Timo ja Huttunen Juudan maassa, osa 2

Edellinen osa, osa 1

Timo tapitti kaljupäätä hetken lasittunein silmin kunnes avasi suunsa: "Oletko sinä se profeetta, josta kaupungilla liikkuu huhuja?". Partaansa sukien mies vastasi pilkallisesti: "Profeetta? Juudan ja Israelin kaupungit ovat täynnä noita profeetaksi itseään kutsuvia hourupäitä, jotka väittävät puhuvansa Herran suulla ja saavat typerät väkijoukot seuraamaan itseään. Ja mikä pahinta, näiden vähämielisten hullujen jorinat kirjoitetaan sitten ylös ja liitetään pyhiin kirjoihin... jos saisin päättää, kivitettäisiin heidät kaikki tyyni." 

Timo kuunteli kiltisti partasuun vuolaan avautumisen, mutta katsoi parhaaksi siirtää keskustelun toisaalle ennenkuin ukko kiihtyisi lisää: "Puhuit ystävästä..." Mies palasi säpsähtäen todellisuuteen: "Aivan... sinun on mentävä Jerikoon. Etsi käsiisi Joosua-niminen mies: hän on siellä tullimiehenä. Älä kysy miksi, vaan luota Herran sanaan, jonka kuulit minun suuni kautta. Poistu nyt, äläkä yritä vältellä Jumalan käskyjä niinkuin Joona: muutoin usutan karhuni sinun kimppuusi silloin kun sitä vähiten odotat, etkä varmasti saa kärsiä edes kolmea minuuttia."

Jerikon muurit kohosivat Timon edessä korkeina peittäen keskipäivän paahtavan auringon taakseen. Suu kuivana hän kulki kauppiaiden vankkurien seassa kohti tulliasemaa. Keihäin varustautuneet vartijat tarkistivat kaikki sisääntulijat samalla, kun tullimiehet lunastivat tullimaksuja. Asemiehet olivat jo työntämässä Timoa sivuun kun hänen silmänsä lukkiutuivat punakkaan ja pyylevään tullimieheen. Timon suusta livahti huudahdus "Huttunen perkele!" kuin puolivahingossa.

Pullukka säpsähti ja oli kuin hän olisi herännyt pitkästä unesta. Toivuttuaan hän veti Timon sivuun ja jonkin tekosyyn varjolla kuljetti hänet tullimiesten parakkiin. "En voi keskustella pitkään juuri nyt, Timo. Tule tapaamaan minua kaupungin läntisen portin vieressä olevaan porttolaan puolenyön aikaan. Sano, että lähetin sinut. Minut tunnetaan täällä nimellä Joosua. Se tarkoittaa pelastajaa, eikä suotta." 

Porttolan hämärää edustaa valaisi muutama soihtu. Vieressä olevan kaupungin portin lähistöllä seisoskeli joukko ilmeisen toimettomia keihäisiinsä nojailevia vartijoita. Lähistön juomaloista kuului iloista puheensorinaa. Timo astui raskaista puuovista sisään vihjailevin punaisin seinävaattein ja upottavin divaanein sisustettuun saliin, jota valaisivat lukuisat tuoksutetut mehiläisvahakynttilät seitsensakaraisissa pronssisissa kynttilänjaloissaan. Vastaanottotiskin takana oleva juuri parhaaseen kypsään ikään ehtinyt, pitkin, kiiltävin ja kiharin hiuksin varustettu tummaverikkö toivotti Timon tervetulleeksi: "Istu alas ja tee olosi mukavaksi. Joosua saapuu varmasti pian - hänellä voi ehkä olla erikoinen maku petipuuhien suhteen, mutta häntä kiimaisempaa miestä en ole ikinä tavannut." Nainen sanoi jotain muutakin, mutta sanat katosivat kuin jonnekin kaukaisuuteen Timon huomattua naisen ohuttakin ohuemman lyhyen mekon alla piukeat kämmeneen juuri sopivat rinnat, joiden kastanjanruskeat, töröttävät nännit suorastaan huusivat Timolle "Ota meidät suuhusi, ota meidät suuhusi". Naisen poistuessa takahuonetta kohti hän pudotti ilmeisen vahingossa pronssisen rannekorunsa kilahtaen kiviselle lattialle ja kumartui suorin vartaloin sitä nostamaan. Timon katse nauliutui täydellisen muotoisten pakaroiden välissä töröttäviin häpyhuuliin, jotka kuin huusivat Timolle "Työnny sisääni, työnny sisääni".

Timo istuutui järkyttävän kiimaisena alas jääden miettimään mitä nainen oli puheillaan tarkoittanut, sekä sitä, miten saisi paineensa poistettua ennen kuin laukeaisi pelkästä kiimasta tunikaansa ja joutuisi palaamaan majataloon pesulan kautta. Pian nainen kuitenkin palasi ja veti Timon kädestä sivuhuoneeseen. "Joosua olikin maksanut puolestasi - sinun lienee mukavampi odotella häntä samalla imen munasi kuivaksi, eikö totta?" Timo ei ollut uskoa onneaan ja hänen kalunsa jäykistyikin hetkessä niin kovaksi, että siihen sattui jokaisella sydämenlyönnillä. Timo alkoi täristä kiimasta naisen saatua mekkonsa riisuttua ja työnnettyä piukat rintansa ja niissä kiihottavasti töröttävät nänninsä Timon suuhun. Timo ehti hädin tuskin lipaista nännejä kun tummaverikkö jo nosti Timon tunikan ylös ja livautti Timon mulkun suuhunsa alkaen imeä sitä juuri sopivan tiukasti huulillaan puristaen ja samalla terskaa kielellään lipoen. Timo alkoi heti voihkia nautinnosta ja oli hetkessä - aivan liian nopeasti - täysin valmis laukomaan mällinsä punaisten huulien välistä syvälle naisen kurkkuun.

Samassa sivuhuoneen ovi kuitenkin paiskautui yllättäen auki ja sisään harppoi valtava pitkähiuksinen, karskilla tavalla komea lihaskimppu, joka riuhtaisi naisen hiuksista niin kovaa, että kuului vain äänekäs märkä napsahdus Timon kullin irrotessa naisen suusta. Turhia odottelematta jättiläinen viskasi Timon niskasta päin seinää niin kovaa, että Timon henki salpaantui ja silmissä säkenöi, samalla kun terskan kärjestä valahti muutama vaalea tippa surullisena muistona Timon sen astisen elämän parhaasta kiimasta.

"Nämä huorat ovat nyt MINUN, SIMSONIN, senkin ruipelo filistealainen. Mene vaan kotiin runkkaamaan, koska tänään et tule pillua saamaan: korkeintaan saat aasin reisiluusta päähäsi, jos näen sinut täällä uudelleen". 

Järkäleen neuvo runkkaamisesta kuulosti hyvin järkevältä, sillä Timoa panetti, vitutti ja sattui aivan perkeleesti ja jotain asialle oli tehtävä, eikä lihaskimpun uhmaaminen ollut mikään vaihtoehto. Timo räpiköikin saman tien ulos porttolan ulko-ovesta hämärän kadun syviin varjoihin odottamaan Huttusta.

Timo hämäläisten vainoretkellä - osa 6

 Aikaisemmat osat:

Osa 1: http://timojahuttunen.blogspot.fi/2013/10/timo-hamalaisten-vainoretkella-osa-1.html

Osa 2: http://timojahuttunen.blogspot.fi/2013/10/timo-hamalaisten-vainoretkella-osa-2.html

Osa 3: https://timojahuttunen.blogspot.com/2016/07/timo-hamalaisten-vainoretkella-osa-3.html

Osa 4: https://timojahuttunen.blogspot.com/2018/07/timo-hamalaisten-vainoretkella-osa-4.html

Osa 5: http://timojahuttunen.blogspot.com/2018/07/timo-hamalaisten-vainoretkella-osa-5.html

Avuttomana, viimeisiä henkosiaan haukkoen Timo odotti surmaniskua, jota ei koskaan tullut. Kirves kirposi hervonneista käsistä ja ryssä rojahti maahan Timon eteen. Hanhensulkainen nuoli törrötti kuolevan kirvesmiehen kaulasta. Nuolen sarvesta veistetty kärki kimalteli verestä punaisena, sen lappeisiin kaiverretut punoskoristeet sykkivät outoa tenhoa. Tokkuraisena Timo yritti nousta, mutta hänen raajansa eivät kantaneet. Etäältä hän kuuli taistelun mekkalaa ja haavoittuneiden huutoa, ilma oli sakea savusta. Voimakkaat kädet tarttuivat Timoa kainaloista ja hänet raahattiin rivakasti läheisen uhrilehdon puiden katveeseen, piiloon murhanhimoisilta katseilta. Jokin limainen klöntti työnnettiin Timon suuhun tuntemattoman miehen joikuessa kummallista laulua vieressä ja rummuttaessa nahkarumpua rytmikkäästi. Tokkuraisuus hälveni kuin merisumu auringonvalon tieltä, ja hämäläisten tyrmätty päällikkö tajusi imeskelevänsä elävää sammakkoa.

"Pthyi, kautta hornan hirsipuun!" hän manasi ja sylkäisi otuksen suustaan. Hänen ympärillään seisoi vaiteliaita miehiä piirissä. He olivat lyhyitä mutta jänteviä, nahkoihin ja turkishattuihin puettuja, tummapiirteisiä ja ahavoituneita. Heillä oli käsissään sarvikoristeiset jouset, luukärkiset nuolet valmiiksi jänteille asetettuina. Vyötäröillä roikkui pitkät, nahkatuppiset rautaveitset ja turkispäärmeiset nuoliviinet. Veisten sarvikahvat kimalsivat kuin kiillotettu norsunluu ruskean nahan lomasta. Lappalaisia! 

Timo kömpi istualleen ja hamuili miekkaansa. Se, kuten hänen vaatteensa ja varusteensa, oli jäänyt saunan seinustalle. Joikunut mies – ilmeisesti lappalaisten johtaja – puhui murteellisella suomella.

"Mie oon Aslak. Iso Otso lähetti meät hakheen sinnuu, monen elon urho," lapinmies virkkoi ja viittoili kohti pohjoista. Jostain puiden lomasta talutettiin kaksi sarvipäistä poroa, jotka vetivät purilaille asetettuja paareja perässään. Toisilla paareilla makasi poronvuotaan kääritty verinen ja vaikertava Huttunen.

"Huttunen!" Timo parkaisi ja yritti nousta, mutta hänen voimansa pettivät. Kaksi lappalaista raahasi hänet vapaille paareille, joille Timo lysähti lopen uupuneena ja sairaana. Poronvuota heitettiin hänen ylleen. Aslak viittoi ja tummanpuhuvat jousimiehet katosivat puiden lomaan kuin aaveet. Taistelun äänet voimistuivat, kun hämäläiset perääntyivät ylivoimaisen vihollisen hyökkäyksen alta. Purilaat raapivat maata porojen lähtiessä matkaan niitä johtavien lappalaisten käskystä.

"Iivana lähestyy, kiirus," murahti purilaitten vierellä hölkkäävä Aslak. 

He kulkivat yli vainioitten ja niittyjen, maaston piiloja seuraten, suunnaten kohti etäällä häämöttävää metsänreunaa. Timolle ja Huttuselle oli annettu väkevää simaa sisältävä nahkaleili, josta he naukkailivat elinvoimaa. Huttunen höpötteli jo vironneeena niitä näitä, mutta Timo oli vaipunut synkkiin mietteisiin. Hän muisti unenomaisen tapaamisen sodanjumalan kanssa ja tämän esittämän uhkavaatimuksen. Huttusen oli kuoltava, tai Timon pää olisi löysässä. Mutta kuinka hän voisi surmata rakkaimman ja ainoan ystävänsä? Näissä synkissä aatoksissa Timo nukahti porojen vetäessä heitä eteenpäin sitkeästi.

- - -

Vereen kastettu peukalo piirsi merkin, kontion merkin, Timon pellavakutrien kehystämään otsaan. Hartaina hänen isänsä ja tämän veljet ja serkut kantoivat talvipesältä kaadettua metsän kuningasta kohti kotipihaa. Suuren nallen turparengas koristi Timon kaulaa – hänen mielestään se oli hienompi kuin yksikään kultaisena kimmeltävä metallivarras, joita etelän kauppamiehet toisinaan kaupustelivat. Kaadetun jätin haju oli huumaavan voimaannuttava, alkukantainen. Ylpeänä toveriensa rinnalla harppoen turparengasta hypistelevä nuorukainen nautiskeli humalluttavasta voimantunteesta, kun kahdentoista miehen väkevyys virtasi hänen suoniinsa. Hän oli otson kaataja, keihäsmies kuten isänsä ja esi-isänsä.

Hämärän pirtin pöydän ääreen kerääntynyt väki istui odottaen höyryävän rokkapadan ympärillä, kun karhuntaljaan pukeutunut ukki murisi ja murahteli kiukaan vierellä, matkien otson liikkeitä ja ääniä. Pyhän toimituksen jälkeen miesväki kävi aterioimaan kaadetun nallen lihasta keitetyllä rokalla. Sinä iltana sahti virtasi. Timon äiti ripusti yhden pedon leuasta irrotetun hampaan poikansa kaulaan ja mutisi loitsujaan pojan nukkaista poskea silittäen.

Saattue oli pysähtynyt pienen saaren keskellä kohoavan ikivanhan petäjän eteen. Sen kuivuneisiin oksantynkiin oli ripustettu mesikämmenen kalloja, ja puun juurella oli suuri kivillä vuorattu hauta, joka oli täynnä lumen peittämiä luita ja lahonneita kallonpaloja. Juhlallisesti Timo kohotti valtavan kallon ja asetti sen puun oksalle. Timo kohotti katseensa – puun yllä taivas välkkyi tuhansine tähtineen, niistä kirkkaimpana Pohjantähti. Hänen henkensä salpautui, kun jokin suuri näkymätön laskeutui alas tähdistä karhupetäjän luokse. Maa vavahteli ja jäät paukkuivat karhunhaltijan noutaessa lastaan, otsoa, taivaalliseen talvipesäänsä. Valtava tassu kosketti Timon kyynelten kastelemaa poskea, ja Timo tiesi karhunhaltijan hyväksyneen hänen uhrinsa. Samalla se merkitsi hänet omakseen. Ilmari, Tursas, Pellonpekka, Ristin Kiesus ja Impimaaria olivat saaneet osuutensa Timon uhreista, mutta täst’edes hän oli Ison Karhun väkeä, ja jonain päivänä hän nousisi kultakätkyessä pohjoisen taivaalle syntyäkseen uudelleen metsän kuninkaana. Mitä merkitsivät maan jumalten vaateet taivaallisen emon lapselle?

- - -

Timo havahtui sateen kastelemana ja turtana. Synkkiä pilviä oli kerääntynyt taivaalle. Jostain etäältä kuului koirien räksytystä ja miesten huutoja. Porot olivat pysähtynteet suuren nevan reunaan, josta alkoi haljaksilla katettu, nevan yli johtava polku. Jousimiehet tarkkailivat metsänrajaa hermostuneina. Aslak loitsusi omalla kielellään ja rummutti suurta nahkaista rumpua oudolla kapulalla. Huttunen rötväsi paareilla tyhjä leili kädessään. Metsästä kuuluvien rakkien haukunta lakkasi kuin veitsellä leikaten, ja tuli aivan hiljaista.

"Metsänpeitto!" käkätti Aslak voitonriemuisena ja käski toverinsa liikkeelle. Porot ohjattiin pitkospuille, Timo ensin ja Huttunen seuraavana. Aslak johti joukkoa puolentusinan juosimiehen jättäytyessä peränpitäjiksi. Suopursun voimakas tuoksu täytti heidän sieraimensa.

"Voe helevettiläene, Timo! Myö selvitti tästäkkii. Vot olemma jumalten suosiossa!" Huttunen kerskui siemaisten ahnaasti simaleilistä. Pahaenteisesti sodanjumalan sanat palautuivat Timon mieleen. Hänen uneksimansa muistot nuoruutensa karhunpeijaisista kuitenkin valoivat uskoa siihen, ettei Tursaalla ollut valtaa häneen.

He olivat ehtineet nevan keskelle, kun heitä seuraavat jousimiehet huudahtivat kuorossa. Metsänreunasta ampaisi esiin valtava musta ori, jolla ratsasti alaston hahmo mustat hiukset perässään liehuen. Teräsvahvisteiset kaviot rummuttivat pitkospuita, ja äänen kuullessaan porot alkoivat ravata hätääntyneinä eteenpäin. Lappalaiset jousimiehet lähettivät noiduttuja nuoliaan matkaan, mutta kavioitten töminä lähestyi lähestymistään. Rastastaja kirkui kirouksia heidän niskaansa, tuuli voimistui ja jossain jylisi ukkonen. Ykskaks ratsukko oli saavuttanut heidät. Käheä, pahansuopa nauru pääsi ratsastajan huulilta – nauru,  jonka Timo kauhukseen tunnisti. Uhkeat ryntäät hytkyivät, valtava lyömämiekka heilahti ylös ja alas, eteen ja taakse, kun kostamaan palannut miesnainen niitti nahkapukuiset Lapin urhot tieltään. Kauhuissaan jäljelle jääneet jousimiehet karkasivat suolle, mutta julkean, alastoman noidan langettamat kiroukset syöksivät pakenijat petollisten suonsilmäkkeiden syövereihin. Vetoporot pysähtyivät kuin kangistuneina niille sijoilleen. Ukkosen jylinän yli kantautui Huttusen kirkuna ja porojen takana piilekselevän Aslakin epätoivoinen loitsinta. Miesnainen sähähti ja kohotti miekkansa – punainen tuliryöppy syöksyi Novgorodissa taotun kalvan kärjestä kohti lappalaista tietäjää. Viime hetkellä Aslak nosti noitarummun suojakseen, mutta manattu tuli kärvensi rummun tuhkaksi ja savuava lapinnoita ryntäsi pakoon korvat kärventyneinä.

Mustan, korskuvan orin varjo lankesi kauhusta kankean Huttusen ylle. Ratsastaja kohosi jalustimilla silminnähden taistelun kiihoittamana, nännit riettaasti paisuneina.

"Kinkkusi on minun!" miesnainen karjaisi ja heilutti suopunkia päänsä päällä. Sen lenkki kiertyi Huttusen jalan ympärille kuin käärme.

"Huttunen," huusi Timo voimattomana ja katsoi kuinka hekottava, alaston ratsastaja laukkasi orillaan matkoihinsa kirkuva Huttunen perässään raahautuen.

"Voe helevettiläeneeee...!!!"

Mustahiuksinen kostaja ja Huttunen katosivat kauas metsän siimekseen salamoiden välkkeessä.

Silloin porot vapautuivat lumouksestaan ja syöksyivät Aslakin perään Timo mukanaan. Itkien Timo turvautui ainoaan lohtuunsa, puolillaan olevaan simaleiliin, ja alkoi ryypätä.

Näin päättyi hämäläisten epäonninen vainoretki.