Timo ja Huttunen: elokuuta 2016

torstai 11. elokuuta 2016

Timo germaaneja hätyyttelemässä, osa 5

Aikaisemmat osat löydät täältä:

Osa 1: http://timojahuttunen.blogspot.fi/2015/12/timo-germaaneja-hatyyttelemassa-osa-1.html

Osa 2: http://timojahuttunen.blogspot.fi/2016/07/timo-germaaneja-hatyyttelemassa-osa-2.html

Osa 3: http://timojahuttunen.blogspot.fi/2016/07/timo-germaaneja-hatyyttelemassa-osa-3.html

Osa 4: http://timojahuttunen.blogspot.fi/2016/08/timo-germaaneja-hatyyttelemassa-osa-4.html

---

Huttusen naama suuren lakin lipan alla levisi hämmästykseen ja kompuroiden hän putosi perssieelleen. Hetken aikaa Huttunen haukkoi henkeä, mutta virnisti sitten nopeasti ja kömpi pystyyn. Kaksi sotilasta riensi auttamaan häntä varoen visusti tulemasta liian lähelle Timoa. Huttusen löytyminen toi tullessaan toivon ja pian hän hölkkäsi tiehensä hallista. "Pettääkö hän minut? Jättääkö hän minut näiden germaanien kynsiin?" Timo pohti hädissään kun Ilsa harppoi paikalle. Hänen perässään tuli mekaanikko punnertaen sylissään raskasta autonakkua. Ilsan käskystä Timon jalat sidottiin pylväiden juuriin. Avustaja toi Ilsalle kaapelit, joiden pihdit hän iski kiinni akun napoihin. Hän kohotti kaapeleiden toiset pään Timon naaman eteen ja iski ne yhteen. Kipinät sinkoilivat.

Kauheasti irvistäen Ilsa otti kouraansa Timon vasemman kiveksen ja iski kaapelin pihtien leuat siihen kiinni. Timo huusi. Yhä virnuileva Ilsa otti nyt käteensä toisen kaapelin ja Timo käsitti, että pian se iskettäisiin kiinni hänen toiseen palliinsa. Ilsa ojensi pihtejä oikea käsi suorana kohti Timon alapäätä. Timo sulki silmänsä tiukkaan ja rukoili ankarasti.

Samassa kuului kauhea pamaus. Ilsan pihtejä ojentava käsi katkesi ranteen kohdalta ja pihtejä puristava koura lensi jonnekin sivummalle. Hetkeen Ilsa ei käsittänyt mitään, sitten hän lyyhistyi parkuen ja pidellen vertavuotavaa kädentynkäänsä josta suihkusi verta.

Muiden huomio oli kääntynyt hallin ovelle, jossa oli Huttunen MP-40 konepistooli sylissään. Ennenkuin kukaan ehti tehdä mitään konepistooli hänen sylissään alkoi sylkeä lyijysarjoja sisällä oleviin saksalaisiin. "Petturi!" "Vakooja!" ja "Sabotööri!" huudot kaikuivat, mutta niistä ei ollut apua. Ainoastaan everstillä oli henkilökohtainen aseensa mukanaan ja hän oli ensimmäisiä Huttusen konepislarin uhreja. Osa yritti syöksyä kohti Huttusta, osa koetti avata hallin suurta ovea mutta turhaan. Ovi oli teljetty ja ainoaa ulospääsyä vartioi automaattikuolemineen häijy ja lihava saksalaiseen univormuun pukeutunut Huttunen. Timo tajusi, että hänen eteensä oli tullut saksalainen alikersantti joka oli onnistunut saamaan everstin pistoolin käsiinsä. Tämä vaihtoi kuumeisesti aseeseen uutta lipasta. Timo alkoi pyörittää lanteitaan kivusta välittämättä ja sai kuin saikin jollain ihmeellä kiskaistua kiveksessä kiinni killuvan kaapelin toisen pään irti akusta. Timo muisti uninäkynä sulttaanin hovissa itämaissa pyörineen koirashuoran ihmeellisen tempun ja koetti matkia tätä. Lantiota villisti pyörittämällä kaapelikin alkoi pyöriä potkurin lailla ja yhdellä lantiotyönnöllä se kietoutui köyden lailla pistoolinsa juuri ladanneen sotilaan kurkun ympärille. Timo iski polvensa yhteen kaapelin ympärille ja kiskoi. Sotilaan kasvot mustuivat hitaasti ja tämä yritti kohottaa kätensä vapauttaakseen itsensä. Pistooli putosi kopisten maahan.

Hallissa ei ollut enää muita äänenlähteitä lukuun ottamatta Timon kuristaman alikersantin viimeistä pihinää ja Ilsan itkua ja parkunaa. Huttunen marssi karskisti Timon avuksi ja kiskoi saksalaisen kurkkua kuristavasta kaapelista kaksin käsin. Kun viimeinen sotilas oli vainaa, Huttunen käveli konepistooli tanassa Ilsan luo. Hän sujautti aseen piipun polville kohottautuneen naisen suuhun ja sanoi "Mieluummi mie työntäsi poskees jottaa valla muuta, mutta luulennii jotta siinä kävis köpelöst. Mut saetpaha jotakii vielä laukeemoo enne lähtöäes!"

Viimeisen veritekonsa tehtyään Huttunen vapautti Timon ja irrotti hellävaroen kaapelin puristavat leuat tämän kivespussista. Timon kuristama sotilas oli suurin piirtein Timon kokoa, joten vainajan riisumalla Timo sai ylleen luodinreiättömän ja verettömän saksalaisen univormun. Huttunen kävi Timon pukeutuessa ulkona ja avasi teljet hallin suuresta ovesta. Pian hän pyöritti sisään bensiinitynnyreitä ja antoi parin sisällön pulputa halliin.

Timo harppoi huojuen kohti ovea. Huttusen ilmestyminen ja hirvittävä tuska olivat jotenkin tehneet hänestä jälleen ihmisen, mutta hallin ulkopuolisella aukiolla oleva näky oli syöstä hänet jälleen hulluuteen: aukiolla asemassa olevan konekiväärin takana oli kaksi saksalaissotilasta, kurkut puukolla aukiviillettynä. Aukiolla oli myös suunnattoman suuri teräshirviö, jota Huttunen taputti ylpeänä "Tää on sar pee tankki kuules, suoraa franskanmaalta! Myö saatiinnii näetä sualiiks yheksäntoista nelejäkymmentä ja ny ne o tuotu tänne. Tällä ko höökitää ni ei piäse kukkaa sanomaa vastalaasetta!" Huttunen sytytti tulitikulla Juno-savukkeen ja heitti palavan tikun polttoainevanaan, joka oli juuri parahiksi pulpunnut teurastamoksi muuttuneen hallin oven ulkopuolelle. Hetkessä lieskat nuolivat Huttusen verilöylyn jälkiä. "Nyt männää. Kahtoha sie tankkii sisäl! Ommeinaan semmone näkö jotta ryhtyy aekamieski kyynelehtimmöö." Huttusen kehotuksesta Timo nosti panssarivaunun tornin luukkua ja taskulampun valon paljastama näky sai hänet haukkomaan henkeään. Vaunun lattia oli silkkaa kultaa!

Tihrustettuaan pimeään tankin sisukseen Timo käsitti, että sisällä oli suunnaton määrä kultaharkkoja. "Myö ollaa viimoset kolome vuatta kiskottu kultahampaeta ryssien suusta. Viime viikol mie arvasi mitä on tulos ja pistin saaliin jemmoon. Onneks putkahit avuks ni peäsin lakasemmoo nuo siat helevettiin etuajas." Huttunen selitti ja ruikkasi sylkimällin tappamansa vartiomiehen mantteliin. "Könöäppä kyytii, ny lähettii pohjosee!"

Ranskalaisvaunu porhalsi tietä pitkin pohjoiseen. Entisen Saksan armeijan vääpelin suunnitelmana oli päästä Norjaan, piilottaa saalis ja sodan loputtua myydä kulta sekä elää herroiksi. Matkan edetessä vaununajajana toimiva Huttunen ja vaunun perällä kyhjöttävä Timo tulivat yhä levottomimmiksi. Timon juoppuhulluus oli toistaiseksi ohi, nyt hänen universuminsa keskipiste oli Huttunen ja tämän suunnitelmat. "Joki aika sitte myö lähetimmä reippaeta poekia tutkimoo yhtä kummaa polokuva tuonne tuntureille. Eipä oo heistä kuulunna mittää, mutta ko ei oo suomalaisii taekka neuvostoimmeisiä täällä asti ni olettasi, jotta siitä voe männä." Huttunen huikkasi ja panssarivaunu porhalsi maantieltä metsään ja jatkoi kulkuaan pitkin omituisen suoraa linjaa kohti kaukana siintäviä tuntureita. Revontulten aloittaessa hippaleikkinsä taivaalla molemmat panssarivaunun sisällä olevat ynähtivät. Levottomuus lisääntyi ja Timo tunsi taas tulisten neulojen kuumentuvan kallonsa sisässä.

Kun tankki oli porhaltanut eteenpäin ja yö eteni, tulivat molemmat entistä levottomimmiksi. Huttunen pisti valonheittimen päälle ja tähystysluukuista kurkkiessaan he näkivät karmean näyn: eteen vievän omituisen tien molemmin puolin oli jalkaväkijoukkueen edestä luurankoja saksalaisissa univormuissa. Osa makasi tien vieressä, osa oli nostettu pystyyn vasten puita. Yksi oli tuettu toinen käsi suoraksi ojennettuna. Se osoitti suoraan siihen suuntaan, mistä Timo ja Huttunen olivat tulleet. "Kuulemma olivat jottaa Thulen poekia, mutta näättää siltä notta heille kävi ohrasesti" tuumi Huttunen. Kammottavinta luurangoissa oli, että jokaisen pääkallo puuttui. Huttunen vaihtoi vaihdetta ja vaunu jatkoi matkaansa.

Lopulta suora linja keskellä erämaata ja metsiä päättyi. Panssarivaunu hiljeni yllättäen tyystin. Suoraan sen edessä oli järvi ja järven tankin puoleisella rannalla suuri tunturi. "Voe helevettiläene nyt tul joku vika roottorii. Mie mää vilikasemmoo, tuuha sie antaa pakkia" Huttunen tokaisi ja parivaljakko kipusi ulos tankista. He kiersivät tankin etupuolelle ja Huttunen kumartui tutkimaan vaunua. Kuu tuli esille pilvien takaa. Timo kääntyi ja näki tutun näyn. Edessä olevat tunturit, sen edessä olevat suuret kivet ja kannot ja kaikki muu näytti täydellisen tutuilta. Timo taputti höökivaunua tutkivaa Huttusta olalle ja tämäkin kääntyi. Kun molemmat katsoivat samaan aikaan kohti omituista kuusikulmaista kiveä, joka kohosi tunturin laella, he alkoivat huutaa suureen ääneen samaan aikaan kauhusta. Kuusikulmaista kiveä ympäröi 35 seivästä, joista jokaisen päässä irvisti pääkallo. Monella oli päässään saksalainen sotilaslakki, suikka tai kypärä.

He tunsivat paikan. Se oli kivulla ja hammastenkiristyksellä iskostunut heidän mieliinsä. Voi, he tunsivat tämän paikan.

Yllättäen nousi tuuli ja järvestä kohosi omituinen olento, joka asteli hitaasti vettä tihkuen heitä kohti. Sillä oli yllään poronnahasta tehty vaate ja päässään saksalainen kypärä, josta kohosivat suuret poronsarvet. Kypärää kiersi kehässä valkoisesta, lähes läpinäkyvästä kvarstista tehty kivikehä. Toisessa kädessä järvestä nousseella olennolla oli keihäs, toisessa kivääri. Vyössä roikkui suomalainen sotilaspuukko. Hahmon kasvoja ei nähnyt, sillä ne peitti kammottava naamari, jota ei pysty kuvailemaan. Varmaa oli, että naamio oli joskus ollut oikeaa kudosta ollessaan vielä osa elävää oliota.

"Ikuturso!" karjui Huttunen, nappasi konepistoolinsa ja tähtäsi olentoon. Järvestä tullut lauloi laulua. Laulussa kerrottiin lyijyn ja raudan synty, teräksen ja ruudin alkuperä. Teknokratian tuotos, tappava MP-40 konepistooli Huttusen hyppysissä muisti vuoret ja kallioiden syvyydet, josta se oli peräisin. Järviolento lauloi sen syntysanoja. Kun Huttunen painoi liipaisimesta, konepistooli räjähti.

Huttunen putosi polvilleen ja rääkyi. Timo nappasi nopeasti työkalulaukusta rätin ja ryhtyi sitomaan Huttusen sormien vertavaluvia tynkiä. Laulu yltyi. Teräspeto Timon ja Huttusen takana heräsi henkiin. Sen moottori ärjyi ja syttyneet valonheittimet sokaisivat Timon joka kaatui. Vaunu ampaisi eteen ja rungossa olevan 75 mm tykin putki kolkkasi Timon. Dieselin ja bensiinin tuoksu tuudittivat hänet tajuttomuuteen, taas kerran hänen muutenkin piinattu päänsä oli saanut kokea kohtalon sokean mutta ihmiskäden ohjaaman iskun.

Timon tajuttomuutta ei kestänyt kauan. Hän kohottautui ja tuijotti yhä valaisevan kuun valossa ympärilleen. Tankin telatetjujen jäljet johtivat hänen molemmin puolin ja kohti järveä, minne vaunu kulta-aarteineen oli selvästi kadonnut ikuisiksi ajoiksi. Vaunu oli vyörynyt hänen ylitseen putken kolhaisua kummempaa vahinkoa tekemättä. Samaa ei voinut sanoa Huttusesta, joka oli osunut telaketjun kohdalle. Hänen jäännöksiään oli levinnyt Timon olinpaikasta aina järven rannalle asti vasemmanpuoleiseen telaketjun jälkiin. Huttunen oli poissa.

Timo kohotti katseensa kuvottavasta jäljissä olevasta tahnasta, joka hetki sitten oli ollut hänen ystävänsä Huttunen. Järvestä kohonnut olento oli nyt hänen edessään ja Timo käsitti, että se oli mies. Tämä nosti kypärän ja siihen kiinnitetyn naamion päästään. Timo tunnisti miehen samaksi saamelaiskorpraaliksi, joka Oulussa oli nauranut ja pilkannut häntä laivan kannella. Huttusen poissa olo ja kirotun, 35 irvistelevän kallon vartioiman kiven läheisyys saivat Timon kadottamaan järkensä rippeetkin. Ne palautuivat kun korpraali puhutteli häntä. Hän käytti Timon sukunimeä.

---

Mies laski kammottavan kypärän Timon päähän ja kuin unessa Timo näki näyn. Kaksi miestä, toinen pitkä ja humalassa, toinen lyhyt ja pyylevä keihäs kädessään kävelivät telaketjun jälkiä pitkin ja Timon ohitse. Pyylevä mies selitti, että tämän ryöstöretken jälkeen he eläisivät herroiksi.

Näky harppasi eteenpäin. Joukko poronnahkaan puketuneita miehiä oli ringissä kiven ympärillä ja he ölisivät kauheasti. Pyylevä mies makasi maassa sidottuna polvillaan, pidempi, Timolle tuttuakin tutumpi tyyppi oli sidottu kivelle. Ölinä keskeytyi ja rinki jakaantui kun ikivanha mies käveli sen halki kiven luokse. Tällä oli mukanaan suuri hauen leuasta valmistettu kantele, jota hän alkoi näppäillä. Revontulet taivaalla rytmittivät tanssinsa kanteleen sointuun ja miehen lauluun. Sormet lensivät soittimen kielillä ja värileikki taivaalla kävi yhä villimmäksi. Musiikki ja taivaan leiskunta yltyivät ja yltyivät kunnes ne tulivat rätinällä suoraan kiveen sidottuun mieheen. Tämä kohotti päätään ja Timo näki tulisia merkkejä tämän takaraivossa. Timo tunsi ne itsekin. Samassa revontulet valaisivat koko kiveen sidotun miehen ja loikkasivat siitä ahneena petolaumana pyylevän miehen kimppuun ja söivät hänet. Pyylevä mies palasi henkiin, hänen haavansa paranivat mutta kiveen sidotun miehen suusta purkautuva petovana iski jälleen hänen kimppuunsa ja löivät miehenuudestaan kuoliaaksi. Noin toistui uudestaan ja uudestaan, kunnes musiikki päättyi. Pyylevä koiranruokana ollut mies ja kiveen sidottu raiska uikuttivat. Kannel soi vielä kerran ja rivistöstä tuli kaksi miestä, jotka valelivat molemmat vangit tuliliemellä. Musiikki hiljeni ja näkö katosi.

Kun kypärä kohosi Timon päästä tämä näki vielä hetken verran kiven menneisyyteen. Kivellä ja sen vieressä niillä paikkeilla, missä vangit olivat, oli kaksi valopalloa ja miesrivistön aaveet riemuitsivat. Sitten jäljellä oli vain tunturit, kivi, järvi, Timo ja outo korpraali. Viimeksimainittu hymyili hymyä, johon sekoittui ivaa, sääliä, halveksuntaa ja puhdasta ilkeyttä. Tällä oli nyt käsissään kannel. Sormet näppäilivät sen kieliä ja korpraali ryhtyi laulamaan kansansa ikivanhaa laulua. Se oli laulu viinan synnystä, kasvavasta rukiista ja korpikuusista joiden juurella metallipannut tiputtivat nokistaan kirkasta nestettä.

Timon sieraimet värähtelivät. Järvi kupli ja siitä alkoi nousta huuruja. Timon silmät laajenivat ja hän vauhtia ottamatta syöksyi suoraan järveen ja sukelsi sen pohjaan aukoen suutaan. Koko järvi oli muuttunut puhtaaksi alkoholiksi! Timo joi ja joi kuin olisi hengittänyt ilmaa ja tunsi suuren helpotuksen sisällään. Hän sukelsi syvemmälle ja nousi pintaan lopulta keskellä järveä, kipusi lähellä olevan saaren rannalle ja kaatui selälleen. Hän katsoi kohti taivasta, loputonta linnunrataa ja kohotti päätään nähdäkseen tunturin suuntaan. Korpraali oli kadonnut. Timon pää laskeutui raskaana rantakalliolle ja hän sammui.

tiistai 2. elokuuta 2016

Timo germaaneja hätyyttelemässä, osa 4

Kuorma-auto heilui rajusti ajaessaan kurjaa metsätietä pitkin eteenpäin illan hämärässä. Lavalla olevilla sotilailla ei ollut toivoakaan saada unen päästä kiinni. Kersantti Erva keskittyi lähinnä kiroilemaan. Hänen ryhmänsä ja tueksi lähetetty ryhmä muodostivat osaston, jonka tehtävä oli jälleen kerran iskeä metsän kautta koukkaamalla saksalaisten sivustaan. Erva tutki katseellaan pitkään Timoa. Tämä oli yltä päältä paksuissa kettingeissä, joiden alla oli vielä jostain ryöstetty tai sitten lääkintämiehiltä anomalla saatu pakkopaita. Mitä pohjoisemmaksi JR 11 tie kävi, sitä sekavammaksi ja aggressiivisemmaksi Timo tuli. Ainoa syy miksi häntä ei lopetettu hullun koiran lailla oli hänen korvaamaton vainunsa, jonka ansiosta saksalaiset tavattiin viinilestiensä äärestä keskellä tietöntä korpeakin. Omat tappiot olivat olleet Timon suoman yllätyselementin ansiosta pienet.

Saksalaiset kärsivät takaiskun toisensa jälkeen. Jollain ihmeellisellä tavalla suomalaiset onnistuivat aina löytämään tiensä tiheimmänkin metsän läpi näiden tärkeimpiin huoltokeskuksiin ja päävastarintapaikkoihin sekä aiheuttamaan näille tuntuvia tappioita. Kauheat huhut villi-ihmisistä, jotka kahleista vapautettuina ryntäsivät pysäyttämättömän luonnonvoiman lailla saksalaisten kimppuun ruokkivat uskoa viitapiruihin ja puheisiin suomalaisista luonnottomina noitina. Harvojen pelastuneiden sekavat soperrukset löyhkäävästä, mölisevästä apinasta joka repi miehiä paljain käsin kappaleiksi saivat saksalaisupseerit hirttämään järjiltään menneitä poloisia sotilaita sankoin joukoin kaulallaan kyltti "Ich denke wie eine Defätistische!".

Huolimatta Timon sotalipun liehuntaan tuomista voitontuulista oli kirjoittamaton ja sanomaton käsky, että mikäli tämä kävisi liian arvaamattomaksi tulisi mielipuolelle antaa välittömästä armonlaukaus tai sarja, kumpi sitten riittäisikään juoppohullun pysäyttämiseksi. Esikunnissa kirjurit huhkivat yöt läpeensä kirjoittaessaan päästään keksimiään lukuja ja taisteluita sotapäiväkirjoihin. Dokumenttien väärentäminen oli ainut keino vakuuttaa Valvontakomissio siitä, että pohjoisessa käytiin korpisotaa eikä suomalainen juoppo etunenässä harjoitettua kylmäveristä ja sangen yksipuolista teurastusta - kukaan täysijärkinen ei uskoisi totuutta. Pelkona oli myös, että neuvostoliittolaiset tai liittoutuneet vaatisivat Timoa itselleen käyttääkseen tätä omiin tarkoitusperiinsä.

Oli tilanne mikä tahansa, Timoa partiossa käytettäessä tarvittiin jo kaksi miestä pitämään kiinni kettingeistä. Tämä ei päästänyt suustaan enää mitään järjellistä ja alkoholi oli ainut asia, mitä Timo vaikutti ymmärtävän ja mikä häntä tuntui kiinnostavan. Kuorma-auto jatkui kulkuaan kohti etulinjaa Ervan jatkaessa hiljaisena mietteitään. Loputtomalta tuntuvan matkan jälkeen kolonna pysähtyi ja taskulamppujen valossa miehet purkautuivat auton lavalta. Erva tutki karttaa yhdessä komentavan kapteenin kanssa, jakoi sitten käskynsä ja Timo visusti kytkettynä ketjuihin osasto aloitti etenemisen kohti tuntematonta, kohti vihollista.

Kuola valui Timon suusta sankkana vaahtona hänen riuhtoessaan kettingin päässä. Hänen vainunsa kertoi, että edessä oli mehevä tynnyrillinen konjakkia. Osasto tuli Timon vainua seuraten laajalle suoaukealle. Miehet kyyristyivät vaistomaisesti. Timoa painoi matalaksi ainoastaan etukeno, jossa hän ketju pingottuneena nojasi kohti tuoksun lähdettä. Miehet aloittivat varovasti etenemisen pientä, kauan sitten syntynyttä polkua pitkin. Suota riitti ja riitti ja miehiä alkoi jo väsyttää pitkän automatkan sekä tarpomisen jäljiltä. Edessä levisi saareke, jonka keskellä oli suuri tynnyri. Miehet pysähtyivät jonoon hämmentyneinä ja Timo sai nykäistyä itsensä irti kaatuen turvalleen mättääseen. Mittarimadon lailla hän mönki kohti tynnyriä vesi kielessä. Erva kuitenkin asteli hänen ohitseen päättäväisesti ja rivakasti kohti tynnyriä. "Pitäkää tuo mielipuoli kurissa, tässä on jotain mätää!" hän ärjyi ja Kukkonen ja Oosela riensivät tarttuakseen kiinni ketjunpätkiin. Timo kohosi polviensa varassa ylöspäin ja töllötti kohti ihanaa löytöään. Erva tuli sen luokse ja huomasi, että tynnyrin kanteen oli kiinnitetty lappu jossa luki "Auf Wiedersehen!"

Tynnyri räjähti ja Erva katosi leimahdukseen. Läheltä parahti sarja johon Kukkonen ja Oosela lyyhistyivät. "Maahan!" huuto kajahti, mutta liian myöhään. Kiväärinluoti upposi pikakiväärinsä asemaan saaneen Ökkösen otsaan ja miehen pää vaipui hervottomana. Kukkosen ja Ooselan kaatanut konekivääri otti seuraavaksi maalikseen polvillaan lonkalta konepistoolilla tulittavan Ylitimon, joka leikkautui kahtia. Kauhusta kirkuva Äkäheino ryhtyi pötkimään pakoon, mutta samassa vihelsi. Kranaatti sai täysosuman ja räjähdyksen voima ja tuuli lennättivät pitkin suota hajonneesta paperinivaskasta kolumneja, joita ei tultaisi koskaan julkaisemaan. Mitään muuta ei jäänyt jäljelle korpraali Äkäheinosta.

Saksalaisten väijytys onnistui täydellisesti. Lyhyet, hyvin tähdätyt sarjat ja kiväärinlaukaukset niittivät lyhyessä ajassa hämmentyneet suomalaiset. Timon kasvot valkenivat hänen kuullessa ympäriltään vaikerointia, kauhunhuutoja ja kirkumista. Kaikki oli ohi sekunneissa. Suosta nousi hyvin naamioituneita sotilaita joista yksi kulki Timon ohi ja ampui päähän kaikkia osaston haavoittuneita. Timo oli yksin saksalaisten keskuudessa. Hänen luokseen käveli saksalainen, joka potkaisi rajusti. Timo tunsi leuassaan saappaan rautakärjen iskun, sitä seuraavan hirvittävän terävän kivun ja vaipui tajuttomuuteen.

- - - - -

Timo raotti silmiään hitaasti ja valo siivilöityi ripsien välistä häikäisten hänet. Päätä jomotti, kurkkua kuivasi ja joka paikkaa särki. Timo havaitsi roikkuvansa keskellä hallia kahden kahleen varassa, jotka kulkivat hänen käsistään hänen molemmin puolin syvälle betonilattiaan upotettuihin teräskiskoihin. Hän käänteli päätään ja näki eri puolilla hallia saksalaisia sotilaita moninaisissa puuhissa.

Lähimpänä häntä SS-upseeri pitkässä mustassa nahkatakissa ja pääkallolla koristettu koppalakki päässään heitteli yksi kerrallaan papereita tynnyriin, jossa paloi bensaa. Hänen vieressään seisova mies ojensi hänelle papereita ja kansioita, jotka upseeri pinnallisen tarkastelun jälkeen paiskoi liekkien nuoltaviksi.

"Katsotaanpas... kas, tässä on luettelo kaikista Pohjois-Suomessa teloittamistamme 330 000:sta neuvostoliittolaisesta sotavangista... tässä on kartta joka osoittaa, minne heidät on haudattu... tuleen vain! Tässä onkin sitten Suomea koskeva tiedustelumappimme, jossa kerrotaan ketkä 1500 rintamakarkuria suomalaiset teloittivat Lappeenrannassa kesällä -44 ja minne heidät on haudattu" mies mutisi saksaksi.

"Kapteeni Tieferrachen, onko tarpeen tuhota kaikki nuo asiakirjat? Emmekö voisi ottaa niistä ensin kopiot?" kysyi papereita ojenteleva sotilas. Tuhoamistoiminta keskeytyi hetkeksi kun sisään astui SS-eversti pitkässä mustassa nahkatakissa, jolla oli päässään pääkallolla koristettu koppalakki.

"Toisen luokan SS-kirjuri Zeitsonnen!" eversti huusi ja papereita ojennellut sotilas kapteenin vieressä jäykistyi asentoon. "Kuinka monta kertaa Teille pitää sanoa, että ette voi laatia varusilmoituksia ja mielialaraportteja pelkästään kopioimalla tiedot vanhoista asiakirjoista!" eversti raivosi jäpittävälle SS-miehelle. Tämä ryhtyi sopertelemaan selityksiä, jolloin eversti tempasi vyöltään pistoolin. "Älkää luulko, että selviätte tästä esimiehen puhuttelulla!" upseeri huusi ja laukaisi aseen. Sotamies Zeitsonnen lyyhistyi lattialle rintaansa pidellen. Tämän ruumiin ympärille alkoi kasvaa hitaasti punainen verilammikko.

"Ach! Huomaan että vanki on herännyt!" eversti huusi havainnostaan reipastuneena. Hän käveli kengätkannat kapsien Timon luo ja löi tätä ratsupiiskalla kasvoihin. Timo ei hievahtanutkaan. Kasvoihin ilmestyneestä haavasta valui verta, mutta sivallettu korpisoturi vain käänsi päätään ja murisi. "Olette olleet pitkään huolenamme, mutta olemme päässeet siitä ongelmasta, hmmm?" eversti naureskeli. Muut hallissa ja hallin ulkopuolella olevat saksalaiset kertyivät kehälle Y-asennossa riippuvan Timon ympärille ja naureskelivat tämän ahdingolle. "Huomaan, että ette ole ratsupiiskalla sivaltamisen arvoinen vatustaja. Mutta minulla on varastossa jotain erikoista Teidän varallenne. Fräulein Ilsa!" eversti kutsui. Oviaukkoon ilmestyi tummanpuhuva hahmo, joka aloitti kävelyn Timoa kohden. Kun lähestyvän henkilön piirteisiin osui katossa roikkuvan hehkulampun loiste, Timon silmät laajenivat kauhusta ja hän alkoi kirkua.

"Huomaan, että olette kuulleet Fräulein Ilsa von Sandahl-Bergmanista!" eversti hekotteli ja löi ratsupiiskansa varrella kämmenpohjaansa. Timon melkein järjiltään suistanut näky oli hänen Torniossa tapaamansa ja hässimänsä, sittemmin murheellisesti kuolleen germaanittaren ilmetty kaksoisolento. Timon silmät eivät valehdelleet. von Sandahl-Bergmanin suvusta oli lähtenyt Suur-Saksaa luomaan ja tuhatvuotista valtakuntaa toteuttamaan kaksoissiskot. Näistä kaksi minuuttia nuoremman Ilsan sadistiset piirteet ja häijyys olivat kiinnittäneet paikallisten SS-joukkojen huomion ja naista käytettiin aina silloin, kun oli tarvis saada lupaava vanki puheliaalle tuulelle tai sitten haluttiin tehdä esimerkki houkasta, joka oli turhaan yrittänyt pakoa vankeudesta Lapin erämaahan.

Pitkien mustien korkojen kopsiessa mustaan nahkaan kauttaaltaan verhoutunut valkyyri käveli Timon luokse ja nappasi nahkahanskojen peittämiin käsiinsä tämän kasvot. Toinen käsi puristi lujasti Timon leukaa toisen ottaessa huulilta imukkeen, jonka päässä kytevän savukkeen Ilsa pisti Timon otsaan. Timo ärisi ja murisi, mutta ei taipunut lihan kärytessä. "Kova kaveri" Ilsa sanoi hymyillen. Hän otti taskustaan veitsen ja alkoi huolettomasti leikellä pakkopaidan riekaleita ja univormua Timon päältä. Kun Ilsa oli valmis, Timo oli ilkosen alasti ja yltä päältä viiltohaavoissa. Mutta ei kironnut, ei kirkunut, ei ulvonut. Hän oli päättänyt kestää tajuttuaan, ettei tämä ollut Torniosta kostamaan tullut kummitus vaan lihaa ja verta oleva nainen. Mutta Timo unohti, että kummitukset eivät ole pahinta mitä mies saattaa kohdata maan päällä. Pahinta on aina kostonhimoinen nainen.

Valkyyria huusi pari käskyä ja tuossa tuokiossa kaksi SS-miestä oli juoksuttanut hänelle kaksi laatikkoa. Ilsa kaivoi toisesta esille ruoskan, suuren ylpeytensä aiheen ja aloitti suomalaisen suomimisen. Piiskan kärki iski kerran toisensa jälkeen Timon selkään jättäen joka kerran verenpunaisen haavan, mutta Timo vain puri huultaan tuijottaen edessään olevaa saksalaisten muodostamaa rinkiä julma viha silmissään. Pari saksalaisista kavahti katsetta ja otti askeleen taaksepäin. Ilsa demonstroi sadistista taiturimaisuuttaan iskien ruoskalla kolme kertaa niin nopeassa tahdissa että se tuntui vaikuttavan yhdeltä ainoalta väräjävältä iskulta. Iskusarja tuntui sekä erikseen kivun kolmena nuottina että yhdessä tuskan sävelmänä. Mestarinnäyte kirvoitti Timon huulilta kuuluvan "PERKELEEN!" ja sai melkein koko saksalaisyleisön loittonemaan Y-asennossa roikkuvasta suomalaisesta, sillä tämän katse ei kääntynyt. Piiskan viuhina ja Timon selästä kuuluva läiske kaikuivat hallissa. Lopulta Ilsa pudotti läähättäen ruoskan ja tuli Timon taakse.

"Hyvin pärjätty, mussukka! Mutta kaikilla on rajansa, kultaseni." hän kuiski Timon korvaan ja pisti kielensä yhteen lukuisista miehen selässä olevista haavoista. Samassa hän kurotti takaapäin paljaalla kourallaan Timon palleihin. Ilsa puristi ja manikyyrissa käyneet terävät kynnet upposivat syvälle Timon karvaisiin kasseihin. Rääkätty sankarimme kirkui ja hänen silmiinsä kihosivat kyyneleet. Ilsa nauroi ja huusi, että vangille olisi tuotava vettä sillä välin, kun hän valmistautuisi seuraavaan ohjelmanumeroon. Eversti huusi kapteenille, joka huusi luutnantille joka huusi ulos mistä vaappui kohta paikalle lihava saksalainen vääpeli kiulun ja peltimukin kanssa. Timon mielestä miehessä oli jotain tuttua, mutta kiveksistä säteilevä kipu toi kyyneleet ja hien silmiin sokaisten hänet. Vääpeli löntysteli Timon luokse, nosti mukilla vettä ja kaatoi sen Timon päälaelle. Nesteen huuhdottua kyyneleiden ja hien tuoman suolan ja lian Timon silmistä hän tunnisti vääpelin.

"Huttunen, perkele!"