Cyber-Timo ja Jabba the Huttunen - osa 2

1 osa:

https://timojahuttunen.blogspot.com/2015/05/cyber-timo-ja-jabba-huttunen-osa-1.html

Timon kävelytahti hidastui askel askeleelta. Hänellä tuli hämärästi mieleen Bysantin pääkaupungin kauppakojut, joilla kielten Babylon oli valloillaan. Mutta nyt ihmiskielten sijaan hän kuuli enkelten ja demonien pälpätystä, tuhannen eri lajin linnun laulua ja villiä vihellystä sekä eläintarhan kaikkien asukkaiden urahtelua, röhkimistä, korinaa ja haukahtelua. Töllistelevään Timoon törmäsi pientä elefanttia muistuttava olento, joka katsoi häneen kirkkailla silmillään ja töräytti pitkällä kärsällään jotain torvensoiton kaltaista hänen naamansa vasten ja paineli sitten törähdellen tiehensä. Timo vetäytyi syrjemmäs kadun keskivaiheilta ja hänen päänsä pyöri villisti. Tuolla kolmipäinen kanarialintua muistuttava riemunkeltainen olento kaivoi rintansa höyhenpussista esiin kortteja, jotka vastaanotti pieni ja leveä vihreää lihapullaa muistuttava olento, jonka ruumiin halkoi leveästi hymyilevä suu – tai siltä se ainakin näytti.

Katua pitkin häntä kohti porhalsivat hitaasti kärryt, joissa tosin ei ollut pyöriä: ne leijuivat ilmassa. Niiden äärellä lillui ilmassa eriskummallinen Kraken, jonka lonkerot suihkivat hurjaa vauhtia kärryjen sisälle ja lykkäsivät jotakin ympärillä olevien olentojen käsiin, lonkeroihin, käpäliin, tassuihin ja mitä raajoja näillä sitten olikaan. Kurina, pirinä ja vislailu olennon ympärillä kieli ilahtuneisuudesta. Timo toljotti olentoja. Ne olivat lähes tunnistettavia joistain Hieronymus Boschin maalauksista. Jotkut taas muistuttivat hänen keskiaikaisen mestarinsa käsikirjoituksiin piirtämiä olentoja. Timo ymmärsi. Hän tiesi varmasti. Hän oli joutunut helvettiin ja itse pirut kaikissa muodoissaan kansoittivat sen katuja. Timo lysähti kadulle polvilleen ja painoi kasvonsa polviensa väliin. Häntä kuvotti ja mahanpohjassa poltteli ja kupli.

– Hrrrrkkk gglllbbö zyi? hän kuuli äänen. Kraken oli ehtinyt hänen luokseen ja katsoi häntä älykäs kysyvä katse purppuraisissa silmissään. Timo pudisteli päätään oksennusta pidätellen.

–Rrrrkrrhggr! Aghe glll rrhhk! Ie! Ie! Kraken sanoi, tiuski tai mölisi – Timo ei ollut varma, miksi kuvata ääntelyä – nosti kaksi lonkeroa ilmaan ja värisytteli niitä.

–Kriiiiiih! Kriiiiiiiiih! Kraken hihkui ja kaksi värisevää lonkeroa sukelsi kärryihin ja tulivat esille ja ojentuivat kohti Timoa. Molemmat ulokkeet olivat kietoutuneet tikun ympärille, ja tikkujen päässä värähteli seivästettyinä ihmissikiötä muistuttavia olentoja, joilla oli ihon sijaan kauttaaltaan ympärillään pieniä silmiä jotka tuijottivat kykenemättä sulkemaan olemattomia luomia.

Timo kohotti katseensa tuntiessaan kuvotuksen kasvavan hallitsemattomasti sisällään. Se oli virhe. Krakenin takana Timoa tuijotti kauttaaltaan ruskeankarvainen, pukinsarvinen olento jonka rinnan yli kulki poikittain panosvyö. Pukki mussutti innokkaasti paloja tikun päässä olevasta säälittävästi värähtelevästä homunculuksesta.

Timo ei kestänyt enää. Hän antoi rajusti ylen. Oksennus suihkusi hänen suustaan suoraan Krakenin päälle, joka alkoi kirkua. Timon ihmeeksi olennon lonkerot viuhuivat ympärille villisti ja sen rinnalle, johon laatta oli osunut, alkoi sulaa reikä. Hirvittävästi rääkyen Kraken vajosi maahan ja alkoi muuttua lätäköksi. Väkijoukossa puhkesi villi meteli, kuin miljoonan hulluksi tulleen filharmonisen orkesterin yhteinen kakofoninen soitanta.

Olennot kaikkosivat Timon luota ja kaatoivat rynnätessään Krakenin kärryt. Niistä valui ulos pelkkiä pieniä silmiä täynnä olevia kudospalloja, jotka maahan osuessaan lässähtivät lammikoiksi. Timo kaatui kyljelleen, kykenemättä käsittämään yhtään mitään. Kului tovi ja väkijoukon melu hiljeni kadun tyhjentyessä. Sitten Timo kuuli rytmikkäitä askelia. Mars, mars, mars, mars, mars. Timo tunnistaisi sotilassaappaiden kopinan missä tahansa. Häntä lähestyi kadun leveydeltä rintamassa viisi mustiin univormuihin pukeutunutta ihmismäistä henkilöä, joiden kasvot olivat kypärien visiirien kätkemiä. Jokainen kantoi rinnallaan poikittain jotakin mustaa asetta, joka toi Timolle etäisesti mieleen kiväärin. Kiväärien päässä oli kaksi terävää sakaraa. Keskimmäinen viidestä sotilaasta käänsi aseensa osoittamaan Timoa.

– Hiri ai iishí korodoi! hän huusi Timolle. Timo kohottautui maasta ja tuijotti määräilijää. Hän tunnisti äänensävyn, mutta ei kielen sanoja.

– HIRI AI IISHÍ KORODOI! KORODOI! Komento toistui ja Timo arveli sen olevan antautumiskäskyn. Hän kohotti kätensä nopeasti ilmaan. Silloin huutanut sotilas laukaisi aseensa.

Timo näki valonväläyksen, joka lensi häntä kohti ja ehti pikaisesti ajatella kuolevansa. Mutta niin ei käynyt. Häntä kohti singahtanut säde kilpistyi noin metrin päähän hänestä ja hajosi eri suuntiin, kuin pisarat pallon pinnalla valuen. Viisi sotilasta hätkähti silminnähden. Neljä muuta kohotti aseensa ja ilman eri käskyä avasivat tulen. Äskeinen huutaja, osaston komentaja, painoi jotain levyä kiväärinsä kupeessa ja avasi uudestaan tulen. Se oli turhaa. Timon edessä ammukset hajosivat pieniksi ilotulituksiksi.

– Tappaa yrittävät! Olisipas ase! Ajatteli Timo ja horjahti heti taaksepäin. Hänen silmiensä eteen oli avautunut outo sivu, kuin kuukausia esittelevä paperi, joka kuitenkin kellui ilmassa läpikuultavana. Ammukset singahtelivat yhä häntä kohti, mutta Timo ei niitä huomannut. Silmää liikuttaessaan Timo huomasi, että yksi osa sivusta hohti vihreänä. Hän tuijotti pitkään esinettä, joka muistutti pistoolia. Kun hän oli tuijottanut sitä viiden sekunnin ajan, se alkoi hohtaa.

Samassa Timo tunsi sepaluksissaan liikettä. Hän kiskoi kauhuissaan housunsa alas. Hänen kikkelinsä vetäytyi jonnekin tuntemattomaan ruumiinonteloon ja sen tilalle työntyi metallinen putki. Pallien tilalle tuli kaksi kiiltävää metallikuulaa, jotka surisivat ja värisivät hiljaa.

Viisi sotilasta lopetti ilmiselvän ällistyneitä ja laskivat aseensa. Timo vain tuijotti jalkoväliinsä suu ammollaan. Hän alkoi kopeloida haaroväliään, mutta mitään ei tapahtunut. Metalliputki sojotti suoraan eteen ja metallikuulat tärisivät hiljakseen.

– Mitä nyt? Timo ajatteli kauhuissaan. Yksi sotilaita karjaisi juuri silloin ”GIRI GIRI HIRI GIIIIIR!” ja ryntäsi häntä kohden kivääri tanassa. Timo työnsi lantiotaan eteen. Silloin laukesi.

Putken päästä lensi valkoinen pallo joka liisi ilman halki. Se osui rynnäköivää sotilasta rintakehään ja samassa olento oli pelkkää valomerta. Sähähdyksen jälkeen tämän kivääri putosi maahan ja itse soturista oli jäljellä vain sauhuava kasa ihmismäisiä luita. Muut neljä sotilasryhmään kuulunutta pudottivat aseensa ja kirmasivat karkuun. Timo veti lantiotaan taaksepäin, katsoi lähimmän sotilaan selkää ja työnsi lanteensa rajusti eteenpäin. Putki sylkäisi uuden valopallon ulos joka leijui vinhasti ja nopeasti kohti pakenijaa. Tämäkin muuttui sähähdyksen ja valonväläyksen sävyttämänä pölypilveksi ja luuläjäksi. Kolme muuta ehti tällä välin kadun risteykseen. Yksi kaarsi vasemmalle, toinen kääntyi oikealle ja kolmas jatkoi mutkitellen ja kompastellen pitkin katua eteenpäin. Timo tarkasteli jokaisen selkää ennen kuin nämä katosivat ja teki kolme työntöelettä alavartalollaan. Jokaisella lykkäyksellä ulos purskahti pallo, joka lensi kovaa yhden sotilaan jälkeen. Yksi pallo kaarsi oikealle, seuraava jatkoi eteen ja viimeinen liihotti vasemmalle. Jokainen pallo löysi maalinsa, minkä Timo tiesi nähtyään kauas yltävän valonväläyksen.

Timo kääntyi, nosti housunsa ylös ja ja lähti astelemaan toiseen suuntaan kuin miestä sotilaat olivat tulleet. Samassa hänen silmänsä edessä välkkyi uusi läpikuultava sivu. Se esitti kuvaa, jossa oli lasipullo jonka pohjalla oli vain pari tippaa nestettä.

– Alkoikin tappelu janottaa, pitää löytää äkkiä huikkaa, Timo ajatteli. Samassa viimeiset kaksi pisaraa pullon pohjalta katosivat. Timo putosi polvilleen, silmät sulkeutuivat ja hän nukahti keskelle katua.