Timo ja Huttunen: 2016

torstai 11. elokuuta 2016

Timo germaaneja hätyyttelemässä, osa 5

Aikaisemmat osat löydät täältä:

Osa 1: http://timojahuttunen.blogspot.fi/2015/12/timo-germaaneja-hatyyttelemassa-osa-1.html

Osa 2: http://timojahuttunen.blogspot.fi/2016/07/timo-germaaneja-hatyyttelemassa-osa-2.html

Osa 3: http://timojahuttunen.blogspot.fi/2016/07/timo-germaaneja-hatyyttelemassa-osa-3.html

Osa 4: http://timojahuttunen.blogspot.fi/2016/08/timo-germaaneja-hatyyttelemassa-osa-4.html

---

Huttusen naama suuren lakin lipan alla levisi hämmästykseen ja kompuroiden hän putosi perssieelleen. Hetken aikaa Huttunen haukkoi henkeä, mutta virnisti sitten nopeasti ja kömpi pystyyn. Kaksi sotilasta riensi auttamaan häntä varoen visusti tulemasta liian lähelle Timoa. Huttusen löytyminen toi tullessaan toivon ja pian hän hölkkäsi tiehensä hallista. "Pettääkö hän minut? Jättääkö hän minut näiden germaanien kynsiin?" Timo pohti hädissään kun Ilsa harppoi paikalle. Hänen perässään tuli mekaanikko punnertaen sylissään raskasta autonakkua. Ilsan käskystä Timon jalat sidottiin pylväiden juuriin. Avustaja toi Ilsalle kaapelit, joiden pihdit hän iski kiinni akun napoihin. Hän kohotti kaapeleiden toiset pään Timon naaman eteen ja iski ne yhteen. Kipinät sinkoilivat.

Kauheasti irvistäen Ilsa otti kouraansa Timon vasemman kiveksen ja iski kaapelin pihtien leuat siihen kiinni. Timo huusi. Yhä virnuileva Ilsa otti nyt käteensä toisen kaapelin ja Timo käsitti, että pian se iskettäisiin kiinni hänen toiseen palliinsa. Ilsa ojensi pihtejä oikea käsi suorana kohti Timon alapäätä. Timo sulki silmänsä tiukkaan ja rukoili ankarasti.

Samassa kuului kauhea pamaus. Ilsan pihtejä ojentava käsi katkesi ranteen kohdalta ja pihtejä puristava koura lensi jonnekin sivummalle. Hetkeen Ilsa ei käsittänyt mitään, sitten hän lyyhistyi parkuen ja pidellen vertavuotavaa kädentynkäänsä josta suihkusi verta.

Muiden huomio oli kääntynyt hallin ovelle, jossa oli Huttunen MP-40 konepistooli sylissään. Ennenkuin kukaan ehti tehdä mitään konepistooli hänen sylissään alkoi sylkeä lyijysarjoja sisällä oleviin saksalaisiin. "Petturi!" "Vakooja!" ja "Sabotööri!" huudot kaikuivat, mutta niistä ei ollut apua. Ainoastaan everstillä oli henkilökohtainen aseensa mukanaan ja hän oli ensimmäisiä Huttusen konepislarin uhreja. Osa yritti syöksyä kohti Huttusta, osa koetti avata hallin suurta ovea mutta turhaan. Ovi oli teljetty ja ainoaa ulospääsyä vartioi automaattikuolemineen häijy ja lihava saksalaiseen univormuun pukeutunut Huttunen. Timo tajusi, että hänen eteensä oli tullut saksalainen alikersantti joka oli onnistunut saamaan everstin pistoolin käsiinsä. Tämä vaihtoi kuumeisesti aseeseen uutta lipasta. Timo alkoi pyörittää lanteitaan kivusta välittämättä ja sai kuin saikin jollain ihmeellä kiskaistua kiveksessä kiinni killuvan kaapelin toisen pään irti akusta. Timo muisti uninäkynä sulttaanin hovissa itämaissa pyörineen koirashuoran ihmeellisen tempun ja koetti matkia tätä. Lantiota villisti pyörittämällä kaapelikin alkoi pyöriä potkurin lailla ja yhdellä lantiotyönnöllä se kietoutui köyden lailla pistoolinsa juuri ladanneen sotilaan kurkun ympärille. Timo iski polvensa yhteen kaapelin ympärille ja kiskoi. Sotilaan kasvot mustuivat hitaasti ja tämä yritti kohottaa kätensä vapauttaakseen itsensä. Pistooli putosi kopisten maahan.

Hallissa ei ollut enää muita äänenlähteitä lukuun ottamatta Timon kuristaman alikersantin viimeistä pihinää ja Ilsan itkua ja parkunaa. Huttunen marssi karskisti Timon avuksi ja kiskoi saksalaisen kurkkua kuristavasta kaapelista kaksin käsin. Kun viimeinen sotilas oli vainaa, Huttunen käveli konepistooli tanassa Ilsan luo. Hän sujautti aseen piipun polville kohottautuneen naisen suuhun ja sanoi "Mieluummi mie työntäsi poskees jottaa valla muuta, mutta luulennii jotta siinä kävis köpelöst. Mut saetpaha jotakii vielä laukeemoo enne lähtöäes!"

Viimeisen veritekonsa tehtyään Huttunen vapautti Timon ja irrotti hellävaroen kaapelin puristavat leuat tämän kivespussista. Timon kuristama sotilas oli suurin piirtein Timon kokoa, joten vainajan riisumalla Timo sai ylleen luodinreiättömän ja verettömän saksalaisen univormun. Huttunen kävi Timon pukeutuessa ulkona ja avasi teljet hallin suuresta ovesta. Pian hän pyöritti sisään bensiinitynnyreitä ja antoi parin sisällön pulputa halliin.

Timo harppoi huojuen kohti ovea. Huttusen ilmestyminen ja hirvittävä tuska olivat jotenkin tehneet hänestä jälleen ihmisen, mutta hallin ulkopuolisella aukiolla oleva näky oli syöstä hänet jälleen hulluuteen: aukiolla asemassa olevan konekiväärin takana oli kaksi saksalaissotilasta, kurkut puukolla aukiviillettynä. Aukiolla oli myös suunnattoman suuri teräshirviö, jota Huttunen taputti ylpeänä "Tää on sar pee tankki kuules, suoraa franskanmaalta! Myö saatiinnii näetä sualiiks yheksäntoista nelejäkymmentä ja ny ne o tuotu tänne. Tällä ko höökitää ni ei piäse kukkaa sanomaa vastalaasetta!" Huttunen sytytti tulitikulla Juno-savukkeen ja heitti palavan tikun polttoainevanaan, joka oli juuri parahiksi pulpunnut teurastamoksi muuttuneen hallin oven ulkopuolelle. Hetkessä lieskat nuolivat Huttusen verilöylyn jälkiä. "Nyt männää. Kahtoha sie tankkii sisäl! Ommeinaan semmone näkö jotta ryhtyy aekamieski kyynelehtimmöö." Huttusen kehotuksesta Timo nosti panssarivaunun tornin luukkua ja taskulampun valon paljastama näky sai hänet haukkomaan henkeään. Vaunun lattia oli silkkaa kultaa!

Tihrustettuaan pimeään tankin sisukseen Timo käsitti, että sisällä oli suunnaton määrä kultaharkkoja. "Myö ollaa viimoset kolome vuatta kiskottu kultahampaeta ryssien suusta. Viime viikol mie arvasi mitä on tulos ja pistin saaliin jemmoon. Onneks putkahit avuks ni peäsin lakasemmoo nuo siat helevettiin etuajas." Huttunen selitti ja ruikkasi sylkimällin tappamansa vartiomiehen mantteliin. "Könöäppä kyytii, ny lähettii pohjosee!"

Ranskalaisvaunu porhalsi tietä pitkin pohjoiseen. Entisen Saksan armeijan vääpelin suunnitelmana oli päästä Norjaan, piilottaa saalis ja sodan loputtua myydä kulta sekä elää herroiksi. Matkan edetessä vaununajajana toimiva Huttunen ja vaunun perällä kyhjöttävä Timo tulivat yhä levottomimmiksi. Timon juoppuhulluus oli toistaiseksi ohi, nyt hänen universuminsa keskipiste oli Huttunen ja tämän suunnitelmat. "Joki aika sitte myö lähetimmä reippaeta poekia tutkimoo yhtä kummaa polokuva tuonne tuntureille. Eipä oo heistä kuulunna mittää, mutta ko ei oo suomalaisii taekka neuvostoimmeisiä täällä asti ni olettasi, jotta siitä voe männä." Huttunen huikkasi ja panssarivaunu porhalsi maantieltä metsään ja jatkoi kulkuaan pitkin omituisen suoraa linjaa kohti kaukana siintäviä tuntureita. Revontulten aloittaessa hippaleikkinsä taivaalla molemmat panssarivaunun sisällä olevat ynähtivät. Levottomuus lisääntyi ja Timo tunsi taas tulisten neulojen kuumentuvan kallonsa sisässä.

Kun tankki oli porhaltanut eteenpäin ja yö eteni, tulivat molemmat entistä levottomimmiksi. Huttunen pisti valonheittimen päälle ja tähystysluukuista kurkkiessaan he näkivät karmean näyn: eteen vievän omituisen tien molemmin puolin oli jalkaväkijoukkueen edestä luurankoja saksalaisissa univormuissa. Osa makasi tien vieressä, osa oli nostettu pystyyn vasten puita. Yksi oli tuettu toinen käsi suoraksi ojennettuna. Se osoitti suoraan siihen suuntaan, mistä Timo ja Huttunen olivat tulleet. "Kuulemma olivat jottaa Thulen poekia, mutta näättää siltä notta heille kävi ohrasesti" tuumi Huttunen. Kammottavinta luurangoissa oli, että jokaisen pääkallo puuttui. Huttunen vaihtoi vaihdetta ja vaunu jatkoi matkaansa.

Lopulta suora linja keskellä erämaata ja metsiä päättyi. Panssarivaunu hiljeni yllättäen tyystin. Suoraan sen edessä oli järvi ja järven tankin puoleisella rannalla suuri tunturi. "Voe helevettiläene nyt tul joku vika roottorii. Mie mää vilikasemmoo, tuuha sie antaa pakkia" Huttunen tokaisi ja parivaljakko kipusi ulos tankista. He kiersivät tankin etupuolelle ja Huttunen kumartui tutkimaan vaunua. Kuu tuli esille pilvien takaa. Timo kääntyi ja näki tutun näyn. Edessä olevat tunturit, sen edessä olevat suuret kivet ja kannot ja kaikki muu näytti täydellisen tutuilta. Timo taputti höökivaunua tutkivaa Huttusta olalle ja tämäkin kääntyi. Kun molemmat katsoivat samaan aikaan kohti omituista kuusikulmaista kiveä, joka kohosi tunturin laella, he alkoivat huutaa suureen ääneen samaan aikaan kauhusta. Kuusikulmaista kiveä ympäröi 35 seivästä, joista jokaisen päässä irvisti pääkallo. Monella oli päässään saksalainen sotilaslakki, suikka tai kypärä.

He tunsivat paikan. Se oli kivulla ja hammastenkiristyksellä iskostunut heidän mieliinsä. Voi, he tunsivat tämän paikan.

Yllättäen nousi tuuli ja järvestä kohosi omituinen olento, joka asteli hitaasti vettä tihkuen heitä kohti. Sillä oli yllään poronnahasta tehty vaate ja päässään saksalainen kypärä, josta kohosivat suuret poronsarvet. Kypärää kiersi kehässä valkoisesta, lähes läpinäkyvästä kvarstista tehty kivikehä. Toisessa kädessä järvestä nousseella olennolla oli keihäs, toisessa kivääri. Vyössä roikkui suomalainen sotilaspuukko. Hahmon kasvoja ei nähnyt, sillä ne peitti kammottava naamari, jota ei pysty kuvailemaan. Varmaa oli, että naamio oli joskus ollut oikeaa kudosta ollessaan vielä osa elävää oliota.

"Ikuturso!" karjui Huttunen, nappasi konepistoolinsa ja tähtäsi olentoon. Järvestä tullut lauloi laulua. Laulussa kerrottiin lyijyn ja raudan synty, teräksen ja ruudin alkuperä. Teknokratian tuotos, tappava MP-40 konepistooli Huttusen hyppysissä muisti vuoret ja kallioiden syvyydet, josta se oli peräisin. Järviolento lauloi sen syntysanoja. Kun Huttunen painoi liipaisimesta, konepistooli räjähti.

Huttunen putosi polvilleen ja rääkyi. Timo nappasi nopeasti työkalulaukusta rätin ja ryhtyi sitomaan Huttusen sormien vertavaluvia tynkiä. Laulu yltyi. Teräspeto Timon ja Huttusen takana heräsi henkiin. Sen moottori ärjyi ja syttyneet valonheittimet sokaisivat Timon joka kaatui. Vaunu ampaisi eteen ja rungossa olevan 75 mm tykin putki kolkkasi Timon. Dieselin ja bensiinin tuoksu tuudittivat hänet tajuttomuuteen, taas kerran hänen muutenkin piinattu päänsä oli saanut kokea kohtalon sokean mutta ihmiskäden ohjaaman iskun.

Timon tajuttomuutta ei kestänyt kauan. Hän kohottautui ja tuijotti yhä valaisevan kuun valossa ympärilleen. Tankin telatetjujen jäljet johtivat hänen molemmin puolin ja kohti järveä, minne vaunu kulta-aarteineen oli selvästi kadonnut ikuisiksi ajoiksi. Vaunu oli vyörynyt hänen ylitseen putken kolhaisua kummempaa vahinkoa tekemättä. Samaa ei voinut sanoa Huttusesta, joka oli osunut telaketjun kohdalle. Hänen jäännöksiään oli levinnyt Timon olinpaikasta aina järven rannalle asti vasemmanpuoleiseen telaketjun jälkiin. Huttunen oli poissa.

Timo kohotti katseensa kuvottavasta jäljissä olevasta tahnasta, joka hetki sitten oli ollut hänen ystävänsä Huttunen. Järvestä kohonnut olento oli nyt hänen edessään ja Timo käsitti, että se oli mies. Tämä nosti kypärän ja siihen kiinnitetyn naamion päästään. Timo tunnisti miehen samaksi saamelaiskorpraaliksi, joka Oulussa oli nauranut ja pilkannut häntä laivan kannella. Huttusen poissa olo ja kirotun, 35 irvistelevän kallon vartioiman kiven läheisyys saivat Timon kadottamaan järkensä rippeetkin. Ne palautuivat kun korpraali puhutteli häntä. Hän käytti Timon sukunimeä.

---

Mies laski kammottavan kypärän Timon päähän ja kuin unessa Timo näki näyn. Kaksi miestä, toinen pitkä ja humalassa, toinen lyhyt ja pyylevä keihäs kädessään kävelivät telaketjun jälkiä pitkin ja Timon ohitse. Pyylevä mies selitti, että tämän ryöstöretken jälkeen he eläisivät herroiksi.

Näky harppasi eteenpäin. Joukko poronnahkaan puketuneita miehiä oli ringissä kiven ympärillä ja he ölisivät kauheasti. Pyylevä mies makasi maassa sidottuna polvillaan, pidempi, Timolle tuttuakin tutumpi tyyppi oli sidottu kivelle. Ölinä keskeytyi ja rinki jakaantui kun ikivanha mies käveli sen halki kiven luokse. Tällä oli mukanaan suuri hauen leuasta valmistettu kantele, jota hän alkoi näppäillä. Revontulet taivaalla rytmittivät tanssinsa kanteleen sointuun ja miehen lauluun. Sormet lensivät soittimen kielillä ja värileikki taivaalla kävi yhä villimmäksi. Musiikki ja taivaan leiskunta yltyivät ja yltyivät kunnes ne tulivat rätinällä suoraan kiveen sidottuun mieheen. Tämä kohotti päätään ja Timo näki tulisia merkkejä tämän takaraivossa. Timo tunsi ne itsekin. Samassa revontulet valaisivat koko kiveen sidotun miehen ja loikkasivat siitä ahneena petolaumana pyylevän miehen kimppuun ja söivät hänet. Pyylevä mies palasi henkiin, hänen haavansa paranivat mutta kiveen sidotun miehen suusta purkautuva petovana iski jälleen hänen kimppuunsa ja löivät miehenuudestaan kuoliaaksi. Noin toistui uudestaan ja uudestaan, kunnes musiikki päättyi. Pyylevä koiranruokana ollut mies ja kiveen sidottu raiska uikuttivat. Kannel soi vielä kerran ja rivistöstä tuli kaksi miestä, jotka valelivat molemmat vangit tuliliemellä. Musiikki hiljeni ja näkö katosi.

Kun kypärä kohosi Timon päästä tämä näki vielä hetken verran kiven menneisyyteen. Kivellä ja sen vieressä niillä paikkeilla, missä vangit olivat, oli kaksi valopalloa ja miesrivistön aaveet riemuitsivat. Sitten jäljellä oli vain tunturit, kivi, järvi, Timo ja outo korpraali. Viimeksimainittu hymyili hymyä, johon sekoittui ivaa, sääliä, halveksuntaa ja puhdasta ilkeyttä. Tällä oli nyt käsissään kannel. Sormet näppäilivät sen kieliä ja korpraali ryhtyi laulamaan kansansa ikivanhaa laulua. Se oli laulu viinan synnystä, kasvavasta rukiista ja korpikuusista joiden juurella metallipannut tiputtivat nokistaan kirkasta nestettä.

Timon sieraimet värähtelivät. Järvi kupli ja siitä alkoi nousta huuruja. Timon silmät laajenivat ja hän vauhtia ottamatta syöksyi suoraan järveen ja sukelsi sen pohjaan aukoen suutaan. Koko järvi oli muuttunut puhtaaksi alkoholiksi! Timo joi ja joi kuin olisi hengittänyt ilmaa ja tunsi suuren helpotuksen sisällään. Hän sukelsi syvemmälle ja nousi pintaan lopulta keskellä järveä, kipusi lähellä olevan saaren rannalle ja kaatui selälleen. Hän katsoi kohti taivasta, loputonta linnunrataa ja kohotti päätään nähdäkseen tunturin suuntaan. Korpraali oli kadonnut. Timon pää laskeutui raskaana rantakalliolle ja hän sammui.

tiistai 2. elokuuta 2016

Timo germaaneja hätyyttelemässä, osa 4

Kuorma-auto heilui rajusti ajaessaan kurjaa metsätietä pitkin eteenpäin illan hämärässä. Lavalla olevilla sotilailla ei ollut toivoakaan saada unen päästä kiinni. Kersantti Erva keskittyi lähinnä kiroilemaan. Hänen ryhmänsä ja tueksi lähetetty ryhmä muodostivat osaston, jonka tehtävä oli jälleen kerran iskeä metsän kautta koukkaamalla saksalaisten sivustaan. Erva tutki katseellaan pitkään Timoa. Tämä oli yltä päältä paksuissa kettingeissä, joiden alla oli vielä jostain ryöstetty tai sitten lääkintämiehiltä anomalla saatu pakkopaita. Mitä pohjoisemmaksi JR 11 tie kävi, sitä sekavammaksi ja aggressiivisemmaksi Timo tuli. Ainoa syy miksi häntä ei lopetettu hullun koiran lailla oli hänen korvaamaton vainunsa, jonka ansiosta saksalaiset tavattiin viinilestiensä äärestä keskellä tietöntä korpeakin. Omat tappiot olivat olleet Timon suoman yllätyselementin ansiosta pienet.

Saksalaiset kärsivät takaiskun toisensa jälkeen. Jollain ihmeellisellä tavalla suomalaiset onnistuivat aina löytämään tiensä tiheimmänkin metsän läpi näiden tärkeimpiin huoltokeskuksiin ja päävastarintapaikkoihin sekä aiheuttamaan näille tuntuvia tappioita. Kauheat huhut villi-ihmisistä, jotka kahleista vapautettuina ryntäsivät pysäyttämättömän luonnonvoiman lailla saksalaisten kimppuun ruokkivat uskoa viitapiruihin ja puheisiin suomalaisista luonnottomina noitina. Harvojen pelastuneiden sekavat soperrukset löyhkäävästä, mölisevästä apinasta joka repi miehiä paljain käsin kappaleiksi saivat saksalaisupseerit hirttämään järjiltään menneitä poloisia sotilaita sankoin joukoin kaulallaan kyltti "Ich denke wie eine Defätistische!".

Huolimatta Timon sotalipun liehuntaan tuomista voitontuulista oli kirjoittamaton ja sanomaton käsky, että mikäli tämä kävisi liian arvaamattomaksi tulisi mielipuolelle antaa välittömästä armonlaukaus tai sarja, kumpi sitten riittäisikään juoppohullun pysäyttämiseksi. Esikunnissa kirjurit huhkivat yöt läpeensä kirjoittaessaan päästään keksimiään lukuja ja taisteluita sotapäiväkirjoihin. Dokumenttien väärentäminen oli ainut keino vakuuttaa Valvontakomissio siitä, että pohjoisessa käytiin korpisotaa eikä suomalainen juoppo etunenässä harjoitettua kylmäveristä ja sangen yksipuolista teurastusta - kukaan täysijärkinen ei uskoisi totuutta. Pelkona oli myös, että neuvostoliittolaiset tai liittoutuneet vaatisivat Timoa itselleen käyttääkseen tätä omiin tarkoitusperiinsä.

Oli tilanne mikä tahansa, Timoa partiossa käytettäessä tarvittiin jo kaksi miestä pitämään kiinni kettingeistä. Tämä ei päästänyt suustaan enää mitään järjellistä ja alkoholi oli ainut asia, mitä Timo vaikutti ymmärtävän ja mikä häntä tuntui kiinnostavan. Kuorma-auto jatkui kulkuaan kohti etulinjaa Ervan jatkaessa hiljaisena mietteitään. Loputtomalta tuntuvan matkan jälkeen kolonna pysähtyi ja taskulamppujen valossa miehet purkautuivat auton lavalta. Erva tutki karttaa yhdessä komentavan kapteenin kanssa, jakoi sitten käskynsä ja Timo visusti kytkettynä ketjuihin osasto aloitti etenemisen kohti tuntematonta, kohti vihollista.

Kuola valui Timon suusta sankkana vaahtona hänen riuhtoessaan kettingin päässä. Hänen vainunsa kertoi, että edessä oli mehevä tynnyrillinen konjakkia. Osasto tuli Timon vainua seuraten laajalle suoaukealle. Miehet kyyristyivät vaistomaisesti. Timoa painoi matalaksi ainoastaan etukeno, jossa hän ketju pingottuneena nojasi kohti tuoksun lähdettä. Miehet aloittivat varovasti etenemisen pientä, kauan sitten syntynyttä polkua pitkin. Suota riitti ja riitti ja miehiä alkoi jo väsyttää pitkän automatkan sekä tarpomisen jäljiltä. Edessä levisi saareke, jonka keskellä oli suuri tynnyri. Miehet pysähtyivät jonoon hämmentyneinä ja Timo sai nykäistyä itsensä irti kaatuen turvalleen mättääseen. Mittarimadon lailla hän mönki kohti tynnyriä vesi kielessä. Erva kuitenkin asteli hänen ohitseen päättäväisesti ja rivakasti kohti tynnyriä. "Pitäkää tuo mielipuoli kurissa, tässä on jotain mätää!" hän ärjyi ja Kukkonen ja Oosela riensivät tarttuakseen kiinni ketjunpätkiin. Timo kohosi polviensa varassa ylöspäin ja töllötti kohti ihanaa löytöään. Erva tuli sen luokse ja huomasi, että tynnyrin kanteen oli kiinnitetty lappu jossa luki "Auf Wiedersehen!"

Tynnyri räjähti ja Erva katosi leimahdukseen. Läheltä parahti sarja johon Kukkonen ja Oosela lyyhistyivät. "Maahan!" huuto kajahti, mutta liian myöhään. Kiväärinluoti upposi pikakiväärinsä asemaan saaneen Ökkösen otsaan ja miehen pää vaipui hervottomana. Kukkosen ja Ooselan kaatanut konekivääri otti seuraavaksi maalikseen polvillaan lonkalta konepistoolilla tulittavan Ylitimon, joka leikkautui kahtia. Kauhusta kirkuva Äkäheino ryhtyi pötkimään pakoon, mutta samassa vihelsi. Kranaatti sai täysosuman ja räjähdyksen voima ja tuuli lennättivät pitkin suota hajonneesta paperinivaskasta kolumneja, joita ei tultaisi koskaan julkaisemaan. Mitään muuta ei jäänyt jäljelle korpraali Äkäheinosta.

Saksalaisten väijytys onnistui täydellisesti. Lyhyet, hyvin tähdätyt sarjat ja kiväärinlaukaukset niittivät lyhyessä ajassa hämmentyneet suomalaiset. Timon kasvot valkenivat hänen kuullessa ympäriltään vaikerointia, kauhunhuutoja ja kirkumista. Kaikki oli ohi sekunneissa. Suosta nousi hyvin naamioituneita sotilaita joista yksi kulki Timon ohi ja ampui päähän kaikkia osaston haavoittuneita. Timo oli yksin saksalaisten keskuudessa. Hänen luokseen käveli saksalainen, joka potkaisi rajusti. Timo tunsi leuassaan saappaan rautakärjen iskun, sitä seuraavan hirvittävän terävän kivun ja vaipui tajuttomuuteen.

- - - - -

Timo raotti silmiään hitaasti ja valo siivilöityi ripsien välistä häikäisten hänet. Päätä jomotti, kurkkua kuivasi ja joka paikkaa särki. Timo havaitsi roikkuvansa keskellä hallia kahden kahleen varassa, jotka kulkivat hänen käsistään hänen molemmin puolin syvälle betonilattiaan upotettuihin teräskiskoihin. Hän käänteli päätään ja näki eri puolilla hallia saksalaisia sotilaita moninaisissa puuhissa.

Lähimpänä häntä SS-upseeri pitkässä mustassa nahkatakissa ja pääkallolla koristettu koppalakki päässään heitteli yksi kerrallaan papereita tynnyriin, jossa paloi bensaa. Hänen vieressään seisova mies ojensi hänelle papereita ja kansioita, jotka upseeri pinnallisen tarkastelun jälkeen paiskoi liekkien nuoltaviksi.

"Katsotaanpas... kas, tässä on luettelo kaikista Pohjois-Suomessa teloittamistamme 330 000:sta neuvostoliittolaisesta sotavangista... tässä on kartta joka osoittaa, minne heidät on haudattu... tuleen vain! Tässä onkin sitten Suomea koskeva tiedustelumappimme, jossa kerrotaan ketkä 1500 rintamakarkuria suomalaiset teloittivat Lappeenrannassa kesällä -44 ja minne heidät on haudattu" mies mutisi saksaksi.

"Kapteeni Tieferrachen, onko tarpeen tuhota kaikki nuo asiakirjat? Emmekö voisi ottaa niistä ensin kopiot?" kysyi papereita ojenteleva sotilas. Tuhoamistoiminta keskeytyi hetkeksi kun sisään astui SS-eversti pitkässä mustassa nahkatakissa, jolla oli päässään pääkallolla koristettu koppalakki.

"Toisen luokan SS-kirjuri Zeitsonnen!" eversti huusi ja papereita ojennellut sotilas kapteenin vieressä jäykistyi asentoon. "Kuinka monta kertaa Teille pitää sanoa, että ette voi laatia varusilmoituksia ja mielialaraportteja pelkästään kopioimalla tiedot vanhoista asiakirjoista!" eversti raivosi jäpittävälle SS-miehelle. Tämä ryhtyi sopertelemaan selityksiä, jolloin eversti tempasi vyöltään pistoolin. "Älkää luulko, että selviätte tästä esimiehen puhuttelulla!" upseeri huusi ja laukaisi aseen. Sotamies Zeitsonnen lyyhistyi lattialle rintaansa pidellen. Tämän ruumiin ympärille alkoi kasvaa hitaasti punainen verilammikko.

"Ach! Huomaan että vanki on herännyt!" eversti huusi havainnostaan reipastuneena. Hän käveli kengätkannat kapsien Timon luo ja löi tätä ratsupiiskalla kasvoihin. Timo ei hievahtanutkaan. Kasvoihin ilmestyneestä haavasta valui verta, mutta sivallettu korpisoturi vain käänsi päätään ja murisi. "Olette olleet pitkään huolenamme, mutta olemme päässeet siitä ongelmasta, hmmm?" eversti naureskeli. Muut hallissa ja hallin ulkopuolella olevat saksalaiset kertyivät kehälle Y-asennossa riippuvan Timon ympärille ja naureskelivat tämän ahdingolle. "Huomaan, että ette ole ratsupiiskalla sivaltamisen arvoinen vatustaja. Mutta minulla on varastossa jotain erikoista Teidän varallenne. Fräulein Ilsa!" eversti kutsui. Oviaukkoon ilmestyi tummanpuhuva hahmo, joka aloitti kävelyn Timoa kohden. Kun lähestyvän henkilön piirteisiin osui katossa roikkuvan hehkulampun loiste, Timon silmät laajenivat kauhusta ja hän alkoi kirkua.

"Huomaan, että olette kuulleet Fräulein Ilsa von Sandahl-Bergmanista!" eversti hekotteli ja löi ratsupiiskansa varrella kämmenpohjaansa. Timon melkein järjiltään suistanut näky oli hänen Torniossa tapaamansa ja hässimänsä, sittemmin murheellisesti kuolleen germaanittaren ilmetty kaksoisolento. Timon silmät eivät valehdelleet. von Sandahl-Bergmanin suvusta oli lähtenyt Suur-Saksaa luomaan ja tuhatvuotista valtakuntaa toteuttamaan kaksoissiskot. Näistä kaksi minuuttia nuoremman Ilsan sadistiset piirteet ja häijyys olivat kiinnittäneet paikallisten SS-joukkojen huomion ja naista käytettiin aina silloin, kun oli tarvis saada lupaava vanki puheliaalle tuulelle tai sitten haluttiin tehdä esimerkki houkasta, joka oli turhaan yrittänyt pakoa vankeudesta Lapin erämaahan.

Pitkien mustien korkojen kopsiessa mustaan nahkaan kauttaaltaan verhoutunut valkyyri käveli Timon luokse ja nappasi nahkahanskojen peittämiin käsiinsä tämän kasvot. Toinen käsi puristi lujasti Timon leukaa toisen ottaessa huulilta imukkeen, jonka päässä kytevän savukkeen Ilsa pisti Timon otsaan. Timo ärisi ja murisi, mutta ei taipunut lihan kärytessä. "Kova kaveri" Ilsa sanoi hymyillen. Hän otti taskustaan veitsen ja alkoi huolettomasti leikellä pakkopaidan riekaleita ja univormua Timon päältä. Kun Ilsa oli valmis, Timo oli ilkosen alasti ja yltä päältä viiltohaavoissa. Mutta ei kironnut, ei kirkunut, ei ulvonut. Hän oli päättänyt kestää tajuttuaan, ettei tämä ollut Torniosta kostamaan tullut kummitus vaan lihaa ja verta oleva nainen. Mutta Timo unohti, että kummitukset eivät ole pahinta mitä mies saattaa kohdata maan päällä. Pahinta on aina kostonhimoinen nainen.

Valkyyria huusi pari käskyä ja tuossa tuokiossa kaksi SS-miestä oli juoksuttanut hänelle kaksi laatikkoa. Ilsa kaivoi toisesta esille ruoskan, suuren ylpeytensä aiheen ja aloitti suomalaisen suomimisen. Piiskan kärki iski kerran toisensa jälkeen Timon selkään jättäen joka kerran verenpunaisen haavan, mutta Timo vain puri huultaan tuijottaen edessään olevaa saksalaisten muodostamaa rinkiä julma viha silmissään. Pari saksalaisista kavahti katsetta ja otti askeleen taaksepäin. Ilsa demonstroi sadistista taiturimaisuuttaan iskien ruoskalla kolme kertaa niin nopeassa tahdissa että se tuntui vaikuttavan yhdeltä ainoalta väräjävältä iskulta. Iskusarja tuntui sekä erikseen kivun kolmena nuottina että yhdessä tuskan sävelmänä. Mestarinnäyte kirvoitti Timon huulilta kuuluvan "PERKELEEN!" ja sai melkein koko saksalaisyleisön loittonemaan Y-asennossa roikkuvasta suomalaisesta, sillä tämän katse ei kääntynyt. Piiskan viuhina ja Timon selästä kuuluva läiske kaikuivat hallissa. Lopulta Ilsa pudotti läähättäen ruoskan ja tuli Timon taakse.

"Hyvin pärjätty, mussukka! Mutta kaikilla on rajansa, kultaseni." hän kuiski Timon korvaan ja pisti kielensä yhteen lukuisista miehen selässä olevista haavoista. Samassa hän kurotti takaapäin paljaalla kourallaan Timon palleihin. Ilsa puristi ja manikyyrissa käyneet terävät kynnet upposivat syvälle Timon karvaisiin kasseihin. Rääkätty sankarimme kirkui ja hänen silmiinsä kihosivat kyyneleet. Ilsa nauroi ja huusi, että vangille olisi tuotava vettä sillä välin, kun hän valmistautuisi seuraavaan ohjelmanumeroon. Eversti huusi kapteenille, joka huusi luutnantille joka huusi ulos mistä vaappui kohta paikalle lihava saksalainen vääpeli kiulun ja peltimukin kanssa. Timon mielestä miehessä oli jotain tuttua, mutta kiveksistä säteilevä kipu toi kyyneleet ja hien silmiin sokaisten hänet. Vääpeli löntysteli Timon luokse, nosti mukilla vettä ja kaatoi sen Timon päälaelle. Nesteen huuhdottua kyyneleiden ja hien tuoman suolan ja lian Timon silmistä hän tunnisti vääpelin.

"Huttunen, perkele!"

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Timo hämäläisten vainoretkellä, osa 3

Aikaisemmat osat löydät täältä:

Osa 1: http://timojahuttunen.blogspot.fi/2013/10/timo-hamalaisten-vainoretkella-osa-1.html

Osa 2: http://timojahuttunen.blogspot.fi/2013/10/timo-hamalaisten-vainoretkella-osa-2.html

Voittoisten jäämien juhlamieli yltyi yötä valaisevien tulenräiskeiden loimutessa. Soturit keräsivät saalistaan kokoon: naisia, lapsia, elukoita ja arvokkainta irtaimistoa. Lapset oli helpoin kuljettaa taipaleen taakse länteen ja laivata Rikalan sataman kautta etelän orjamarkkinoille. Piioistakin osa kokisi saman kohtalon, ja ehtoisat emännät tarjoaisivat ohimenevää mutta hekumallista iloa eläimellisen himon täyttämille hämäläisurhoille. Kaikki vastarinta oli jo murrettu, ja ne karjalaiset, joilla yhä riitti voimaa ja tahtoa puristaa kiiltävää keihäänvartta olivat luikkineet pimeyteen kuin piskit hännät koipien välissä. Ainoastaan vähämieliset ja heikot kyyristelivät peloissaan pihojen reunoilla. Saaliin keruun jatkuessa innokkaimmat valmistelivat jo juominkeja ja suursyöminkejä. Elukanruhojen palavan lihan tuoksu sekoittui tappajaisten savunhurmeiseen ominaishajuun. Sima- ja sahtisammioita kannettiin esille. Väkijuoma tulisi virtaamaan vuolaana jumalien, haltijoiden ja eniten kunniaa niittäneiden sankarten kunniaksi. Huttunen seurasi tapahtumien etenemistä halveksiva ilme kasvoillaan.

"Koirat!" hän kirosi. "Hyölle ei olna tulluna mieleen laittaapi ees vartijjota asemmiin. Meitin pojjaat juoksovat jo Kuuppallaan päjn ilimottammaan vihulaisten liikehinnästä. Johtajjaa ovat vailla, huoranpenikat! Eiköhä myö mennä ottammaan johto kässiimme, Timolaine."

Polleasti harppoen Huttunen saapasteli keskelle melskettä ja juhlintaa suurelle väenpihalle. Väenpiha oli täynnä hiprakassa olevia sotureita – hämäläisillä oli tapana ottaa hieman voimajuomaa rohkaisuksi ennen taistelua. Juoma-astioita täytettiin ja kierrätettiin rehvakkaiden roikaleiden joukossa. Säädyllisyydestään riisuttuja tyttäriä kieputettiin sylistä syliin naurunröhötysten saattelemana. Timo ja Huttunen työntyivät keskellä irstasta näytelmää. Huttunen takoi kirveenlappeella rautalakkia.

GONG! GONG! GONG!

Melu ja melske hiljeni.

"Hoi, miehet! Vesilahen ja Lempoisten pojat! Sääksmäen ja Hattulan jullit! Vanajan ja Hauhon sällit! Sakoisten Kirmu on kuollut, tässä kirveensä, valtansa tunnus!" Huttunen julisti Hämeen murteella. "Vaadin sotakuninkuutta toverilleni Lapin Timolle, suurelle soturille!" Hälinä puhkesi väkijoukossa sotijoiden kuultua päällikkönsä Kirmun kuolemasta. Kirmua oli pidetty voittamattomana, ja hänen kaatumisensa iski särön hämäläisten itsevarmuuteen. Yhtä yllättynyt tilanteen saamasta käänteestä oli Timo, joka halusi kaikkea muuta kuin joutua johtamaan barbaarilaumaa vihamielisellä alueella. Hän yritti hillitä Huttusta repimällä tätä hihasta, mutta paksu ukko tyrkki häntä loitommas ja toisti vaatimustaan Timon sotakuninkuudesta.

"RAAAH!!!" kuului hurja karjaisu sotureiden keskeltä. Väkijoukko erkani ja sotureiden keskeltä marssi esiin hirmuinen ilmestys. Mies oli nimeltään Kurki Niemiläinen, eikä hänelle löytynyt vertaa elävien sotureiden joukosta. Hänen sotisopansa kiilteli tulen loimussa, ja raudanlujissa käsissään hän puristi leveää ja veristä lyömämiekkaa. Karhuntalja oli hänen harteillaan ja otson korvapari törrötti hänen päälaellaan. Vähäisemmät miehet väistyivät Vanajan jätin tieltä. Huttunenkin hiljeni.

"Olen Niemen Kurki! Jos joku perii Kirmulta sotakuninkuuden, niin minä! Minä tunnen sinut, karjalainen rakki. Sinulla ja Kirmulla oli veriviha välillänne. Hännystelijästäsi en ole koskaan kuullutkaan, eikä tässä sankarjuokossa seurata maineettomia orjia!" Niemen Kurjen sanat saivat osakseen suurta kannatusta jäämien joukossa, ja Kurkea huudettiin jo uudeksi sotakuninkaaksi.

"Saatan olla rakki, mutta räksyttämisessä en jää toiseksi kellekään," vastasi Huttunen. "Kerrotaan, että Niemen suku on myynyt itsensä ruotsalaisten uudelle jumalalle ja vannonut uskollisuutta Uplannin Erkille. Taitaisi suurempi osa ryöstösaaliista mennä Erkin arkkuihin kuin hämäläisten kirstuihin, jos Niemen Kurki saisi asioista päättää." Kurjen kasvot punertuivat loukkauksesta, mutta soturijoukon parissa alkoi kuulua epäilevää sorinaa.

"Karjalainen pers'aukko suoltaa paskaa!" räyhäsi Kurki. "Olet viimeiset loukkauksesi letkauttanut. Vertailen miekkoja Lapin Timon kanssa. Kun olen tehnyt hänestä selvää, on sinun vuorosi, Äyräpään äpärä."

*****

Väenpihalle oli raivattu tila kaksintaistelua varten. Se oli neliömäinen ala, kanttiinsa kolmen miehen mittainen. Sen yhdellä laidalla seisoi verenhimoinen Kurki Niemiläinen, ja toisella Timo. Molemmat puristivat raskasta lyömämiekkaa oikeassa ja pitkää veistä vasemmassa kädessään. Nämä aseet oli koitosta varten arvottu. Kaksintaistelu päättyisi yhden voittoon, toisen kuolemaan. Muita sääntöjä ei ollut. Timon sotisopa painoi harteita ja häntä kylmäsi. Hän oli helvetin peloissaan. Kurki Niemiläinen oli paitsi karaistunut soturi, myös kookas kuin mursu ja vahva kuin härkä. Vaikka Timo itsekään ei ollut kooltaan tai mieskunnoltaan vähäinen, ei tilanne vaikuttanut hänen kannaltaan suotuisalta. Huttunen yritti valaa häneen rohkeutta.

"Voe helevettiläänen, Timo, mihin mie siut oon taas saattannu. Nyt siun pittää hiljjentää tuo sika, niin myö ollaan isojja ja rikkaita piällysmiähiä. Mie meen ehtimmään siulle siskoja haavoja parsimmaan. Otahan tästä miestä riuskempaa," Huttunen sanoi ja ojensi Timolle ison kiulun, jossa oli jotain tummaa nestettä. Timo kaatoi sen kurkkuunsa siltä seisomalta, ja se paljastui vahvaksi, mausteiseksi väkijuomaksi. Se valoi häneen vähän rohkeutta, mutta vain vähän. Taistelu alkoi.

"Tapan sinut nopeasti, mutta äpärätoverisi kuolee hitaasti," uhosi Kurki ilkeästi irvistäen ja heilutti hopealangalla koristeltua miekkaa kevyesti edessään. Timo kohotti oman kalpansa, se oli koristeeton mutta kestävä ase, jossa oli leveä väistin ja pyöreä ponsi. Miekka oli hyvin tasapainotettu, ja Timo osoitti sen kärjellä vastustajaansa. Vasemmassa kädessään olevan väkipuukon hän piti sydämensä edessä. Satapäinen soturijoukko mittelyalan ympärillä seurasi ottelun alkua tiiviisti. Eläinten ja kuolevien ihmisten huudot ja vankien itku olivat hiljenneet, ja vain laantuvien tulipalojen rätinä rikkoi hiljaisuuden. Aamu alkoi hiljalleen sarastaa, ja jossain kiekui kukko. Kurki Niemiläinen syöksyi eteenpäin.

*****

Timo taisteli elämästään. Kurki Niemiläisen miekka halkoi aamuhämärää kuin hopeinen viikate, ja se punoi Timon ympärille kuolettavaa, teräksistä verkkoa. Timo väisti ensimmäisen sivalluksen, toisen, kolmannenkin. Hän väisteli ja yritti ohjailla vastustajansa säilää sivuun omilla aseillaan. Pieniä haavoja ilmestyi Timon raajoihin siellä missä Niemen Kurjen miekka oli ehtinyt liian lähelle ennen epätoivoista väistöä tai torjuntaa. Kurki piti etäisyyden itselleen mieluisena ja vaikutti tyytyvän väsyttämään vikkeläjalkaisen Timon kunnes surmaisi tämän huohottavana ja voimattomana. Kurki nauroi iskiessään voitonriemuisesti kerta toisensa jälkeen. Sotajoukko heidän ympärillään oli alkanut rummuttaa miekkoja ja kirveitä kilpiään vasten synnyttäen metallisen kalkkeen. Jokin tuossa äänessä ja Kurjen miekan yhä lähenevässä suhinassa alkoi herättää Timossa outoja, kaukaisia muistikuvia. Taistelua hämyisillä kentillä. Miekka kädessä ja ratsu alla Breitenfeldissä. Itämainen wootz vasten germaanista rautaa Toursissa. Juoksua gladius kädessä Teutoburgin metsässä. Rapiirien soinnukas ääni Milanon miekkailusaleilla ja samuraiden loputtomat harjoitukset Edon shogunin hovissa. Jossain yhä kauemmassa menneisyydessä Timo kohotti luukeihästä ärjyvää luolakarhua vastaan.

Timo muisti, ja kadotti itsensä muistojen tulvaan. Hän menetti kehonsa hallinnan. Jalat ja kädet alkoivat liikkua teräksisen rytmin tahtiin. Niemen Kurjen miekka ei enää nuollut Timon ihoa. Säilänlape ohjasi Kurjen iskun sivuun, Timo väisti pistävän skramasaksin. Hänen oma veitsensä teki suuren haavan Kurjen miekkakäteen ja kalpa kirposi kourasta. Mylvien Vanajan jätti loikkasi Timon kimppuun ennen kuin tämä ehti sivaltaa kuolettavasti omalla miekallaan. Pudottaen oman miekkansa Timo ehti viime hetkellä tarttua Kurjen iskevään veitsikäteen samalla kun Kurki puristi rautakouransa Timon vasemman ranteen ympärille. Kuoleman kehä oli piirtynyt, ja lihakset pullistellen Niemen Kurki ja Lapin Timo painivat molempien yrittäessa saada veitsikätensä vapaaksi yhtä lopullista survaisua varten. Lähiottelussa Kurjen karhunvoimat alkoivat painaa, ja äristen kuin raivohullu hän väänsi Timon käsiä aikeenaan murtaa sitkeä vastustajansa raa'alla voimalla. Veitsen kiiltelevä kärki lipui sentti sentiltä kohti Timon suojaamatonta kurkkua.

Lopulta se oli Huttunen, joka epäsuorasti pelasti Timon hengen. Huttusen tarjoaman rohkaisujuoman alkoholi oli taistelun edetessä alkanut imeytyä Timon vereen, ja niin kuin Timo oli edellisissä elämissään saanut tuta, mitä humalaisemmaksi hän tuli, sitä vahvemmaksi hän tuli. Kesken painin kiulullinen Huttusen kuningasjuomaa nousi Timon tukkaan ja hän sai hirvittävät voimat. Kurki Niemiläinen parahti kun Timon ote rusensi hänen vasemman ranteensa – veitsi lensi tavoittamattomiin. Timo irrotti otteensa murskatusta ranteesta ja tarttui vastustajaansa kiveksistä. Kurjen silmät pullistuivat ja tämä panikoi. Ote Timon veitsikädestä herpaantui ja Timon vapautunut vasen käsi maalasi väkipuukolla aamuhämärään verisen kaaren. Ottelu oli päättynyt. Ärjyen Timo paiskasi Kurki Niemiläisen ruhon tantereeseen murskaavalla voimalla ja riisti karhuntaljan tämän harteilta. Hämäläinen sotajoukko kohahti. Seuraava huutomyrsky peitti alleen Niemen suvun miehet ja heidän seuraajiensa vastalauseet. Äärimmäinen taidon- ja voimannäyte oli tehnyt vaikutuksen barbaareihin, jotka ennen kaikkea arvostivat fyysistä voimaa ja mieskuntoa.

Alkoholista ja adrenaliinista huumaantuneena Timo kohotti miekkansa vastaamaan häntä ylistäviin huutoihin, ja aamutähden loisteessa hänet huudettiin sotakuninkaaksi.

Huttunen ilmestyi jostain haltioituneen näköisenä.

"Voe helevettiläinen, Timo, sotikuningas! Nyt myö vuollaan kultaa. Tuuppas sie sil' viissiin, mie oon hoitannu siulle ehtoisat siskot kursimmaan siun haavat umpeen." Alkaen jaella käskyjä vartiomiehien asettamisesta juominkien jatkamiseen Huttunen ohjasi vertavuotavan Timon yhteen tulelta säilyneistä savupirteistä. Saatuaan Timon sisään Huttunen sulki uksen ja palasi jäämien luo päsmäröimään Timon nimissä. Hirsimökki, johon Timo oli johdatettu, oli lämmin ja hämärä huone, jota valaisi vain muutama palava päre. Lämpö väreili huoneessa, ja sen lähteeksi paljastui yhdessä nurkassa oleva suuri kiuas. Huttunen oli tuonut Timon saunaan. Huoneen yhdellä sivulla oli laude, jolla loikoili kaksi uhkean kukkeaa karjalaisneitoa vain tuoreilla koivuvastoilla alastomuutensa peittäen. Näky sai Timon veren kuohahtamaan. Hän oli astumassa kohti laudetta, kun hänen takaansa kuului puhettu.

"Vai siut hää meille vaivoiksi keksi," kuului käheä mutta naisellinen ääni, joka sai Timon värähtelemään. Kolmas nainen lillui suuressa vesipaljussa huoneen nurkassa. Hän ei ollut enää mikään tyttönen vaan oikea rotunainen, jonka kypsät hedelmät kelluivat veden pinnalla märkinä, kiiltävinä ja kimmoisina. Mustat kiharat kehystivät kauniita kasvoja ja tummien silmien katse porautui Timoon haastavasti. Nainen levitti kätensä kutsuen.

"Voi pojat" voihkaisi Timo.

Jatkuu...

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Timo germaaneja hätyyttelemässä, osa 3

Varjojen läpi kuului räjähdyksiä, laukausten ääniä ja valitusta. Timo keinutti päätään ja tajunta palasi hiljalleen. Päätä särki ankarasti ja suuta kuivasi. Nuijittu sotilas kohotti viimein leukaansa ja harittavat silmät tutkivat ympäristöään. Hän oli jonkinliasessa tuvassa, jossa oli muutamia tuoleja, iso kaappi, pari mattoa lattialla sekä suuri pöytä. Timo yritti nousta mutta turhaan: hänet oli köytetty lujasti kiinni puutuoliin. Suuren pöydän takana oli upseeri, jonka Timo muisti laivamatkaltaan. Tuvassa oli myös alikersantti, pari sotamiestä sekä toinen upseeri. Papereita pöydän ääressä tutkiva upseeri huomasi Timon pään kohoavan ja huomattuaan näin kammitsoidun soturin paluun tajunnan tuolta puolen fiskaali ryhtyi kuulustelemaan tätä.

"Toivottavasti ymmärrätte edes osittain tekonne vakavuuden. Vastoin käskyä hyökkäsitte vasten vihollista ja johdatitte suurimman osan rykmenttinne miehiä vihollisen valtavalle alkoholivarastolle. Nyt suurin osa rykmentistä makaa päissään kuin Ellun käet pitkin poikin Torniota ja rintamalle on voitu laittaa vain noin kolmannes iskuvoimasta. Tilanne on vakava ja epäilen vahvasti, että tarkoituksenne oli alun alkaenkin johdattaa miehet ansaan." Upseeri tarkkaili Timoa ankarana "Epäilemme teitä saksalaisten vakoojaksi ja ainoastaan se seikka, että tuhositte yksistään käytännössä kaiken vastarinnan usean kadun varrelta puhuu tätä seikkaa vastaan. Moni pojista olisi halunnut jo teloittaa teidät pikakenttäoikeudessa, mutta ryhmänjohtajanne halusi Teidän olevan tajuissaan kun saatte tuomionne." Puhuttelija irvisti inhosta jatkaessaan "Entisestään tekonne mustuutta lisää inhottava ruumiinraiskaus, johon syyllistyitte kantaessanne Suomen Armeijan kunniakasta univormua. Onko Teillä mitään sanaa puolustukseksenne, ennen kuin luovutan teidän kenttäoikeuteen ammuttavaksi?" Timo vastasi ölisemällä. "Viekää hänet pois!" kimmastui upseeri. Samassa Timo valpastui.

Upseeri katsoi kummeksuen, kuinka Timon sieraimet laajenivat kuin vainun saaneella vihikoiralla ja tämä tuntui terästäytyvän. Vangin katseen sumeuteen ilmestyi terästä, hänen lihaksensa jännittyivät ja samassa tuomionantaja hapuili jo pistoolia vyöltään. Muut kohottivat samoin aseensa köysien napsahdellessa lihaksensa äärimmilleen jännittäneen Timon ympäriltä. "VIINAA!" karjui Timo ja samassa kajahti useita laukauksia. Pistoolinsa laukaissut upseeri hämmästyi, sillä Timoa ei näkynyt tuvassa lainkaan. Hän oli kadonnut nopeammin kuin luodit olivat lentäneet huoneen poikki. Samassa kaapista kuului karmeaa kirkunaa.

Tuvan nurkassa seisovan kaapin ovet olivat auki ja syvältä sen sisältä kuului epäinhimillisiä ääniä: jonkun anovaa sopertelun ja kirkumisen sekaista kimitystä ja petoapinan karjuntaa. Suomalaissotilaat tuvassa piirittivät kaapin ja osoittivat sitä aseillaan. Pian kaapista lensi ulos saksalaissotilaan runneltu ruumiis. SS-kersantin keskiruumiin ympärillä oli lukuisia räjähdevöitä ja konepistoolin lippaita. Mies oli hengetön ja ällistyneiden suomalaisten eteen horjui kaapista yltä päältä verinen Timo, joka kohotti huulilleen vastustajaltaan riistämänsä voitonmaljan, konjakkia sisältävän leilin. "Itsemurhasotilas!" huudahti toinen upseereista. "Odotti ilmeisesti koko esikunnan saapumista räjäyttääkseen koko maihinnousun johtohenkilöstön taivaan tuuliin." Timon aataminomena pomppi ylös ja alas konjakin valuessa kurkkua myöten mahaan. "Herra everstiluutnantti, epäilen suuresti tämän sotamiehen syyllistymistä vakoiluun tai muuhun sabotaashitoimintaan. Ilman häntä olisimme kärsineet karvaan tappion seuraavassa esikunnan tapaamisessa."

Everstiluutnantti murahti ja pisti pistoolinsa takaisin koteloon. Hän oivalsi, että Timon vainu alkoholin suhteen oli erehtymätön. Hän kumartui tutkimaan kaappia ja näki, että se oli täynnä turkiksia ja takkeja jotka oli peitelty koipalloilla. Hän kääntyi katsomaan Timoa, joka oli tyhjentänyt leilin ja ärjyen pudotti sen maahan. Timon sieraimet alkoivat taas nykiä hänen nuuhkiessaan ilmaa. "Pistäkää tuo mies kahleisiin!" upseeri käski ja nakkasi taskumattinsa kaapin perälle. Timo sukelsi perään ja upseerit löivät ovet kiinni ja pitivät niitä suljettuina niin pitkään, että alikersantti oli ehtinyt hakea paikalle kengityssepän ja kahleita sekä puolijoukkueen avukseen. Timon kaulaan oli nopeasti lyöty teräksinen kaularengas josta johti pätkä paksua kettinkiä. Sen varassa Timo talutettiin ulos.

Timo hoippui pitkin Tornion katuja. Siellä täällä hoippui ämpäripäissään olevia kohtalontovereita, ja lääkintämiehet syöksyivät edestakaisin kaupungin katuja kääntääkseen kyljelleen sammuneita sotilaita, etteivät nämä tukehtuisi omaan oksennukseensa. Everstiluutnantti kääntyi Timon puoleen ja sanoi: "Kaupungin sisällä oleva viina kuuluu kruunulle, sotamies, mutta ulkopuolella olevilla vihollisilla sitä on vyöllään olevissa kenttäpulloissa yllin kyllin. Sotamies! Käyttäkää nenäänne ja kertokaa minulle, missä suunnassa näitä pulloja on eniten kaupungin ulkopuolella!" Timo töllisteli hölmistyneenä esimiehensä kasvoja. "Jos osoitatte suunnan, saatte osuutenne kaatuneiden vihollisten leileistä. Muuten viinaa ei tipu!" Ymmärrys valui Timon aivoihin ja hän kohottautui pystyyn nuuskimaan ilmaa. Hän haistoi lukemattomia pulloja alkoholia, mutta jollakin tavalla hän mielessään erotteli suuren joukon konjakkipulloja, jotka olivat linjassa kaupungin ulkopuolella. Timo osoitti suuntaa ja pomppi kettingin päässä innoissaan. "Kapteeni! Hoitakaa miehenne puolustusasemiin tuohon suuntaan! Epäilen vihollisen päävastarintasuunnan olevan siellä, ja sieltä voimme odottaa hyökkäystä!"

Kapteeni ryhtyi kokoamaan miehiä ja johti nämä osastona pikamarssia Timon kuonon osoittamaan suuntaan. Everstiluutnantti sytytti piippunsa, poltti hetken ja katsahti sitten Timoon. "Mies tai peto, oletan saaneeni Teistä tarvitsemamme salaisen aseen saksalaisia vastaan!"

Timon kuono oli nuuhkinut oikein. Saksalaisten hyökkäys kilpistyi juuri ajoissa asemiin rynnänneiden suomalaisten tuleen. Pian saksalaisten tukikohdat eri puolilla Torniota saivat niskaansa täsmällisiä ja tehokkaasti johdettuja iskuja. Saksalaisten upseerit olivat ympärillään. Nopeasti selustaan ilmestyneellä vihollisella oli jollain tavalla tiedossaan saksalaisjoukkojen täsmällinen sijainti. Olivatko paikalliset siviilit yhteydessä radioillaan suomalaisiin? Kulkiko Haaparannan kautta salainen viestiyhteys? Oliko esikunnassa vakooja? Upseereita hämmensivät myös tiedot, joiden mukaan suuren suomalaisosaston kärjessä kulki kahleissa apinamainen olento, jonka ilmestyminen tiesi aina nopeaa tappiota saksalaisjoukoille.

Tornion taistelu päättyi suomalaisten voittoon. Timo oli mennä järiltään kun hänen ryhmänsä marssitti häntä kettingin päässä yli sillan. Sotapoliisit takavarikoivat jokaisen pullon ja iskivät ne rikki antaen tisleiden valua alla virtaavaan jokeen. Tätä katseleva juoppo vollotti sillankaiteeseen nojaten "Kyllä sota on julmaa! Niin julmaa!" Kyynelehtivä Timo kapsahti ohikulkiessaan sielunveljensä kaulaan ja yhdessä he itkivät sodan hulluudelle. Sitten kettinkiä Timon kaulassa nykäistiin ja näin kersantti Ervan ryhmä aloitti etenemisensä saksalaisia vastaan.

torstai 14. heinäkuuta 2016

Timo germaaneja hätyyttelemässä, osa 2

Aikaisempi osa täällä:

http://timojahuttunen.blogspot.fi/2015/12/timo-germaaneja-hatyyttelemassa-osa-1.html

Laivat olivat puksuttaneet sateessa jo pidemmän matkaa. Kannen alla suojassa olevat Jalkaväkirykmentti 11 miehet olivat keinunnasta huolimatta tyytyväisiä, sillä tämä tiesi etteivät saksalaisten pommikoneet pystyneet operoimaan. Kärkeen määrätyt jääkärit tutkivat polkupyöriensä kumeja ja syynäsivät konepistoolinsa tarkkaan. Kersantti Ervan ryhmä lymysi kahdessa hytissä. Kukkonen ja Oosela pelasivat korttia eli mönkkäsivät patruunalaatikko pöytänään. Ökkönen kuorsasi tyytyväisenä lämpöön ja puheensorinasta välittämättä. Ylitimo tuijotti tyhjyyteen porukkaan liittyneen korpraali Äkäheinon kirjoittaessa pakinaa Suomen Sotilas -lehteen. Sankarimme, Timo, tutki varusteitaan hölmistyneenä. Hän etsi jotain pulloa mutta ainoan hölskyvän esineen sisällä oli öljyä.

Aluksen jatkaessa matkaansa ilma ummehtui, lämpö raukaisi ja sai aikaiseksi pään kivistystä. Timon päätä kiristi tosin muita pahemmin. Mitä pohjoisemmaksi alus kulki, sitä kauheammin Timo tunsi valuvansa varjoihin. Tuhansia neuloja, yksi toisensa jälkeen tuntui pistävän suoraan aivojen kipukorteksiin. Timo nousi ja kokosi kamppeensa sekä astui ulos hytistä. "Et sitten vaeltele kauas" murahti kersantti Erva ja sulki silmänsä jatkaakseen torkkujaan. Timo hakeutui kohti tikkaita ja kiipesi ylös, kohti raitista ilmaa ja avaruutta.

Kannella keltatakkinen mies muutaman upseerin kanssa kiikaroi horisonttiin "Tornio näkyy kohta" ja "Pistetään pojat liikkeelle" sekä "Kohta on tosi kyseessä" mumina kuului hatarasti Timon korviin. Upseerit kiipesivät alas ja kohta portaikkoa pitkin kaikui huutoja, jotka kehottivat miehiä valmistautumaan. Kannella viestimies näpäräsi radionsa parissa ja ilmoitti keltatakkiselle, että oli löytänyt saksalaisten puheradioissaan käyttämän taajuuden. Se oli pahaenteisen hiljainen, vain rutiiniliikennettä rautatieasemalta ja muilta radioasemilta.

Aluksen lähestyessä satamaa Timo jäykistyi äkisti. Hänen sieraimensa laajenivat ja värähtelivät. Jokin sumeni Timon mielessä hänen saadessa heikon, tuulen jostain kantaman vainun. Timo syöksyi laivan kannen reunalle ja hyppäsi.

Kannella puhkesi mölinä ja miehet siellä tungeksivat laidalle. Näky oli uskomaton. Jokin torpedon kaltainen liikkui kohti satamaa verrattomasti alusta nopeammin jättäen peräänsä kuplia ja vaahtoa. Kannella kiihtyi pulina ja keltatakkinen mies jakoi lisää käskyjä. Kersantti Erva manasi näkyä ja huusi ryhmälleen, joka oli juuri kivunnut kannelle. "Ensimmäisenä maihin ja perään. Timo lähti yksin hyökkäykseen!"

Aluksen hidastaessa laiturien ääressä ja valmistautuessa laskemaan joukot maihin Ervan miehet tutkivat aseensa ja varusteensa huolellisesti. Erva poltteli sätkää ja oli varma, että maihinnousun ensimmäinen tappio olisi hänen ryhmästään. Timo oli porhaltanut satamaan ja keltatakki oli kiikareillaan nähnyt, että tämä oli suuresti huitoen lähtenyt kohti kaupunkia. "Hullu mies" hän tuumi. Radioasemalla kyykkivä viestimies kohotti vähän tämän jälkeen katseensa hämmentyneenä ja sanoi "Herra everstiluutnantti, teidän olisi syytä kuunnella tätä." Mies tuli aseman äärelle ja kohotti kuulokkeet korvilleen. Toisessa päässä kuului tilannekatsausta saksaksi vaativia komentoja, kirkunaa ja hirvittävää pauketta. Laukausten kaiku kuului myös everstiluutnantin korviin sataman suunnasta. Savua alkoi nousta taivaalle ja saksaksi vaadittiin erästä asemaa esittämään syy hiljenemiseensä. Sitten seuraavasta asemasta kuului "Was in die Hölle?!"

"WAS IN DIE HÖLLE?!" huusi saksalainen kersantti viimeisiksi sanoikseen. Timon kenttälapio iski yhdellä sujuvalla liikkeellä miehen pään irti hartioista. Konekivääriryhmä kersantin ympärillä ei ollut ehtinyt edes kääntää asettaan Timon loikattua muutamalla pantterin loikalla näiden yli ja teurastaessa ryhmänjohtajan. Lataaja yritti kääntää kiväärinsä mutta oli auttamatta myöhässä. Ampuja ei ehtinyt edes kääntyä aseensa äärestä. Ammuslaatikoiden kantaja yritti karkuun ja eli muuta ryhmää pari sekuntia pidempään, ennen kuin Timon kiväärin pistin lävisti hänen sydämensä. Radioasema hiljeni hetken kuluttua, kun radistin päässä olevasta ammottavasta haavasta valuva veri tihkui sen koneistoon aukosta, joka syntyi Timon iskettyä epäonnisen saksalaisen pään yhdellä heilautuksella laitteen läpi. Timo jatkoi hurmeista matkaansa nenänsä varassa.

Kersantti Ervan ryhmä juoksi laituria pitkin syvemmälle Tornioon. Miehet olivat selvinneet Kannaksen tulihelvetistä mutta heistä tuntui siltä, että paikat siellä eivät loppujen lopuksi olleet niin pahat. Vastaan tuli mitä infernaalisimpia näkyjä Ervan, Kukkosen, Ooselan, Ylitimon, Ökkösen ja Äkäheinon seuratessa Timon taistelujen tietä. Toisinaan vain vähäisistä univormun riekaleista saattoi päätellä, että Timon polulle sattunut oli saksalainen sotilas. Rättien sisällä olevasta verisestä massasta ei enää voinut päätellä, että siinä oli ollut saksalainen luutnantti joka oli tullut ihmettelemään kadulta kuulunutta meteliä. Kukkonen antoi rajusti ylen nähdessään, miten Timon tielle sattuneelle alikersantille oli käynyt. Saksalaisten vastarinta ei ollut luhistunut, se oli täysin eliminoitu Timon kulkureitin varrelta. Vain muutaman saksalaisen raadon vierestä löytyi hylsy joka kertoi, että nämä olivat yrittäneet saada etenevää aikamatkaajakorpisoturia hengiltä. "Mihin tämä kaikki johtaakaan?" kauhisteli Erva.

Puhelinvälittäjänä toimiva Valeria von Sandahl-Bergman istui työpöytänsä reunalla viilaten tylsistyneenä kynsiään. Mikä seikkailunhalu sitten olikaan tuonut tuon arjalaisen rodun vaalean, kukkean ja uhkean edustajan kauas pohjoiseen oli kuollut ja väistynyt ikävän tieltä. Kauan oli siitä, kun saksalaisten jaloimmat upseerit olivat lukeneet hänelle ääneen Kitain runoutta tai Sungin filosofiaa. Samalla hän oli oppinut tuntemaan miesten ilon, kun hän oli paritellut arjalaisten parhaimpien rotuvalioiden kanssa. Nyt jäljellä oli vain evakuoinnin odottaminen tässä suuressa viinavarastossa ja tylsämielisen lihavan huoltovääpelin härskien ehdotusten kuunteleminen. Valeria huokasi ja puhalsi hienoa pölyä veistosmaisen koreista sormenpäistään. Hän istui sirosti jalat ristissä varoen visusti näyttämästä vääpelille mitään, mikä olisi saattanut laittaa tuon roikaleen tyhjään päähän ainuttakaan ylimääräistä ideaa.

Samassa varaston ulkoa kuului melua. Se oli sekoitus epäuskoisen hämmästyneitä huudahduksia, hengen haukkomista ja lopulta kuvottavaa ääntä joka syntyy, kun metalli leikkaa lihaa. Leikkaavia ääniä seurasi raskaita tömähtäviä ääniä. Huoltovääpeli kohotti hämmentyneenä Lugerinsa, asteli varovaisesti ovelle ja tönäisi sen auki. Samassa käsi työntyi oviaukosta ja nappasi lihavan miehen yhdellä sujuvalla liikkeellä kauluksista ulos. von Sandahl-Bergmanin korviin kuului hirveää, tukahdutettua kirkunaa ja samassa ovesta pomppi sisään vääpelin mustunut pää roiskuttaen verta lattialankuille. Nainen tuijotti näkyä kauhuissaan ja kohotti katseensa ovelle. Oviaukon toiselle reunalle ilmestyi käsi, sitten toiselle ja lopulta sisään astui hurjasti huojuen suomalaiseen harmaaseen sotilaspukuun puettu... olento. Timo oli yltä päältä veressä, noessa ja savussa ja tuijotti sisään silmät hurjasti pyörien. Hänen vaistonsa, ylivertainen nenänsä ei ollut valehdellut. Varasto oli täynnä alkoholia, konjakkitynnyreitä, kirkasta, kaikkea, aivan kaikkea. Timo virnisti tavalla joka olisi saanut paholaisenkin kalpenemaan ja iski nyrkkinsä läpi lähimmän tynnyrin reunasta. Hän kohotti liki sadan litran astian kaksin käsin päänsä yläpuolelle ja antoi juoman suihkuta suuhunsa aukosta.

Valeria von Sandahl-Bergman tuijotti näkyä siniset silmät suurina voimatta uskoa tätä todeksi. Hän muisti erään, sittemmin Lapissa tarkka-ampujan luodin päähänsä saaneen SS-upseerin lakanoiden välissä tehdyn pielustelun jälkeen pitämän luennon hänelle saksalaisten, suomalaisten, saamelaisten ja juutalaisten rotuominaisuuksista. Mikään ei tuntunut, ei edes sana ali-ihminen sopivan tuohon olentoon joka kulautti kurkustaan alas litratorkulla alkoholia. Hirmuisen otuksen lihakset pullistelivat univormun alla niiden vapauduttua siitä vähäisestä kontrollista, jonka järki ja ajatus yritti heittää jyskävän voiman päälle. Tämä olento oli täysiverinen barbaari. Pedosta lähti puhdas sodan, taistelun ja voitettujen vihollisten ruumiista peräisin oleva löyhkä, joka työntyi Valerian sieraimiin ja toi esille jotain, joka on mitä sivistyneimmänkin ihmisen sisällä. Valeria alkoi kiihottua.

"Barbaarisuus on ihmisyyden normaali tila. Sivilisaatio on luonnotonta. Se on sattuman seurausta. Ja barbaarisuus on lopulta aina saava triumfinsa" Valeria ajatteli. Tällä kertaa sivilisaatio päätti antautua barbarialle riemumielin. "Hallo liebe!" Valeria huikkasi ja Timo pudotti tynnyrin ja tuijotti hämillään ympärilleen äänen kuultuaan. Hän huomasi pöydän päällä istuvan naisen, joka ei enää yrittänyt istua siveellisesti vaan levitti riettaasti jalkojaan. Timo ei aikaillut vaan janonsa tyydytettyään hän halusi tyydyttää himonsa. Hän oli siinä samassa naisen luona ja raastoi yhdellä käden liikkeellä tämän takin ja paidan paljastaen nuoret, kimmoisat ja kiinteät rinnat. Hän vei kätensä naisen haarojen väliin ja tunsi tämän reittä pitkin valuvat kiimaliimat. Valeria voihkaisi himokkaana ja samassa barbaari oli työntynyt häneen ja nuoli hänen kaulaansa kuin kauris vasaansa. "Ach ja, ja, ja, JA!" Valeria huusi Timon vatkatessa ankarasti. Valerian kädet olivat kiertyneet Timon hartioiden ympärille ja hän yritti iskeä korkokenkiensä kannoilla Timoa pakaroille saadakseen rytmin yhä kiihkeämmäksi.

Barbaarilla on eläimen tavat ja Valeria kirkui villistä riemusta Timon kiepautettua nopealla liikkeellä tämän selän itseään vasten edes irtautumatta hänestä, ottaakseen naaraansa takaa raivokkaiden apinain tavalla. Timo painoi Valerian vatsalleen pöydälle ja jyysti tätä takaapäin. Valeria huohotti raskaasti nautinnon räjäyttäessä hänen mielensä tuhansiksi ja miljooniksi särkyneiksi paloiksi. Timo piti toista kättään hänen lanteillaan ja piiskasi toisella pakaroita. Lihan litinä, lätinä ja loiske sekaantuivat raskaaseen huohotukseen. Timo kohotti kätensä päänsä yläpuolelle ja huusi "CROM!"

Samassa räjähti. Timo lensi selälleen maahan ja sai niskaansa pölyä, laastia ja puusäleitä. Mielipuolisuudessaan ja hurmeen sekä alkoholin tuomassa humalassa hän ei edes ajatellut keskeyttää vaan suuntasi jo uudestaan kohti edessä kohoavia valiosääriä ja pyöreitä pakaroita. Hän työntyi uudelleen saksattareen ja jatkoi himokasta pumppaamista silmät ristissä.

"Timo! Oletko kunnossa!" kuului ovelta "Piiskaperkele, se oli lähellä!" huudahti Ökkönen. Samassa ovelta kuului kauhistuneita parahduksia ja kiroilua "Hyi vittu saatana perkele!" karjaisi Äkäheino. "Ruumiinraiskaaja!" karjui Oosela. Timo tuijotti selkänsä takana olevaa ryhmää ja ihmetteli, miksi hänen hupipuikkonsa pää tuntui kummalliselta, Timo kääntyi katsomaan barbaariutensa saalista ja näki hirveän näyn: hänen kalunsa oli kyllä naisessa mutta hän näki jostain Valerian selkärangan jäänteiden alta kurkistelevan terskansa. Kranaatti oli osuessaan vienyt koko naisen yläruumiin mennessään jättäen sijoilleen ainoastaan lantion ja paikat siitä alaspäin.

Paikalle saapui yhä enemmän suomalaisia jotka ryhtyivät järjestelmällisesti korjaamaan sotasaalista loppumattomalta tuntuvasta viinavarastosta. Timo putosi housuitta istualleen ja oli mennä järjiltään -tai kenties ensimmäistä kertaa vuosiin hänen järkensä oli palautumassa. Timon jalkojen juurelle kierähti pienempi tynnyri jonka hän oli samassa kohottanut huulilleen. "Ei enää sinulle, saakelin sika!" huudahti Erva ja upotti kiväärinperän Timon kalloon. Timo ajelehti tajunnan tuolle puolen, mikä epäilemättä oli armeliainta.

perjantai 6. toukokuuta 2016

Timo ja Huttunen huoneessa, osa 2

Edellinen osa:
Osa 1

Taavi pallottelee talon katolla koripallolla. "Liisa on niin seksikäs. Luulen, että rakastan häntä", hän ajatteli. "Sitten, kun rikastun tarpeeksi huumeiden myynnillä, Liisa varmasti haluaa minut. Sillä hän rakastaa rahaa, ja sitä Timolla on." Samassa tumma varjo lankesi Taavin ylle. Taavi hätkähti ja nosti katseensa pallosta. Hänen edessään katolla seisoi Krister, katedraalikoulun kuuluisin huumekauppias. "Hei Krister, etsinkin sinua". "Niin varmaan", vastasi Krister. "Missä mun fyrkat, Taavi?" Taavi vastasi epäröiden: "Ne on tulossa". Krister risti käsivartensa puuhkaan ja tivasi painokkaasti: "Miten niin tulossa? Missä vitussa mun fyrkat?" Taavi alkoi panikoida: "Anna mulle viisi minuuttia, anna viis!" "Viis minuuttia? Mulla ei oo mitään vitun viittä minuuttia!" Krister tempaisi vyöltään puoliautomaatin, väänsi Taavin niskasta polvilleen painaen samalla kromatun piipunsuun tämän ohimolle. "MISSÄ VITUSSA MUN FYRKAT, TAAVI? HASSASITKO MUN FYRKAT?!?" Taavi vikisi. Timo ja Marko ilmestyvät katolle ja näyttävät kauhistuneilta. Hetkessä he ovat Kristerin kimpussa. "Viedään hänet poliisille", sanoi Timo Markon vääntäessä pistoolin Kristerin sormista. Liisa ja Liisan äiti ilmestyvät katolle: "Voi ei! Mitä täällä tapahtuu!" Timo ja Marko retuuttavat uhkauksia latelevan pipopäisen Kristerin pois katolta. Juuri ennen poistumista Timo ideoi: "Viedään hänet poliisiasemalle". Katolle jäävät Taavi, Liisa ja Liisan äiti. "Kuka tuo mies oli?", tivasi Liisan äiti. "Ei sillä ole väliä, hän on menossa selliin", Taavi vastasi. "Ei väliä vai? Tuo on vaarallinen mies!", intti Liisan äiti. "Kerro minulle kaikki", Liisa itki hysteerisenä. "Ostin vähän kamaa häneltä", myönsi Taavi. "Ostit huumeita? Minkälaisia huumeita käytät?", rääkyi Liisa. "Ymmärsit väärin", sopersi Taavi. "Tarvitsin vähän rahaa." "Minkälaista rahaa?", Liisa tiukkasi jo vihaisena. "Ei sillä ole väliä, hän on menossa selliin." Liisan äiti raivostui: "Miten niin ei väliä? Mies tulee tänne heiluttaen asettaan. Tuo ei ole mikään tapa hankkia rahaa." "Lopettakaa ajojahtinne!", parkaisi Taavi. "On aikakin, että joku jahtaa sinua", Liisan äiti sanoi. Liisa keskeytti: "Taavi on minun ja Timon kanssa", ja painoi Taavin rintojensa väliin. Taavilla alkoi jöpöttää välittömästi. Liisan äiti intti yhä: "Sellainen vaarallinen mies aseen kanssa katolla perimässä huumerahoja! Tämä ei käy, Taavi on nisti!" "Sä et ole vittu mun mutsi!", kirkui Taavi. "Kuules poikanen, näytän sinulle tupenrapinat!", raivosi Liisan äiti. Timo ja Marko ilmestyvät katolle. Timo ryntää Taavin luo ja puristaa Taavin rintaansa vasten. Taavin jöpötys voimistuu, mikä hämmentää häntä. "Oletko kunnossa, Taavi?", Timo kysyy. "Kyllä olen." "Oletko ok?", kysyy Timo. "Ei se ole, se vetää huumeita", kertoo Liisan äiti. "Anna olla, se oli virhe", rauhoitteli Marko tilannetta. "Sinun pitäisi tietää paremmin, Taavi. Sinut melkein tapettiin, Taavi", neuvoi Timo. Timo kaappasi Taavin kainaloonsa tuskaisesti päätään keinauttaen ja virkkoi: "Mennään kotiin".

Mikaela puhalsi Mikaa Timon sohvalla. Mikalla oli hassu ilme ja hän mussutti suklaata, rakkauden symbolia. Timo ja Petteri astuvat huoneeseen. "YLLÄTYS!". Miksi olette smokeissa ja miksi teillä on amerikkalainen jalkapallo?", parkaisi Mika. "Miksi olette sohvallani hässimässä?", kysyi Timo. "YLLÄTYS!", huusivat loput Liisan ja Timon ystävistä. Mika jähmettyi paikoilleen. Ja pian hän ryntäsi kalu tanassa ovesta ulos. "Keitä nämä hahmot ovat?", kysyi Liisan äiti. Hiljaisuus seurasi tätä retorista kysymystä, kunnes Mika kirmasi takaisin huoneeseen yhä juhlakunnossa. "Mun kalsarit", hän sanoi, ja nyppäsi alushousunsa Liisan äiti hyppysistä. "Olipa outo mies", tuumasi Liisan äiti Mikan pakaroiden jälleen vilkkuessa ovenraossa. Ovikello soi. Sisään astui Marko. "Hei Marko", tervehtivät kaikki muut paitsi Timo, joka huudahti: "Huttunen perkele! Näytät ihan vauvanaamalta!". Marko oli ajanut partansa ja paljastanut kierot savolaiset piirteensä. Samassa Taavi nyki Timoa hihasta. "Haluatko tietää, mitä Liisa ja Marko ovat puuhanneet sillä välin, kun olet ollut pankissa töissä tietokonealalla? Minä nauhoitin kaiken!" Taavi laittoi nauhurin pyörimään: "Jätä se friikki. Haluan kehosi, Liisa", sanoi Markon ääni. Liisan ääni vastasi: "Tule tänne, rakastajapoika." Timo kalpeni: "Menkää pois elämästäni! Menkää pois!" Kaikki muut paitsi Mikaela lähtivät. "Tiedätkö, mitä tarvitset?", kysyi Mikaela Timolta. "Tiedän", vastasi Timo, tyhjensi sohvapöydän yhdellä käden heilautuksella ja tyhjensi baarikaapin sisällön sen päälle. Ja alkoi kitata. "Olet oikeassa, tämä ON hyvää...", virkkoi Timo. Hetken kuluttua Timo yritti lääppiä Mikaelaa. Mikaela torjui lähentelyn ja poistui ovesta nauraen: "Ha-ha-ha". Timo lähti kömpimään yläkertaan arvellen löytävänsä sieltä jotain kosteaa. Päästyään makuuhuoneeseen TImon silmien eteen avautui kauhea näky. Huttusen karvainen perse hyllyi rytmikkäästi Liisan alastoman vartalon päällä. Sängyn päädyssä lymysi Taavi videokamera vasemmassa kädessään ja kalu oikeassa. "Nauhoitan kaiken, nauhoitan kaiken", hän hoki maanisessa kiihkossaan. TImo syöksyi sukkalaatikolleen ja kaivoi sieltä Kristerin kromatun puoliautomaatin. "Jumala! Anna minulle anteeksi. Kaikki pettävät minut!". Puoliautomaatti ei kuitenkaan pettänyt: se laukesi yhtä aikaa Huttusen kanssa. Luoti läiskähti Huttusen lihavaan pakaraan saaden sen väpäjämään. Puoliautomaatti laukesi uudestaan, Huttunen ei enää koskaan. Ikkunassa oli Krister kädessään savuava ase: "Olette vittu kuolleita miehiä! Ammuin jo Liisan äidin ja Petterin!" Samassa Taavi ryntäsi ikkunaa kohti televisio luotiliivinään. "Lopeta vainoamiseni!", hän huusi syöksyessään kuolemaan Kristerin ja television kanssa. Huoneessa oli hiljaista lukuunottamatta Huttusen ruhon alla korisevan Liisan ääntä. Timo poistui alakertaan, jatkoi ryyppäämistään ja sammui.