Osa 1
Osa 2
Osa 3
Willy Valley nauroi remakasti eskimonaisen läpsäisylle. "OK. boys! Fun is over, I've got something else for you for tomorrow, Mr. Drinker!" Bootsinkannat kopisten Willy poistui tiloista eskimokurtisaani ja muut naiset perässään.
Alussa oli vain Timo, kirves ja karhu. Ei suinkaan myöhempien aikojen pullotettu porilainen tusinatuote, vaan nelimetrinen tappaja, joka oli hirvittävän vihainen. Satapäinen yleisö mylvi areenan ympärillä. Kehä oli aidattu tynnörein, karja-aidoin ja piikkilangoin. Myös Timo oli hirvittävän vihainen, sillä hänet oli herätetty krapulassa, revitty ulos pakkaseen ja öljylampun himmeästi valaistuun pimeyteen. Revontulet tanssivat kuin juhlistaakseen gladiaattorien paluuta areenalle tuhannen kolmensadan vuoden poissaolon jälkeen.
Timo piteli kaksin käsin kanadalaista hakkuukirvestä, jonka kaltaisella hänen isänsä oli ammoin ajanut perheen lumihankeen jouluisin. Se oli mitä luotettavin ase. Kaksi rotevaa tukkijätkää vapautti harmaakarhun satojen paunojen painoisista kahleistaan. Kauhean, eläimellisen raivon vallassa karhu ärjyi ja teutaroi kentällä voimainsa tunnossa. Tästä innostuneena Willy Valley ja haareminsa, sekä seurueessa istuva punapäinen ja -poskinen Huttunen – the Irish Hobo – tuulettivat innoissaan.
Timon muinaiset hämäläiset barbaarivaistot aktivoituivat hänen kohdatessaan karhun silmästä silmään, mano y mano. Karhu karjaisi vauhkona ja Timon ote kirveenvarrestra tiukkeni – turhaan. Tuo tonninpainoinen peto jyräsi Timon alleen suunnistaessaan kohti todellista makupalaa, Timon takana odottavaa täyttä katsomoa. Tappara lensi Timon herpaantuneista sormista hänen taintuessaan tantereeseen. Harmaakarhu tarttui kaksin käpälin katsomoa kannattelevaan paaluun. Nuo raajat, jotka omasivat kahdentoista miehen voimat, riuhtaisivat paalun sijoiltaan.
Katsomon toinen pääty romahti. Ihmiset kirkuivat kauhuissaan etummaisten roikkuessa karhunkynsien ulottuvilla. Roikkujien joukossa oli myös Huttunen. Hänen yllään kallistuneessa katsomossa oli hänen mällillään häpäisemänsä eskimonainen. "Help me! Lift me up you stupid whale!" Huttunen kiljui naiselle. Solvaus oli liikaa. Naisen kenkä upposi Huttusen turpeisiin kasvoihin. Kirkuen tuntemamme irlantilais-savolainen moukka putosi alhaalla kuolaavan elukan tappavaan syleilyyn.
Riemuissaan ja raivoissaan karhu raastoi Huttusen raajat irti yksi kerrallaan leukojensa ja kynsiensä hirmuisilla voimilla, riepotellen Huttusta kuin räsynukkea.
Timo heräsi siihen, että jokin tömähti hänen päähänsä. "Use it, you crazy Finn!" Willy Valley huusi. Timon silmissä kipunoi, mutta syynä ei ollut hänen ylitseen jyrännyt höyryjuna vaan dynamiitin iloisesti palava sytytyslanka. Nähtyään ainoan ystävänsä tässä maailmassa karhun välipalana Timo sai päättäväisyytensä takaisin. Hammasta purren hän konttasi kohti sopertelevan ateriansa äärellä mässäilevää karhua. Viimeisillä voimillaan Timo survaisi palavan pötkön syvälle olennon peräsuoleen. "Pihkatappiaika, vitun elikko!" Karhu haistoi palaneen käryä – liian läheltä ja liian myöhään. Korviahuumaavan pamauksen säestämä paineaalto viskoi lihanpaloja pitkin areenaa.
Timo haukkoi henkeä. Korvien armottoman tinnituksen lomitse hän kuuli ulinaa. Kohottaessaan päänsä hän näki Huttusen raadellun, vaikeroivan torson. Kyynärpäidensä varassa Timo kiemurteli ystävänsä luo. "Mittään en kadu. Ryyppy ja armonlaaki, kuoma!" Huttusen vertapulppuavat huulet sopersivat. Sormet vapisten Timo tonki hangen punaiseksi värjäävän savolaisen povitaskusta metallisen taskumatin ja valutti sen sisällön kuolevan ystävänsä kurkkuun. "Kiitti vaa nii helevetisti. Hoija miut loppuu!" Nyyhkivä Timo kohotti kirveensä coup de graceen.
Katsomosta löytyi nopeasti tuskan turruttaja. Tuliliemi poltti valuessaan kurkusta alas. Lumihangessa selällään maatessaan Timo oli näkevinään revontulissa Huttusen pyylevät, hymyilevät kasvot. "Suljettuani silmäni näen hänet uudelleen" ajatteli Timo ja sammui.
