Timo katsoi kuorma-auton pressun alta kuumaisemaa. Ilmassa leijui tuoreen ruudin tuoksu. Taivaanrannassa välähteli ja tuuli kantoi Timon korviin kaukaista jylyä. Punainen kajo valaisi taivaanrannan. Tuossa helvetillisessä ympäristössä Timo oli näkevinään mustia nahkasiipisiä demoneja, jotka liihottivat raiskatun ja mustuneen aron yllä. Mustan mullan maa kärysi kuin kouristellen tuskissaan.
Kuorma-auto pysähtyi yllättäen. ”Ulos!” karjui uazillaan viereen kurvannut sikaniskainen körmy. Timon hypättyä liejuun hän huomasi nuotioita siellä täällä. Niiden ympärillä istuskeli eksyneen näköisiä nuoria ruostuneiden AK-47:jen puisia tukkeja rystyset valkeina puristaen. Tuhoutuneeseen rakennuksen liepeillä valkoiseen säteilysuojahaalariin sonnustautunut hahmo spreijasi alokkaiden kypäriin kirottuja valkoisia Z-riimuja. ”красива!”, körmy mongersi. Timon silmien edessä alkoivat Z:lla maalatut alokkaat liikehtiä örähdellen epämääräisiä kurkkuääniä päästellen. Leirinuotioiden edessä seisovan körmyn siluetti piirtyi terävänä valoa vasten.
Timo erotti likaisen keltaiset torahampaat, jotka törröttivät vihan vääristämistä, harmaista ja epämuodostuneista kasvoista. Nuotiolla kyyristeli joukko vihreänahkaisia öriseviä ja votkapulloja kädestä käteen kierrättäviä otuksia. Heidän keskellään välkkyi taianomaista sinistä valoa hohkaava kristallipallo – Palantir! Timo lähestyi lumoutunutta joukkoa ja näki, kuinka näkykivessä Sauron jakoi sormuksia yhdeksän satelliittivaltionsa johtajalle. Mölinä yltyi raivokkaaksi seremonian saavuttaessa kliimaksinsa.
Aamun sarastaessa Timo havahtuu eläinten ääniin. Hänen takanaan käyskentelevästä vuohilaumasta erkani housujaan nostelevia pukinpartaisia vuoristolaisia kiiltävissä haarniskoissaan. ”Vuohituristeja!” Timo urahti. Vuoristolaiset pilkkasivat kyyristeleviä örkkejä ajaen niitä kohti peltoaukeaa, jonka toisella puolen avautuivat haltijoiden puolustuslinjat. ”Hyökkäykseen!”, kajahti komento! Örkit tallustivat eteenpäin päämäärättömästi. ”Crebain!” Suriseva parvi syöksyi kohti örkkejä pudotellen leimahtelevia tulipalloja näiden päälle tappaen ja rampauttaen useita. Kaukaisuudesta kantautui haltijoiden uljaiden torvien sotainen toitotus. Kaljupään käskyt hukkuivat voimistuvaan demoniseen ujellukseen. Kaiken täytti räjähdysten humu, joka silpoi yhtä lailla harmaahipiäiset örkit kuin vuohiin yhtyneet barbaaritkin. Lähelle osunut räjähdys sinkosi Timon metrien päähän syvään kuoppaan, joka oli jo miehitetty.
Mudan ja vuohenjätösten seasta kohosi pää, jossa kiilui epäluuloinen silmäpari. Tuo viirusilmäinen ja viiksekäs hahmo tuntui etäisesti tutulta. ”Huttunen perkele!” Timo huudahti. ”Voe helevettiläene” huudahti Günther-viiksinen savolainen kieroilija. ”Kuuleha sie Timo, mie olin kuule kollaporaattori. Hyvä hommahan tuo ol, kunnes miut defenestroitiin helikopterin rutjakkeesta tänne Pahmuttiin. Tielä mie oon ollunna paskan seassa toesta päevvöö. Vuohenpaskahan miut pelasti, voe helevettiläene! Kuulehan sie Timo: tuolla ladossa on körmyniska örkinperkele, ite ihrasilimä, joka pittääpi vankina haltijaemäntää. Sielä on myös tollareita ja ruplia ja uuenkarhia teeseitenkakkonen. Mitäs jos myö jätettäs tää Pahmutti tuaksemme ja kirnaatettas tankilla Tonavalle asti?” Kuullessaan haltijaemännästä Timon katse terävöityi. ”Sole poeka temppu eikä mikhän”, virkkoi Timo. Timo latasi kiväärinsä vetäen liikkuvat taakse: ”Nyt menkhäme!”.
Ladon oven raosta Timo todisti irvokasta näkyä. ”Piiskaa minua natsi-Ilsa!”, rautaisessa kaulapannassa ja nahkaisessa munakukkarossaan konttaileva korsto aneli. Valkea poninhäntä heilahteli puolelta toiselle nahkaruoskan viuhahdellessa körmyn tulenpunaisille ja verta tihkuville hyllyville pakaroille. Timo tunsi välittömästi poltteen leviävän etumukseensa. ”Patukkaa!”, tatuoitu nahkapää aneli. Ilsan rasvatessa kumipamppua ja Timon tuijottaessa haltijattaren viehkeää olemusta Huttunen toimi ja tuikkasi 40 mm panssarintorjuntakranaatin roikaleen peräaukkoon. ”Helevetin amatööri”, Huttunen tokaisi ja laukaisi pistoolinsa uruk-hain ahteriin. Timoa simputtanut örkkikomentaja räjähti kappaleiksi pitkin ladon seinää. ”Myö tultiin siut pelastammaa ja ottamaan rontin kulta. Lähekkö sie meiän kanssa haltioijen maahan?”.
Haltija nyökkäsi hämmentyneenä yllättävästä käänteestä ja seurasi Timoa ja Huttusta T-72:n sisälle. ”Kato, Timo miten tuo rontinretkale ol tänne kerännä kaiken Pahmutin ryöstösaaliin. Nyt myö lähetähän rikkahina poekina muolimalle ja otetahan eukko mukahan.”. Timo kuuli hädin tuskin savolaisen opportunistin sanoja ahmiessaan silmillään tyköistuvaan nahka-asuun verhottua haltijatarta, jonka suloja nuo niukat nahkariekaleet hädin tuskin kykenivät kammitsemaan.
Tankin peräpään hormeista ryöpsähti myrkyllinen pikimusta pilvi ja ruostunut neukkuhirviö nytkähti liikkeelle rysäyttäen itsensä ladon seinän läpi vapaaksi. Huttusen ollessa romun puikoissa sen ryskyessä loputtomilla peltolakeuksilla Timo tajusi olevansa kaksin tuon eläimellisen viehkeän sotavangin kanssa. ”Timo, sinä pelastit minut vaan saattaaksesi minut tuon saastaisen kollaboraattorin kynsiin. Se oli hän, joka petti kylämme ja surmasi perheeni örkkien käskystä.”. Haltijatar painautui Timoa vasten. Timo tunsi kuuman hengityksen kaulassaan ja kohoilevan poven kehoaan vasten. ”Surmaa hänet, niin olen sinun.”
Himonsa sokaisemana Timo kohotti kiväärinsä kohti Huttusen selkää. Liipaisimen painuessa alas tankki nytkähti ja kiväärin suusta ammuttu luoti kimposi tankin seinistä Timon omaa pakaraan. Parkaisten hän pudotti aseensa. Huttunen kääntyi saman tien pistooli ojossa viekkaat viirusilmät kiiluen. ”Timo perkele vai kumpi sen ampui?”. Samassa haltija heitti pistoolia jakoavaimella. Pistooli kolahti tankin lattialle. ”Nyt ulos!”, huusi haltijatar.
Timon ja haltijattaren juostessa kompastellen mutaisella pellolla T-72 jyristeli heidän peräänsä konekiväärit laulaen. ”Kyllä sie helevetti tempun mänit tekemään, Timo, ja nyt saat maestaa ommaa liekettäs!”, Huttunen huusi pää punaisena luukusta kurkottaen. Luotien viuhuessa Timon ja haltijattaren perään taivaalla näkyi valokaari, joka iskeytyi salamannopeasti kirskuvan rakkineen tykkitorniin. Samassa tankin katto lensi tykkeineen taivaaseen Huttunen perässään. ”Voe helevettiläeneeeee…".
Liekit nielivät tuhoon tuomittua taisteluvaunua, kun Huttunen palasi kiertoradalta maan pinnalle. Timo hölkkäsi Huttusen savuavan raadon luokse. ”Pirtukanisteri!”, huudahti Timo löytäessään viinaa entisen ystävänsä selkärepusta.
”Sinun on aika lunastaa palkkiosi.” Timon kaulaan ripustautuva neito kihersi. Timo ei kuitenkaan voinut kääntää katsettaan ystävänsä savuavista jäännöksistä samalla kun hänen toinen kätensä nosti pirtukanisterin huulillensa.
Tuliliemi huuhteli syyllisyyden Timon sielusta hänen hoippuessaan pustaa pitkin aneleva haltijatar perässään. Lopulta unohdus syöksi Timon sammuneen ruhon tantereeseen ja siunattuun tiedottomuuteen.
