttunen.blogspot.com/2015/05/cyber-timo-ja-jabba-huttunen-osa-1.html

2 osa:

https://timojahuttunen.blogspot.com/2019/11/cyber-timo-ja-jabba-huttunen-osa-2.html

3 osa:

https://timojahuttunen.blogspot.com/2019/11/cyber-timo-ja-jabba-huttunen-osa-3.html

Parivaljakon tunnistettua toisensa maailmojen ja aikojen halki suunnaton sali muuttui suurien juhlien pitotilaksi. Huttunen mukelsi käskyjä ja paikalle juoksutettiin vati- ja pullokaupalla aurinkokunnan parhaimpia herkkuja. Timo mieltyi sakeaan simaan, jota hän tyhjensi pullon pullon perään. Silmäkulmastaan hän näki, miten polttoainetta mittaava kuvajainen täyttyi pikkuhiljaa. Hänen jalkojensa välissä alkoi hiljalleen surista ja Timo kurkkasi hiprakassa sepaluksiinsa. Metallipallot olivat alkaneet taas hyristä.

– Yhdet energiapattereistanne, kuiskasi Gee3peeaa selvitykseksi. Huttunen kurkisti kaula pitkällä Timoa ja hekotteli. Sitten hän jakeli taas käskyjään ja kohta viuhkaa löyhyttävän orjattaren kollegoja tuli kaksin kappalein sivulta paikalle. Toinen alkoi hieroa Timon niskaa hellästi ja jämäköin sormin toisen ottaessa jalkapohjat hellävaroen käsittelyynsä. Timo huokaisi. Elämä vieraalla planeetalla oli hyvää.

– Voesiha miekii vähä naeskennella ko panettoo helevetisti! Huttunen hekotteli. Kurluttaen hän antoi komennon vieressä olevalle orjattarelle, joka otti pitkän astalon päässä olevan valtaisan viuhkan käsiinsä. Hän ruuvasi varmoin ottein viuhkan irti, laski sen maahan ja meni sitten  Huttusen lavan vierelle, mistä hän otti käsiinsä pitkän ja paksun punaisen sauvan, jonka varressa oli pallomaisia kohoumia. Sillä välin kun hän kiinnitti sitä pitkään varteen Huttunen kääntyi ähkien ja läähättäen. Timo näki nyt paremmin Huttusen ruumiinrakenteen takaa: jalat olivat liki yhteen liimaantuneet, mutta savolainen läskiperse oli tälläkin Huttusen olomuodolla olemassa. Sinne orjatar nyt survaisi astalon kärkeen kiinnittämänsä tapin. Huttunen ähki nautinnollisesti ja kurlutti innostuneesti. Timo äimistyi niin, että kohosi seisaalleen työntäen häntä hoivanneet naikkoset syrjään. Nämä kipittivät tiehensä vilkkaasti. Huttusen henkilökohtainen hoivaaja ähki salkoaseensa kanssa hiki otsalla jynssäten isäntänsä rööriä ankarasti. Huttusen ääni muuttui kimeäksi ja iloiseksi kurinaksi. Lopulta tämä lysähti ja sanoi

– Ktah!

Tulkkibotti selitti komennon orjattarelle, joka kiskoi ankarasti pinnistäen kosmisen anustapin Jabba the Huttusen takalistosta pois. Kun se tuli ulos, kuului ällöttävä ”Blurbah” ja tanko värisi ponnistuksen päätyttyä.

– Ksintah mook naa! Tsuunaa koonaa taanaa suikkoo munnoo saatanoo! Kinnah koh tsuha kah! Huttunen komensi kääntyessään ähkyen taas vatsa saliin päin.

– Hyvää työtä tyttö! Palkinnoksi teen sinusta kuningattareni! Gee3peeaa tulkitsi ensin tytölle, sitten Timolle. Huttunen mukelsi lisää käskyjä. Tyttö kohosi ponnistuksen aiheuttamasta voipumuksesta huolimatta pystyyn ja taputti ihastuneesti käsiään ja hymyili leveästi. Salin muut vieraat poistuivat kiireesti. Vain Huttunen, Timo, orjatar ja tulkkibotti jäivät. Hetken kuluttua saliin marssi kaksi harmaisiin kaapuihin pukeutunutta olentoa. Timo erotti ainoastaan kaapujen huppujen alta kaksi kohoumaa, tapit, joiden päässä oli punaisina hohkaavat silmät. Olennot tarttuivat tyttöä käsivarsista ja pakottivat tämän polvilleen. Tyttö pyöritti päätään ympärilleen häkeltyneenä ja hymy hyytyneenä. Timo kelasi nopeasti läpi äskeistä tulkkausta mielessään – hän oli juhlaorgioiden aikana oppinut käyttämään aivojaan kuin tietokoneen kovalevyä, terästäen joitakin muistoja ja lukiten toisia tajunnastaan. ”Kuningatar” ei ollut kuulostanut oikealta tulkkaukselta. Hän kysyi asiasta Gee3peeaalta ja vaikeni heti kysymyksen esitettyään ja tuijotti Huttusta. Tämä levitti alaruumistaan samalla kun kaapuihin verhoutuneet olennot toivat tyttöä lähemmäs. Jostain Huttusen jalantynkien luota lähti liikkeelle tuhatjalkaista muistuttava karvainen, pitkä uloke, lonkero, joka väristen valui hitaasti ulos Huttusesta, laskeutui karvat heiluen maahan ja alkoi hitaasti liikkua kohti tyttöä. Tyttö kirkui kauhusta.

– Niin, ikävä kyllä kuningatar todella on hieman huono käännös tytön asemalle. Kenties emäntä tai isäntä olisi parempi, Gee3peeaa selvensi.

Huttusesta tuleva karvainen uloke oli ehtinyt naisen luokse ja alkoi kohottautua maasta. Orjatar kiljui jatkuvasti. Kun kaamea lonkero oli tytön pään edessä, se alkoi laajeta päästään. Sen kärjestä tuli ulos neljä vipumaista kovaa kynttä, kaksi aina vastakkaisina pareina, ja ne tarrautuivat tytön suuhun pakottaen ne ammolleen. Letku tunkeutui täysin vasten suuta peittäen sen ja alkaen pumpata. Tytön kirkuna vaihtui kurkunpäästä tulevaksi mölinäksi ja tämä kiemurteli kaapuolentojen välissä, mutta turhaan. Huttunen nuoleskeli tyytyväisenä silmät kiinni huuliaan eikä Timo pystynyt kuin tuijottamaan kauhistuttavaa näkyä. Huttusen karvaista lerssiä pitkin eteni kuplia kuin vesiletkussa ja alas tytön kurkusta, joka nyki ylös alas.

– Niin, Jabbat ovat lajina käytännössä hierarkkisia hyönteisiä ja parasiitteja: ne tarvitsevat toisen lajin edustajia jälkeläistensä ravinnoksi, pesäksi ja synnyttäjiksi. ”Kuningas” tarvitsee kuningattaren, jälkeläistensä isännän tai emännän, johon se munii munansa.

Hirveä näytelmä jatkui muutaman minuutin. Kaikki olivat liikkumattomia, orjatar-parka ilmeisesti shokin voimasta. Kuului vain Huttusen ähkinää ja suunnattomien tuulettimien huminaa. Lopulta Huttusen huokaisi suureen ääneen, irrotti sukupuolielimensä uhrinsa suusta ja karvainen letku alkoi keriytyä takaisin Huttusen sisään. Sen aikana Huttunen maiskutti ällöttävästi huuliaan. Kaapuihin pukeutuneet palvelijat päästivät irti tytön käsivarsista.

Orjatyttö oli lattialla lyyhistyneenä kasana. Hitaasti hän alkoi haukkoa henkeään, kääntyi selälleen ja tunnusteli suutaan. Hän hengitti raskaasti tunnustellessaan edelleen kasvojaan, mutta äkisti hänen selkänsä pingottui suurelle kaarelle. Orja kirkui kaikin voimin. Timo ei voinut kuin tuijottaa. Paljaan ihon pinnalla liikkui pieniä paiseita, jotka kasvoivat nopeasti kokoa. Samalla niitä pullistui lisää ja lisää. Nainen alkoi kieriä lattialla holtittomasti ihoaan kynsien. Voimat loppuivat nopeasti ja hänestä lähti enää pelkkää pihinää. Naisen maha alkoi pullistua hurjaa vauhtia. Tytön nenästä, korvista ja silmistä valui sinistä nestettä.

Lopulta maha repeytyi auki. Ulos alkoi Timon järkytykseksi kömpiä kymmeniä mini-Huttusia, kaikki alastomia lihavia miehiä, jotka näyttivät miniatyyrisumopainijoilta. Tässä vaiheessa jo armeliaasti menehtynyt orjatar kuihtui kasaan sitä myötä kun lisää ja lisää pikku-Huttusia ilmestyi ruumiista. Kaapuihin pukeutuneita palvelijoita oli tällä välin Timon huomaamatta tullut huoneeseen lisää tuoden mukanaan ilmassa levitoivia häkkejä. Niihin he alkoivat pyydystämään lattialla vipeltäviä alastomia pikku-ukkoja. Yksi pikkiriikkinen hahmo kipitti Timon jalkojen juureen ja nyki häntä lahkeesta. Timo kumartui ja nosti pienen Huttusen kädessään kasvojensa eteen.

– Voe helevettiläene! Timo, auta minnuu! piipitti ukkeli.

– Tonah go´h tah, sanoi Jabba the Huttunen.

– Suuri Jabba pyytää, että toisitte hänen jälkeläisensä hänen nähtäväkseen. Gee3peeaa tulkkasi.

Timo totteli peloissaan. Hän ojensi kaksin käsin pikku-Huttusen Isolle Huttuselle, joka otti sen pieneen pulleaan kätöseensä. Hän tutki sitä silmät raollaan, käänteli, kuunteli pientä piipitystä ja haisteli. Lopulta Jabba the Huttunen avasi suunsa ammolleen ja nakkasi poikansa sisälle kitaansa. Jabba nielaisi pureksimatta.

– Jabbojen jälkeläiset ovat pitkään olleet hyvin rasvapitoisina monien petoeläinten suosikkiruokaa ja pitkään monet humanoidiolennotkin ovat pitäneet niitä suurena herkkuna. Nyt, kun Jabbat omistavat valtaosan tästä linnunradan nurkasta, ovat osat vaihtuneet. Pedot on jahdattu sukupuuttoon ja humanoidit ovat joko asiakkaita, vieraita, ruokaa tai isäntiä. Nuoria Jabboja uhkaavat lähinnä nälkäiset emot… kannibalismi on yleisin kuolinsyy lajin parissa, selitti Cee3peeaa.

Cyber-Timo ja Jabba the Huttunen - osa 3

1 osa:

https://timojahuttunen.blogspot.com/2015/05/cyber-timo-ja-jabba-huttunen-osa-1.html

2 osa:

https://timojahuttunen.blogspot.com/2019/11/cyber-timo-ja-jabba-huttunen-osa-2.html

Timo avasi värisevät silmänsä. Hänen päätään ei särkenyt, mikä yllätti hänet. Itse asiassa hänen olonsa oli seesteinen. Hän käänsi päätään ja huomasi makaavansa yksinkertaisessa, mutta leveässä ja mukavassa sängyssä lakanoiden välissä simppelissä huoneessa, jossa oli leveä ikkuna josta avautui kaupunkinäkymä korkeine torneineen ja taivaan syvyyksiin ulottuvine putkineen. Kun hän heräsi kunnolla, huone alkoi hurista ja valot kirkastuivat hieman. Kun Timo kohosi kyynärpäidensä varassa, oviaukon ovi nousi suhisten ylös ja sisään köpötteli kömpelösti kultainen olento, jolla oli suuret silmät ja huulet voimakkaasti punattu. Timo huomasi siinä samassa, että tulija oli tehty kauttaaltaan metallista. Metallinen olento alkoi puhua sujuvaa suomea.

– Tervehdys, olen tulkkibotti Gee3peeaa! Puhun yli kuutta miljoonaa kieltä minkä lisäksi pystyn välittämään useille tunnetuille olennoille simultaanitulkkauksena telepaattisia viestejä käännöksinä, mikäli näiden aivokuoreen on asennettu tulkkaussiru. Levätessänne skannasin aivonne ja kykenin tunnistamaan valtaosan osaamistanne kielistä. Äidinkieltänne puhuttiin galaksissamme Tellukseksi kutsutulla planeetalla. Pystyn myös kommunikoimaan tarvittaessa muilla osaamillanne kielillä, jotka kaikki ovat tellukselaista tai ulottuvuuksien välistä alkuperää.

– Missä olen? kysyi Timo ihmeissään. Mikä maa, mikä planeetta?

– Olette Sauna-tähteä kiertävän Löyly-planeetan Pihis-kuun pinnalla Linnunradalla eli kotigalaksissanne.

Timolta meni paljon yli äyräiden. Hän tunnisti Saunan ja Löylyn, mutta niistä tuli mieleen vain kodin rentouttavat illat järven ääressä sahtia juodessa. Samassa hän kummasteli, minne hänen janonsa olikaan kadonnut ja tiedusteli asiasta. Gee3peeaa vastasi.

– Teidän ruumiiseenne on asennettu lukuisia kehittyneitä suojaus- ja asejärjestelmiä, joiden energianlähteenä on alkoholi. Siksi surmattuanne homunculi-kauppiaan voimakkaalla happoiskulla sekä ammuttuanne viisi Juss-Pekk kaartin sotilasta lopetitte toimintanne. Tankkinne oli tyhjä. Onneksenne johtajamme lähettämät agentit ehtivät paikalle ennen kuin lisää kaartilaisia ehti apujoukoiksi, ja saimme teidät tiloihimme hoidettavaksi ja tutkittavaksi. Viimeisen tulokset ovat vaikuttavat. Teihin on asennettu mahtavaa teknologiaa, jonka toimintaperiaatteita alamme vasta ymmärtää. Viimeksi vastaavia on nähty Hiek–Can–é dynastian aikoihin.

Timo tiedusteli, mikä ihme oli Hiek–Can–é dynastia. Tietämättömyyttä päivitellen Gee3peeaa kertoi kauhistuttavasta ja mahtavasta imperiumista, joka oli yllättäen ja vauhdilla laukannut halki linnunradan orjien kahleet toisessa kädessään ja maailmankaikkeuden tappavin teknologia toisessa kädessään. Oli vaadittu puolen linnunradan liittolaisuus ja lukemattomia uhrauksia, että julma dynastia oli saatu päätöpisteeseensä. Viimeisen linnakkeen, Jus–Lenian piiritys oli vienyt 30 maan vuotta ja kun viimeinen rynnäkkö oli päättymäisillään valtaistuinsaliin, painoi viimeinen keisari Marcus koko tähtijärjestelmän tuhoavaa nappia valtaistuimessaan. Hiek–Can–é katosi kuin ”pieru Saharaan”, kuten Gee3peeaa kertoi käyttäen suomalaiselle tuttua sanontaa. Jotkut tutkijat jahtasivat yhä imperiumin teknologian jäänteitä, avaruuden tyhjyydessä tanssivia avaruusaluksen panssareiden palasia tai asteroidikilpiin räjähtäneiden Jal-Viin-o-ohjusten kappaleita. Oli mahdollista, että Timo oli koottu dynastian sotakoneiston jälkeensä jättämien aseiden osista.

– Mutta nyt saatte tavata hyväntekijänne ja isäntänne. Seuratkaa minua olkaa hyvät! Vaikka hänellä ei ole muodollista asemaa millään planeetalla tai sukujärjestelmissä, on hänen sukunsa asema käytännössä kuninkaan. He ovat pyörittäneet Sauna-tähden ympärille rakennettujen ja perustettujen maailmojen alamaailmaa aina siitä asti, kun ensimmäinen Jabba sai käsiinsä ensimmäisen siirtokunnastaan erkaantuneen argonautin.

– Jabba? kysyi Timo ihmeissään.

- - -

Tulkkibotti toi Timon valtavan rakennuksen käytävien ja aulojen halki suunnattomaan saliin. Sen seinillä oli valtavat tuulettimet ja kattoa kannattavat pylväät ylsivät korkeammalle kuin Timo oli koskaan nähnyt ainoassakaan katedraalissa. Nopeasti hän ymmärsi. Tämä oli valtaistuinsali. Julmetun pitkän, salia halkovan maton toisessa päässä oli valtaisa lava, jonka päällä oli suunnaton eläin. Ensi alkuun Timo tuli ajatelleeksi hyljettä. Hän oli isänsä kanssa hiihtänyt Hämeestä talvisin kauas meren jäälle ja nuijinut kuoliaaksi pinnalle tulleita eläimiä. Kun hänen piti surmata pieni kuutti, joka katsoi häneen suurilla kosteilla silmillään, kirposi nuija pikku-Timon kädestä.

– Hemmetin runkkari, huusi isä ja kohotti oman nuijansa…

Mitä lähemmäs olentoa tulkkibotti ja Timo kävelivät, sitä paremmin Timo ymmärsi ettei tämä ollut mikään hylje. Olento oli valtavan kokoinen, noin kymmenen metriä pitkä. Se näytti ylensyöneeltä sumopainijalta, jolla oli hiekan karkaisema ihontapainen poimuinen nahkasäkki yllään. Alapäässä lekottelivat pienet ihmisjalan näköiset pyrstömäiset ulokkeet. Keskiruumis oli monella makkaralla joille kaksoisleuat vetivät vain vaivoin vertaa. Pulleat kädet olivat yllättävän pienet suhteessa ruumiiseen. Otus päättyi suunnattoman suureen, ihraiseen päähän. Lukuisten kaksoisleukojen yllä oli leveä suu, sen yllä pitkät sieraimet ja niiden yllä paksut silmäluomet, kuin suurien sormikkaiden päälle vedetyt lapaset. Silmäripsiä oli vain muutama. Otus nukkui, kuorsasi ja piereskeli unissaan rikinkatkuisia huuruja. Olennon vieressä oli ilmiselvä orja, ilmeisesti nuori nainen kultakoristeisin spiraalein kierretyissä rintaliiveissä ja niukoissa alushousuissa. Housujen päällä roikkui kaistale kangasta. Kaulassa oli kullanvärinen panta, josta johti kultainen ketju suunnattoman olennon alle. Orja heilutti suuren astalon päässä olevaa viuhkaa ja erityisen pahanhajuinen tuhnu sai tämän moninkertaistamaan ponnistuksensa nenän nyrpistyessä.

Timo kuuli viestin päässään.

– Oi Jabba, muukalainen on herännyt ja tullut tapaamaan Teitä! julisti Gee3peeaa polvillaan.

Hirvittävä lyllerö lopetti tuhisemisen ja kuorsaamisen ja avasi hitaasti silmänsä. Timoon katsoi pari ovelia, eläviä ja sielun kieroudesta kieliviä silmiä. Jälleennäkemisen tunne valtasi Timon.

– Huttunen perkele!

– JABBA the Huttunen! Korjasi Gee3peeaa, ja vaikeni sitten. Tulkkibotti oli äänensävyjä lukuun ottamatta ilmeetön ilmestys, mutta tavassa jolla se katseli Huttusta oli yllätyksen tuntua. Silmät pyörivät Huttusen päässä, leveä ja punainen kieli työntyi ulos suusta ja savolainen avaruusolento alkoi öristä. Sitten Huttunen vaikeni hetkeksi ja alkoi mukeltaa.

– Tsuunaa goonaa maanaa hoonaa gaanaa!

Gee3peeaa tulkitsi viestin pikaisesti ääneen, ei telepaattisesti:

– Timo! Voe helevettiläene!

Cyber-Timo ja Jabba the Huttunen - osa 2

1 osa:

https://timojahuttunen.blogspot.com/2015/05/cyber-timo-ja-jabba-huttunen-osa-1.html

Timon kävelytahti hidastui askel askeleelta. Hänellä tuli hämärästi mieleen Bysantin pääkaupungin kauppakojut, joilla kielten Babylon oli valloillaan. Mutta nyt ihmiskielten sijaan hän kuuli enkelten ja demonien pälpätystä, tuhannen eri lajin linnun laulua ja villiä vihellystä sekä eläintarhan kaikkien asukkaiden urahtelua, röhkimistä, korinaa ja haukahtelua. Töllistelevään Timoon törmäsi pientä elefanttia muistuttava olento, joka katsoi häneen kirkkailla silmillään ja töräytti pitkällä kärsällään jotain torvensoiton kaltaista hänen naamansa vasten ja paineli sitten törähdellen tiehensä. Timo vetäytyi syrjemmäs kadun keskivaiheilta ja hänen päänsä pyöri villisti. Tuolla kolmipäinen kanarialintua muistuttava riemunkeltainen olento kaivoi rintansa höyhenpussista esiin kortteja, jotka vastaanotti pieni ja leveä vihreää lihapullaa muistuttava olento, jonka ruumiin halkoi leveästi hymyilevä suu – tai siltä se ainakin näytti.

Katua pitkin häntä kohti porhalsivat hitaasti kärryt, joissa tosin ei ollut pyöriä: ne leijuivat ilmassa. Niiden äärellä lillui ilmassa eriskummallinen Kraken, jonka lonkerot suihkivat hurjaa vauhtia kärryjen sisälle ja lykkäsivät jotakin ympärillä olevien olentojen käsiin, lonkeroihin, käpäliin, tassuihin ja mitä raajoja näillä sitten olikaan. Kurina, pirinä ja vislailu olennon ympärillä kieli ilahtuneisuudesta. Timo toljotti olentoja. Ne olivat lähes tunnistettavia joistain Hieronymus Boschin maalauksista. Jotkut taas muistuttivat hänen keskiaikaisen mestarinsa käsikirjoituksiin piirtämiä olentoja. Timo ymmärsi. Hän tiesi varmasti. Hän oli joutunut helvettiin ja itse pirut kaikissa muodoissaan kansoittivat sen katuja. Timo lysähti kadulle polvilleen ja painoi kasvonsa polviensa väliin. Häntä kuvotti ja mahanpohjassa poltteli ja kupli.

– Hrrrrkkk gglllbbö zyi? hän kuuli äänen. Kraken oli ehtinyt hänen luokseen ja katsoi häntä älykäs kysyvä katse purppuraisissa silmissään. Timo pudisteli päätään oksennusta pidätellen.

–Rrrrkrrhggr! Aghe glll rrhhk! Ie! Ie! Kraken sanoi, tiuski tai mölisi – Timo ei ollut varma, miksi kuvata ääntelyä – nosti kaksi lonkeroa ilmaan ja värisytteli niitä.

–Kriiiiiih! Kriiiiiiiiih! Kraken hihkui ja kaksi värisevää lonkeroa sukelsi kärryihin ja tulivat esille ja ojentuivat kohti Timoa. Molemmat ulokkeet olivat kietoutuneet tikun ympärille, ja tikkujen päässä värähteli seivästettyinä ihmissikiötä muistuttavia olentoja, joilla oli ihon sijaan kauttaaltaan ympärillään pieniä silmiä jotka tuijottivat kykenemättä sulkemaan olemattomia luomia.

Timo kohotti katseensa tuntiessaan kuvotuksen kasvavan hallitsemattomasti sisällään. Se oli virhe. Krakenin takana Timoa tuijotti kauttaaltaan ruskeankarvainen, pukinsarvinen olento jonka rinnan yli kulki poikittain panosvyö. Pukki mussutti innokkaasti paloja tikun päässä olevasta säälittävästi värähtelevästä homunculuksesta.

Timo ei kestänyt enää. Hän antoi rajusti ylen. Oksennus suihkusi hänen suustaan suoraan Krakenin päälle, joka alkoi kirkua. Timon ihmeeksi olennon lonkerot viuhuivat ympärille villisti ja sen rinnalle, johon laatta oli osunut, alkoi sulaa reikä. Hirvittävästi rääkyen Kraken vajosi maahan ja alkoi muuttua lätäköksi. Väkijoukossa puhkesi villi meteli, kuin miljoonan hulluksi tulleen filharmonisen orkesterin yhteinen kakofoninen soitanta.

Olennot kaikkosivat Timon luota ja kaatoivat rynnätessään Krakenin kärryt. Niistä valui ulos pelkkiä pieniä silmiä täynnä olevia kudospalloja, jotka maahan osuessaan lässähtivät lammikoiksi. Timo kaatui kyljelleen, kykenemättä käsittämään yhtään mitään. Kului tovi ja väkijoukon melu hiljeni kadun tyhjentyessä. Sitten Timo kuuli rytmikkäitä askelia. Mars, mars, mars, mars, mars. Timo tunnistaisi sotilassaappaiden kopinan missä tahansa. Häntä lähestyi kadun leveydeltä rintamassa viisi mustiin univormuihin pukeutunutta ihmismäistä henkilöä, joiden kasvot olivat kypärien visiirien kätkemiä. Jokainen kantoi rinnallaan poikittain jotakin mustaa asetta, joka toi Timolle etäisesti mieleen kiväärin. Kiväärien päässä oli kaksi terävää sakaraa. Keskimmäinen viidestä sotilaasta käänsi aseensa osoittamaan Timoa.

– Hiri ai iishí korodoi! hän huusi Timolle. Timo kohottautui maasta ja tuijotti määräilijää. Hän tunnisti äänensävyn, mutta ei kielen sanoja.

– HIRI AI IISHÍ KORODOI! KORODOI! Komento toistui ja Timo arveli sen olevan antautumiskäskyn. Hän kohotti kätensä nopeasti ilmaan. Silloin huutanut sotilas laukaisi aseensa.

Timo näki valonväläyksen, joka lensi häntä kohti ja ehti pikaisesti ajatella kuolevansa. Mutta niin ei käynyt. Häntä kohti singahtanut säde kilpistyi noin metrin päähän hänestä ja hajosi eri suuntiin, kuin pisarat pallon pinnalla valuen. Viisi sotilasta hätkähti silminnähden. Neljä muuta kohotti aseensa ja ilman eri käskyä avasivat tulen. Äskeinen huutaja, osaston komentaja, painoi jotain levyä kiväärinsä kupeessa ja avasi uudestaan tulen. Se oli turhaa. Timon edessä ammukset hajosivat pieniksi ilotulituksiksi.

– Tappaa yrittävät! Olisipas ase! Ajatteli Timo ja horjahti heti taaksepäin. Hänen silmiensä eteen oli avautunut outo sivu, kuin kuukausia esittelevä paperi, joka kuitenkin kellui ilmassa läpikuultavana. Ammukset singahtelivat yhä häntä kohti, mutta Timo ei niitä huomannut. Silmää liikuttaessaan Timo huomasi, että yksi osa sivusta hohti vihreänä. Hän tuijotti pitkään esinettä, joka muistutti pistoolia. Kun hän oli tuijottanut sitä viiden sekunnin ajan, se alkoi hohtaa.

Samassa Timo tunsi sepaluksissaan liikettä. Hän kiskoi kauhuissaan housunsa alas. Hänen kikkelinsä vetäytyi jonnekin tuntemattomaan ruumiinonteloon ja sen tilalle työntyi metallinen putki. Pallien tilalle tuli kaksi kiiltävää metallikuulaa, jotka surisivat ja värisivät hiljaa.

Viisi sotilasta lopetti ilmiselvän ällistyneitä ja laskivat aseensa. Timo vain tuijotti jalkoväliinsä suu ammollaan. Hän alkoi kopeloida haaroväliään, mutta mitään ei tapahtunut. Metalliputki sojotti suoraan eteen ja metallikuulat tärisivät hiljakseen.

– Mitä nyt? Timo ajatteli kauhuissaan. Yksi sotilaita karjaisi juuri silloin ”GIRI GIRI HIRI GIIIIIR!” ja ryntäsi häntä kohden kivääri tanassa. Timo työnsi lantiotaan eteen. Silloin laukesi.

Putken päästä lensi valkoinen pallo joka liisi ilman halki. Se osui rynnäköivää sotilasta rintakehään ja samassa olento oli pelkkää valomerta. Sähähdyksen jälkeen tämän kivääri putosi maahan ja itse soturista oli jäljellä vain sauhuava kasa ihmismäisiä luita. Muut neljä sotilasryhmään kuulunutta pudottivat aseensa ja kirmasivat karkuun. Timo veti lantiotaan taaksepäin, katsoi lähimmän sotilaan selkää ja työnsi lanteensa rajusti eteenpäin. Putki sylkäisi uuden valopallon ulos joka leijui vinhasti ja nopeasti kohti pakenijaa. Tämäkin muuttui sähähdyksen ja valonväläyksen sävyttämänä pölypilveksi ja luuläjäksi. Kolme muuta ehti tällä välin kadun risteykseen. Yksi kaarsi vasemmalle, toinen kääntyi oikealle ja kolmas jatkoi mutkitellen ja kompastellen pitkin katua eteenpäin. Timo tarkasteli jokaisen selkää ennen kuin nämä katosivat ja teki kolme työntöelettä alavartalollaan. Jokaisella lykkäyksellä ulos purskahti pallo, joka lensi kovaa yhden sotilaan jälkeen. Yksi pallo kaarsi oikealle, seuraava jatkoi eteen ja viimeinen liihotti vasemmalle. Jokainen pallo löysi maalinsa, minkä Timo tiesi nähtyään kauas yltävän valonväläyksen.

Timo kääntyi, nosti housunsa ylös ja ja lähti astelemaan toiseen suuntaan kuin miestä sotilaat olivat tulleet. Samassa hänen silmänsä edessä välkkyi uusi läpikuultava sivu. Se esitti kuvaa, jossa oli lasipullo jonka pohjalla oli vain pari tippaa nestettä.

– Alkoikin tappelu janottaa, pitää löytää äkkiä huikkaa, Timo ajatteli. Samassa viimeiset kaksi pisaraa pullon pohjalta katosivat. Timo putosi polvilleen, silmät sulkeutuivat ja hän nukahti keskelle katua.