Timo ja Huttunen huoneessa

Timo raotti raskaita luomiaan. Hänen edessään aukeni kauhistuttavan epätodellinen näkymä: kierreportaat, jotka johtivat vasemmalta oikealle eivätkä ylhäältä alas, sekä mauttoman sohvapöydän, joka oli jaloistaan liimattu seinään. Paniikki iski lopullisesti, kun Timo tajusi, että hän seisoi sikiöasennossa upottavalla sohvalla, joka heilui huteran tuntuisesti usean metrin korkeudessa lattiasta. Yrittäessään paniikissa räpiköidä turvaan Timo ei löytänyt vasenta kättään ja tipahti sohvan reunan yli. Timon mennyt elämä vilisi nauhana hänen silmiensä edessä, mutta filmi katkesi lyhyeen, kun odottamattoman lyhyen ajan päästä hän tömähti lattialle joka ei suinkaan ollut metrien päässä, vaan aivan sohvan ja sohvapöydän välissä. Timon raju paluu jokapäiväiseen todellisuuteen oli vihdoin ohi - jäljellä oli vain jomottava tunne ohimoissa ja yleinen heikko olo.

Liisa istui äitinsä vieressä sohvalla, joka muistutti epäilyttävästi sitä sohvaa, jolla Timo oli juuri äsken herännyt. Ehkäpä Timo ja Liisan äiti olivat kummatkin ostaneet sohvan samasta paikasta? Oli niin tai näin, Liisa äiti oli ensimmäisenä äänessä:

- Timo on hyvä mies, eikö totta? Hän pitää sinusta hyvää huolta ja tuo rahaa kotiin.
- Kyllä. Timo on hyvä mies. Rakastan häntä. Menemme kohta naimisiin.
- Muista pitää Timosta hyvää huolta, ettei hän jätä sinua.
- En halua puhua siitä.

Timo saapuu kukkakauppaan. Kaupan tiskillä istuu lihava mopsi.

- Hei, tarvitsen tusinan punaisia ruusuja. Hei koira.
- Tässä.
- Pidä vaihtorahat.
- Hei hei.
- Hei.

Timo avaa oven ja näkee edessään Liisan. Hän ojentaa Liisalle kukkapuskan. Liisa  kysyy:

- Ovatko nuo kukat minulle?
- Kyllä, ne ovat sinulle. Mitä tahansa prinsessalleni. Haahaaha.
- Oi kiitos Timo.

Toisesta huoneesta saapuu Taavi, nuori poika, kysyen Timolta:

- Toitko kukkia minulle?
- En, toin ne Liisalle. Luulenpa, että menemme kohta Liisan kanssa
yläkertaan.

Timo ja Liisa kävelevät ylös kierreportaita Taavi kannoillaan. Yläkerran erään huoneen oven takana ohuenohuet, läpinäkyvät silkkiverhot heiluvat pienessä tuulenvireessä. Timo kumoaa Liisan huoneessa olevalle sängylle ja alkaa telmiä tämän kanssa leikillisesti tyynyillä. Taavikin haluaa osallistua:

- Voinko minäkin leikkiä?
- Ei, et voi. Tämä on minun ja Liisan välinen juttu.
- Haluaisin vain katsella teitä.
- Sori Taavi, ei onnistu. Timokin sanoi jo ei.

Taavi poistuu ovesta pettyneen näköisenä.

- Hahaha.

Timo alkaa hyväillä Liisaa kömpelösti. Liisa vaikuttaa jokseenkin poissaolevalta, mutta Timo ei tajua tai välitä. Stereoista käynnistyy Timon ajastama kutumusiikki samalla, kun hän saa Liisalta rintaliivit pois. Liisan rinnat ovat hyvin muodostuneet. Liisan takapuoli voisi olla kiinteämpi, samoin kuin vatsan seutu. Pian Timo on saanut paidan pois päältään - hän vaikuttaa oudon nälkiintyneeltä, joskin samalla melko tiukalta pitkine tummine hiuksineen. Samettisten tyynyjen lomassa Timo työntyy sisälle Liisaan ja aloittaa rytmikkäät työnnöt lantiollaan musiikin tahtiin. Levyltä kuuluvat ja Liisan voihkaisut sekoittuvat keskenään. Timo ei onneksi tiedä, että Liisa on feikannut kaikki orgasminsa tähän asti. Oven raossa Taavi katselee tätä outoa näytelmää antaen kätensä seikkailla vapaasti housujensa haaroissa.

Huoneessa on Timo ja tämän hyvä ystävä Marko, joka aloittaa keskustelun:

- Miten teillä menee Liisan kanssa?
- Hahahaha. Rakastan Liisaa. Menemme kohta naimisiin. Mites sinun
seksielämäsi?

Ovi avautuu: siellä on Liisa, joka huudahtaa hieman tylsistyneen oloisena:

- Hei pojat!
- Hei Liisa!
- Hei Liisa!

Timo nousee samantien sohvalta, jolla ei ollut huomannut istuvansakaan.

- Minun pitää lähteä töihin. Pitäkää hauskaa, tyypit!
- Hei Timo!
- Hei Timo!

Liisan äiti tuijottaa Liisaa, joka istuu sohvan toisella puolella:

- Timo on hyvä mies. Hän pitää sinusta hyvää huolta ja tuo leipää pöytään. Sinun pitäisi mennä hänen kanssaan naimisiin.
- Tiedän. Timo haluaa naimisiin kanssani.
- Teidän pitää mennä naimisiin ja sitten hankkia lapsia. Jos minulla olisi ollut samanlainen mies kuin Timo, en olisi ehkä saanut tätä rintasyöpää.
- En tiedä naimisiin menosta. En oikein pidä Timosta.
- Miten niin et pidä? Hänellä on rahaa, hän on antanut sinulle katon pään päälle ja hänellä on vakaa työ. Sinun pitäisi mennä hänen kanssaan naimisiin.
- En halua puhua siitä.

Liisa tekee ruokaa keittiössä, kun ovikello soi. Ovella on Marko.

- Hei Marko, onpa hauska nähdä! Tule sisälle, haluan puhua Timosta.

Liisa ja Marko istuvat sohvalla. Liisa aloittaa:

- Tiedän, että olet Timon hyvä ystävä.
- Kyllä. Olemme olleet ystäviä pitkään.
- Tuntuu siltä, että en enää rakasta Timoa.
- Miksi? Timo on hyvä mies ja hän rakastaa sinua.
- En tiedä... en halua puhua siitä.

Liisa siirtyy sohvalla lähemmäksi Markoa hipaisten tämän kasvoja:

- Haluan kehoasi.
- Minäkin halua sinun kehoasi, mutta Timo on ystäväni.
- Ei meidän tarvitse huolehtia Timosta. En rakasta häntä enää. Jätän hänet pian. En halua puhua siitä.

Marko ja Liisa rakastelevat kiihkeähkösti samalla sängyllä, samojen silkkiverhojen takana kuin Timo ja Liisa aiemmin. Liisan rinnat ovat edelleen hyvin muodostuneet, mikä miellyttää Liisaa, koska hän pitää rinnoistaan. Hän tietää myös, että sekä Timo että Marko pitävät niistä. Markon ja Liisan tietämättä avaimenreiän takana on jälleen Taavi, jota on näkynyt talossa oudon vähän ottaen huomioon, että hän on alaikäinen, eikä käy edes koulua. Aktin loputtua Liisa sanoo:

- Ei kerrota Timolle. Jätän hänet joka tapauksessa. Hänen ei tarvitse tietää, vaikka kumi puhkesikin. Minulla oli varmat päivät, joten on hyvin epätodennäköistä, että tulisin raskaaksi.
- Hyvä idea. Timo on hyvä ystäväni, enkä halua loukata häntä. Ei kerrota tästä mitään.

Timo ja Huttunen pienessä huoneessa - osa 3

AIkaisemmat osat:

Osa 1
Osa 2

Timo riensi kantamuksineen Huttusen talolle, aukaisi kellarin oven ja pikemminkin syöksyi kuin harppoi askeleet alas pimeyteen. Kellarissa hän katsoi ympärilleen ja totesi kaiken olevan ennallaan. Huttunen jatkoi hermostuneesti puuhiaan. Timo huokaisi helpotuksesta. Mitä tahansa kaameaa olikin tapahtumassa, hän oli ehtinyt ennen sitä. Huttunen sekoitti tottuneen muurarin elkein uutta laastia ja Timon pelastamiseksi runnottu reikä seinässä saatiin umpeen.

Timo saattoi nyt hieman tolkkuunnuttuaan tähystellä ympärilleen. Huone oli kaareva, missään ei ollut havaittavissa suorakulmaa. Hetken Timo tuumi, oliko Huttunen saanut raivohulluuskohtauksen ja ryhtynyt jäjittelemään heidän monta aikaa ja elämää sitten tapaamaansa renesanssineroa, joka monesta punaviinilestistä huolimatta pystyi paljaalla kädellä pitelemällään liidulla piirtämään kapakan pöytään täydellisen ympyrän. 

"Nyt on kirjaimellisesti piru merrassa. Yritin kutsua niitä.. ja ne tulivat. Kolme kertaa olen onnistunut ne karkottamaan, mutta aina syntyy uusia halkeamia" Huttunen sopersi "Ympyröissä ne eksyvät... ympyröissä ne eksyvät... siksi kaarevat pinnat, Timo, ystäväni" Huttunen jatkoi. Timolle tuli toinen muisto. Maassa istui ikivanha parrakas mies piirtelemässä hiekkaan ympyröitä. "Älä sotke ympyröitäni!" huusi mies kreikaksi roomalaissotilaalle, joka vastaukseksi syöksi keihäänsä miehen vatsaan. "Ympyrät. Ne tekevät kenet tahansa hulluksi" ajatteli Timo.

"Nonnih, nyt on puolustukset valmiit. Voijjaan vaan ootella." Huttunen alkoi palata normaaliksi, minkä Timo totesi tämän alkaessa haastella vanhalla murteellaan. Rauhoittuneena Huttunen alkoi kertoa Timolle tarinaansa tässä ajassa ja paikassa. Näennäisestä tyyneydestään huolimatta hän soperteli paikka paikoin. Hän kertoi pelottavista olennoista, jotka vaanivat silmäkulmassamme. Ulottuvuuksista, joiden toiselle puolelle saattoi ikivanhan kirotun viisauden ja kvanttimatematiikan voimin murtautua. Hän kertoi käynneistään hautausmaalle, siit, kuinka tuomittujen henget saa kutsuttua maan päälle ja kuinka ne kidutettuina syöksivät ilmoille kauheita ja varjeltuja salaisuuksia. Kuinka ne sai vangituksi ja noudattamaan käskijänsä piirtämiä taikamerkkejä. Timo muisti, tai pikemminkin aavisti nähneensä kellariin johtavan portaikon seinämissä kuvioita, kaavoja, symboleja ja muita merkkejä. Jokin hänessä oli tuntevinaan osan niistä. Kuin joskus kauan sitten... häneen olisi poltettu jotakin.

Huttunen lysähti yhtä pyöreän huoneen seinää vasten ja huokaisi helpotuksesta. "Annaha tänne pulloo, kyl mie tiijjä jot siul o huikkaa antaa!". Timo kaivoi taskustaan sekatavarakaupasta saamansa Göringschnapsin. Kun Huttunen näki pullon, hänen silmänsä pullistuivat päästä ja hän alkoi ölistä kieli paksuna. Timo ei ollut milloinkaan nähnyt Huttusta noin järkyttyneenä.

"NELISKANATTINE PULLO! HELEVETIN HELEVETIN HELEVETTILÄENE! RIKO SE! ANNA SE TÄNNE!" kirkui Huttunen ja juoksi Timoa kohti. Ällistynyt Timo teki kuten jokainen suomalainen rapajuoppo tekee vaistomaisesti. Hän alkoi suojella pulloaan ja pamautti nyrkkinsä Huttusen vatsaan. Se ei pysäyttänyt kauhun voimin ponnistelevaa Huttusta, joka taklasi Timon. Pullo putosi kolisten lattialle. Jossakin kirkonkello löi kaksitoista. Äänet kuuluivat tuhannenkertaisina kellariin asti. Timo ja Huttunen olivat hievahtamatta, hiljaa lattialla kontillaan. Pullo makasi maassa, rikkoutumattomana.

Mitä sitten tapahtui, siitä voi olla montaa mieltä. Timon aivoihin syöpyi kuin hapon vaikutuksesta hirvittäviä kuvia. Ensin näytti siltä, että pullon varjot alkoivat pidetä. Ne pitenivät ja pitenivät, mutta ne eivät enää olleet mustia varjoja, vaan niissä oli kaikki värit mutta silti mitä synkin pimeys. Jokin oli tulossa. Timo tunsi sen. Jokin helvetin ja toisten ulottuvuuksien olento alkoi työntyä tähän maailmaan. Ensin varjon reunasta työntyi kynsi. Sitten toinen sen vierelle. Sitten lisää kynsiä. Jokin veti itseään ylös varjosta kuin syvästä kuilusta.

Olennosta huokui selittämätön raakuus. Se oli paljon ihmistä suurempi, mutta muodoiltaan ihmismäinen. Sen iho hehkui tulenlieskan punaisena ja sen kynnet olivat pitkät ja mustat. Sen selässä oli pitkät nahkaiset siivet, joiden päässä oli teräviä koukkuja. Olennon silmät kiiluivat ahjoon työnnetyn raudan sävyisinä. Timo huomasi, että olennolla oli sangen huomiota herättävä rintavarustus ja Timon katseen suuntautuessa alaspäin hän tajusi tuijottavansa naisellisuuden mysteerion helvetilliseen perversioon. "Succubus!" huudahti Huttunen. Olennosta tihkui raakaa seksuaalisuutta. Timolla alkoi ottaa eteen. Rajummin kuin koskaan. Huttunen vain voihki.

Olento katsoi ympärilleen kuin saalista etsivä peto. Sen silmät porautuivat Timoon ja Huttuseen. Olennon sieraimet laajenivat ja se huudahti äänellä, jota Timo ymmärsi: "Salaisuuksilla leikittelijät, saatte rangaistuksenne!" Olento vislasi. Varjot peittivät huoneen ja pullon varjo nousi pystyyn, kuin oveksi. Ovesta tälle puolelle todellisuutta tuli jokin karmea koiramainen olento. Sillä ei ollut silmiä, pelkkä leveä suu täynnä teräviä hampaita ja suuret sieraimet. Tämä helvetinhurtta liikkui neljällä jalalla, joista jokaisessa oli epämääräinen luku partaveitsenteräviä kynsiä. Olennon iho oli niljaisen metallin väristä. Otus kuolasi. Ensin tullut succubus huudahti sille: "Poika, nyt on aika LEIKKIÄ! Läski onanoija ensin!"

Koiramainen olento totteli. Puolitoistametrinen kieli poskella roikkuen se loikkasi kohti Huttusta, joka kohotti kätensä pystyyn suojakseen. Olento tarttui hampaillaan Huttuseen ja alkoi riepotella tätä kuin olkinukkea. Yhdellä käpäläniskulla se repi Huttusen vaatteet riekaleiksi ja mies oli kohta pelkkää avohaavaa. Koira paiskasi Huttusen mahalleen ja hyppäsi tämän päälle. Se työnsi alaruumiinsa Huttuseen ja alkoi nylkyttää.

Timo hoiperteli selällään käsiensä varassa kohti seinää. Hän ei voinut irrottaa katsettaan tuosta irvokkaasta näystä. Succubus kohotti päänsä pystyyn ja nauroi - vaikka Timo oli tavannut monenlaisia ihmisiä, hän vasta nyt oppi tuntemaan mitä demoninen nauru todella oli. Nauruun sekaantui maassa makaavan Huttusen hysteerinen nyyhdytys ja demonikoiran läähätys.

Timo kätki kasvonsa käsiinsä. Hän kuitenkin kuuli kaiken. Huttusen ääni muuttui kummalliseksi, aivan kuin häneltä olisi loppunut ilma. Samalla alkoi kuulua ällöttävää rutinaa. Timo ymmärsi, että olennon kalu oli niin syvällä Huttus-parassa, että se survoi ilman tämän keuhkoista. Rutina syntyi olennon falloksen runnoessa Huttusen selkärangan nikamia nopeassa tahdissa sijoiltaan ja palasiksi.

Timo kuunteli hirveitä ääniä ja alkoi itkeä. Yhtäkkiä raiskausta suorittava olento kohotti päänsä takakenoon ja alkoi ulvoa ekstaasissa. Huttunen sai vielä henkäistyä "Voe helev...". Sitten hänen päänsä räjähti olennon lauetessa. Kallonsirpaleet paiskautuivat Timon pään viereen seinään inhaksi moskaksi. Huttusen ruumis nytkähteli rajusti tyydyttyneen koiraolennon kiskoessa itsensä irti siitä. Nytkiminen rauhoittui ja Huttusen ruho alkoi hitaasti savuten sulaa sisällään olevien nesteiden tehdessä tehtävänsä.