Osa 1
Osa 2
Timo riensi kantamuksineen Huttusen talolle, aukaisi kellarin oven ja pikemminkin syöksyi kuin harppoi askeleet alas pimeyteen. Kellarissa hän katsoi ympärilleen ja totesi kaiken olevan ennallaan. Huttunen jatkoi hermostuneesti puuhiaan. Timo huokaisi helpotuksesta. Mitä tahansa kaameaa olikin tapahtumassa, hän oli ehtinyt ennen sitä. Huttunen sekoitti tottuneen muurarin elkein uutta laastia ja Timon pelastamiseksi runnottu reikä seinässä saatiin umpeen.
Timo saattoi nyt hieman tolkkuunnuttuaan tähystellä ympärilleen. Huone oli kaareva, missään ei ollut havaittavissa suorakulmaa. Hetken Timo tuumi, oliko Huttunen saanut raivohulluuskohtauksen ja ryhtynyt jäjittelemään heidän monta aikaa ja elämää sitten tapaamaansa renesanssineroa, joka monesta punaviinilestistä huolimatta pystyi paljaalla kädellä pitelemällään liidulla piirtämään kapakan pöytään täydellisen ympyrän.
"Nyt on kirjaimellisesti piru merrassa. Yritin kutsua niitä.. ja ne tulivat. Kolme kertaa olen onnistunut ne karkottamaan, mutta aina syntyy uusia halkeamia" Huttunen sopersi "Ympyröissä ne eksyvät... ympyröissä ne eksyvät... siksi kaarevat pinnat, Timo, ystäväni" Huttunen jatkoi. Timolle tuli toinen muisto. Maassa istui ikivanha parrakas mies piirtelemässä hiekkaan ympyröitä. "Älä sotke ympyröitäni!" huusi mies kreikaksi roomalaissotilaalle, joka vastaukseksi syöksi keihäänsä miehen vatsaan. "Ympyrät. Ne tekevät kenet tahansa hulluksi" ajatteli Timo.
"Nonnih, nyt on puolustukset valmiit. Voijjaan vaan ootella." Huttunen alkoi palata normaaliksi, minkä Timo totesi tämän alkaessa haastella vanhalla murteellaan. Rauhoittuneena Huttunen alkoi kertoa Timolle tarinaansa tässä ajassa ja paikassa. Näennäisestä tyyneydestään huolimatta hän soperteli paikka paikoin. Hän kertoi pelottavista olennoista, jotka vaanivat silmäkulmassamme. Ulottuvuuksista, joiden toiselle puolelle saattoi ikivanhan kirotun viisauden ja kvanttimatematiikan voimin murtautua. Hän kertoi käynneistään hautausmaalle, siit, kuinka tuomittujen henget saa kutsuttua maan päälle ja kuinka ne kidutettuina syöksivät ilmoille kauheita ja varjeltuja salaisuuksia. Kuinka ne sai vangituksi ja noudattamaan käskijänsä piirtämiä taikamerkkejä. Timo muisti, tai pikemminkin aavisti nähneensä kellariin johtavan portaikon seinämissä kuvioita, kaavoja, symboleja ja muita merkkejä. Jokin hänessä oli tuntevinaan osan niistä. Kuin joskus kauan sitten... häneen olisi poltettu jotakin.
Huttunen lysähti yhtä pyöreän huoneen seinää vasten ja huokaisi helpotuksesta. "Annaha tänne pulloo, kyl mie tiijjä jot siul o huikkaa antaa!". Timo kaivoi taskustaan sekatavarakaupasta saamansa Göringschnapsin. Kun Huttunen näki pullon, hänen silmänsä pullistuivat päästä ja hän alkoi ölistä kieli paksuna. Timo ei ollut milloinkaan nähnyt Huttusta noin järkyttyneenä.
"NELISKANATTINE PULLO! HELEVETIN HELEVETIN HELEVETTILÄENE! RIKO SE! ANNA SE TÄNNE!" kirkui Huttunen ja juoksi Timoa kohti. Ällistynyt Timo teki kuten jokainen suomalainen rapajuoppo tekee vaistomaisesti. Hän alkoi suojella pulloaan ja pamautti nyrkkinsä Huttusen vatsaan. Se ei pysäyttänyt kauhun voimin ponnistelevaa Huttusta, joka taklasi Timon. Pullo putosi kolisten lattialle. Jossakin kirkonkello löi kaksitoista. Äänet kuuluivat tuhannenkertaisina kellariin asti. Timo ja Huttunen olivat hievahtamatta, hiljaa lattialla kontillaan. Pullo makasi maassa, rikkoutumattomana.
Mitä sitten tapahtui, siitä voi olla montaa mieltä. Timon aivoihin syöpyi kuin hapon vaikutuksesta hirvittäviä kuvia. Ensin näytti siltä, että pullon varjot alkoivat pidetä. Ne pitenivät ja pitenivät, mutta ne eivät enää olleet mustia varjoja, vaan niissä oli kaikki värit mutta silti mitä synkin pimeys. Jokin oli tulossa. Timo tunsi sen. Jokin helvetin ja toisten ulottuvuuksien olento alkoi työntyä tähän maailmaan. Ensin varjon reunasta työntyi kynsi. Sitten toinen sen vierelle. Sitten lisää kynsiä. Jokin veti itseään ylös varjosta kuin syvästä kuilusta.
Olennosta huokui selittämätön raakuus. Se oli paljon ihmistä suurempi, mutta muodoiltaan ihmismäinen. Sen iho hehkui tulenlieskan punaisena ja sen kynnet olivat pitkät ja mustat. Sen selässä oli pitkät nahkaiset siivet, joiden päässä oli teräviä koukkuja. Olennon silmät kiiluivat ahjoon työnnetyn raudan sävyisinä. Timo huomasi, että olennolla oli sangen huomiota herättävä rintavarustus ja Timon katseen suuntautuessa alaspäin hän tajusi tuijottavansa naisellisuuden mysteerion helvetilliseen perversioon. "Succubus!" huudahti Huttunen. Olennosta tihkui raakaa seksuaalisuutta. Timolla alkoi ottaa eteen. Rajummin kuin koskaan. Huttunen vain voihki.
Olento katsoi ympärilleen kuin saalista etsivä peto. Sen silmät porautuivat Timoon ja Huttuseen. Olennon sieraimet laajenivat ja se huudahti äänellä, jota Timo ymmärsi: "Salaisuuksilla leikittelijät, saatte rangaistuksenne!" Olento vislasi. Varjot peittivät huoneen ja pullon varjo nousi pystyyn, kuin oveksi. Ovesta tälle puolelle todellisuutta tuli jokin karmea koiramainen olento. Sillä ei ollut silmiä, pelkkä leveä suu täynnä teräviä hampaita ja suuret sieraimet. Tämä helvetinhurtta liikkui neljällä jalalla, joista jokaisessa oli epämääräinen luku partaveitsenteräviä kynsiä. Olennon iho oli niljaisen metallin väristä. Otus kuolasi. Ensin tullut succubus huudahti sille: "Poika, nyt on aika LEIKKIÄ! Läski onanoija ensin!"
Koiramainen olento totteli. Puolitoistametrinen kieli poskella roikkuen se loikkasi kohti Huttusta, joka kohotti kätensä pystyyn suojakseen. Olento tarttui hampaillaan Huttuseen ja alkoi riepotella tätä kuin olkinukkea. Yhdellä käpäläniskulla se repi Huttusen vaatteet riekaleiksi ja mies oli kohta pelkkää avohaavaa. Koira paiskasi Huttusen mahalleen ja hyppäsi tämän päälle. Se työnsi alaruumiinsa Huttuseen ja alkoi nylkyttää.
Timo hoiperteli selällään käsiensä varassa kohti seinää. Hän ei voinut irrottaa katsettaan tuosta irvokkaasta näystä. Succubus kohotti päänsä pystyyn ja nauroi - vaikka Timo oli tavannut monenlaisia ihmisiä, hän vasta nyt oppi tuntemaan mitä demoninen nauru todella oli. Nauruun sekaantui maassa makaavan Huttusen hysteerinen nyyhdytys ja demonikoiran läähätys.
Timo kätki kasvonsa käsiinsä. Hän kuitenkin kuuli kaiken. Huttusen ääni muuttui kummalliseksi, aivan kuin häneltä olisi loppunut ilma. Samalla alkoi kuulua ällöttävää rutinaa. Timo ymmärsi, että olennon kalu oli niin syvällä Huttus-parassa, että se survoi ilman tämän keuhkoista. Rutina syntyi olennon falloksen runnoessa Huttusen selkärangan nikamia nopeassa tahdissa sijoiltaan ja palasiksi.
Timo kuunteli hirveitä ääniä ja alkoi itkeä. Yhtäkkiä raiskausta suorittava olento kohotti päänsä takakenoon ja alkoi ulvoa ekstaasissa. Huttunen sai vielä henkäistyä "Voe helev...". Sitten hänen päänsä räjähti olennon lauetessa. Kallonsirpaleet paiskautuivat Timon pään viereen seinään inhaksi moskaksi. Huttusen ruumis nytkähteli rajusti tyydyttyneen koiraolennon kiskoessa itsensä irti siitä. Nytkiminen rauhoittui ja Huttusen ruho alkoi hitaasti savuten sulaa sisällään olevien nesteiden tehdessä tehtävänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti