http://timojahuttunen.blogspot.fi/2015/12/timo-germaaneja-hatyyttelemassa-osa-1.html
Laivat olivat puksuttaneet sateessa jo pidemmän matkaa. Kannen alla suojassa olevat Jalkaväkirykmentti 11 miehet olivat keinunnasta huolimatta tyytyväisiä, sillä tämä tiesi etteivät saksalaisten pommikoneet pystyneet operoimaan. Kärkeen määrätyt jääkärit tutkivat polkupyöriensä kumeja ja syynäsivät konepistoolinsa tarkkaan. Kersantti Ervan ryhmä lymysi kahdessa hytissä. Kukkonen ja Oosela pelasivat korttia eli mönkkäsivät patruunalaatikko pöytänään. Ökkönen kuorsasi tyytyväisenä lämpöön ja puheensorinasta välittämättä. Ylitimo tuijotti tyhjyyteen porukkaan liittyneen korpraali Äkäheinon kirjoittaessa pakinaa Suomen Sotilas -lehteen. Sankarimme, Timo, tutki varusteitaan hölmistyneenä. Hän etsi jotain pulloa mutta ainoan hölskyvän esineen sisällä oli öljyä.
Aluksen jatkaessa matkaansa ilma ummehtui, lämpö raukaisi ja sai aikaiseksi pään kivistystä. Timon päätä kiristi tosin muita pahemmin. Mitä pohjoisemmaksi alus kulki, sitä kauheammin Timo tunsi valuvansa varjoihin. Tuhansia neuloja, yksi toisensa jälkeen tuntui pistävän suoraan aivojen kipukorteksiin. Timo nousi ja kokosi kamppeensa sekä astui ulos hytistä. "Et sitten vaeltele kauas" murahti kersantti Erva ja sulki silmänsä jatkaakseen torkkujaan. Timo hakeutui kohti tikkaita ja kiipesi ylös, kohti raitista ilmaa ja avaruutta.
Kannella keltatakkinen mies muutaman upseerin kanssa kiikaroi horisonttiin "Tornio näkyy kohta" ja "Pistetään pojat liikkeelle" sekä "Kohta on tosi kyseessä" mumina kuului hatarasti Timon korviin. Upseerit kiipesivät alas ja kohta portaikkoa pitkin kaikui huutoja, jotka kehottivat miehiä valmistautumaan. Kannella viestimies näpäräsi radionsa parissa ja ilmoitti keltatakkiselle, että oli löytänyt saksalaisten puheradioissaan käyttämän taajuuden. Se oli pahaenteisen hiljainen, vain rutiiniliikennettä rautatieasemalta ja muilta radioasemilta.
Aluksen lähestyessä satamaa Timo jäykistyi äkisti. Hänen sieraimensa laajenivat ja värähtelivät. Jokin sumeni Timon mielessä hänen saadessa heikon, tuulen jostain kantaman vainun. Timo syöksyi laivan kannen reunalle ja hyppäsi.
Kannella puhkesi mölinä ja miehet siellä tungeksivat laidalle. Näky oli uskomaton. Jokin torpedon kaltainen liikkui kohti satamaa verrattomasti alusta nopeammin jättäen peräänsä kuplia ja vaahtoa. Kannella kiihtyi pulina ja keltatakkinen mies jakoi lisää käskyjä. Kersantti Erva manasi näkyä ja huusi ryhmälleen, joka oli juuri kivunnut kannelle. "Ensimmäisenä maihin ja perään. Timo lähti yksin hyökkäykseen!"
Aluksen hidastaessa laiturien ääressä ja valmistautuessa laskemaan joukot maihin Ervan miehet tutkivat aseensa ja varusteensa huolellisesti. Erva poltteli sätkää ja oli varma, että maihinnousun ensimmäinen tappio olisi hänen ryhmästään. Timo oli porhaltanut satamaan ja keltatakki oli kiikareillaan nähnyt, että tämä oli suuresti huitoen lähtenyt kohti kaupunkia. "Hullu mies" hän tuumi. Radioasemalla kyykkivä viestimies kohotti vähän tämän jälkeen katseensa hämmentyneenä ja sanoi "Herra everstiluutnantti, teidän olisi syytä kuunnella tätä." Mies tuli aseman äärelle ja kohotti kuulokkeet korvilleen. Toisessa päässä kuului tilannekatsausta saksaksi vaativia komentoja, kirkunaa ja hirvittävää pauketta. Laukausten kaiku kuului myös everstiluutnantin korviin sataman suunnasta. Savua alkoi nousta taivaalle ja saksaksi vaadittiin erästä asemaa esittämään syy hiljenemiseensä. Sitten seuraavasta asemasta kuului "Was in die Hölle?!"
"WAS IN DIE HÖLLE?!" huusi saksalainen kersantti viimeisiksi sanoikseen. Timon kenttälapio iski yhdellä sujuvalla liikkeellä miehen pään irti hartioista. Konekivääriryhmä kersantin ympärillä ei ollut ehtinyt edes kääntää asettaan Timon loikattua muutamalla pantterin loikalla näiden yli ja teurastaessa ryhmänjohtajan. Lataaja yritti kääntää kiväärinsä mutta oli auttamatta myöhässä. Ampuja ei ehtinyt edes kääntyä aseensa äärestä. Ammuslaatikoiden kantaja yritti karkuun ja eli muuta ryhmää pari sekuntia pidempään, ennen kuin Timon kiväärin pistin lävisti hänen sydämensä. Radioasema hiljeni hetken kuluttua, kun radistin päässä olevasta ammottavasta haavasta valuva veri tihkui sen koneistoon aukosta, joka syntyi Timon iskettyä epäonnisen saksalaisen pään yhdellä heilautuksella laitteen läpi. Timo jatkoi hurmeista matkaansa nenänsä varassa.
Kersantti Ervan ryhmä juoksi laituria pitkin syvemmälle Tornioon. Miehet olivat selvinneet Kannaksen tulihelvetistä mutta heistä tuntui siltä, että paikat siellä eivät loppujen lopuksi olleet niin pahat. Vastaan tuli mitä infernaalisimpia näkyjä Ervan, Kukkosen, Ooselan, Ylitimon, Ökkösen ja Äkäheinon seuratessa Timon taistelujen tietä. Toisinaan vain vähäisistä univormun riekaleista saattoi päätellä, että Timon polulle sattunut oli saksalainen sotilas. Rättien sisällä olevasta verisestä massasta ei enää voinut päätellä, että siinä oli ollut saksalainen luutnantti joka oli tullut ihmettelemään kadulta kuulunutta meteliä. Kukkonen antoi rajusti ylen nähdessään, miten Timon tielle sattuneelle alikersantille oli käynyt. Saksalaisten vastarinta ei ollut luhistunut, se oli täysin eliminoitu Timon kulkureitin varrelta. Vain muutaman saksalaisen raadon vierestä löytyi hylsy joka kertoi, että nämä olivat yrittäneet saada etenevää aikamatkaajakorpisoturia hengiltä. "Mihin tämä kaikki johtaakaan?" kauhisteli Erva.
Puhelinvälittäjänä toimiva Valeria von Sandahl-Bergman istui työpöytänsä reunalla viilaten tylsistyneenä kynsiään. Mikä seikkailunhalu sitten olikaan tuonut tuon arjalaisen rodun vaalean, kukkean ja uhkean edustajan kauas pohjoiseen oli kuollut ja väistynyt ikävän tieltä. Kauan oli siitä, kun saksalaisten jaloimmat upseerit olivat lukeneet hänelle ääneen Kitain runoutta tai Sungin filosofiaa. Samalla hän oli oppinut tuntemaan miesten ilon, kun hän oli paritellut arjalaisten parhaimpien rotuvalioiden kanssa. Nyt jäljellä oli vain evakuoinnin odottaminen tässä suuressa viinavarastossa ja tylsämielisen lihavan huoltovääpelin härskien ehdotusten kuunteleminen. Valeria huokasi ja puhalsi hienoa pölyä veistosmaisen koreista sormenpäistään. Hän istui sirosti jalat ristissä varoen visusti näyttämästä vääpelille mitään, mikä olisi saattanut laittaa tuon roikaleen tyhjään päähän ainuttakaan ylimääräistä ideaa.
Samassa varaston ulkoa kuului melua. Se oli sekoitus epäuskoisen hämmästyneitä huudahduksia, hengen haukkomista ja lopulta kuvottavaa ääntä joka syntyy, kun metalli leikkaa lihaa. Leikkaavia ääniä seurasi raskaita tömähtäviä ääniä. Huoltovääpeli kohotti hämmentyneenä Lugerinsa, asteli varovaisesti ovelle ja tönäisi sen auki. Samassa käsi työntyi oviaukosta ja nappasi lihavan miehen yhdellä sujuvalla liikkeellä kauluksista ulos. von Sandahl-Bergmanin korviin kuului hirveää, tukahdutettua kirkunaa ja samassa ovesta pomppi sisään vääpelin mustunut pää roiskuttaen verta lattialankuille. Nainen tuijotti näkyä kauhuissaan ja kohotti katseensa ovelle. Oviaukon toiselle reunalle ilmestyi käsi, sitten toiselle ja lopulta sisään astui hurjasti huojuen suomalaiseen harmaaseen sotilaspukuun puettu... olento. Timo oli yltä päältä veressä, noessa ja savussa ja tuijotti sisään silmät hurjasti pyörien. Hänen vaistonsa, ylivertainen nenänsä ei ollut valehdellut. Varasto oli täynnä alkoholia, konjakkitynnyreitä, kirkasta, kaikkea, aivan kaikkea. Timo virnisti tavalla joka olisi saanut paholaisenkin kalpenemaan ja iski nyrkkinsä läpi lähimmän tynnyrin reunasta. Hän kohotti liki sadan litran astian kaksin käsin päänsä yläpuolelle ja antoi juoman suihkuta suuhunsa aukosta.
Valeria von Sandahl-Bergman tuijotti näkyä siniset silmät suurina voimatta uskoa tätä todeksi. Hän muisti erään, sittemmin Lapissa tarkka-ampujan luodin päähänsä saaneen SS-upseerin lakanoiden välissä tehdyn pielustelun jälkeen pitämän luennon hänelle saksalaisten, suomalaisten, saamelaisten ja juutalaisten rotuominaisuuksista. Mikään ei tuntunut, ei edes sana ali-ihminen sopivan tuohon olentoon joka kulautti kurkustaan alas litratorkulla alkoholia. Hirmuisen otuksen lihakset pullistelivat univormun alla niiden vapauduttua siitä vähäisestä kontrollista, jonka järki ja ajatus yritti heittää jyskävän voiman päälle. Tämä olento oli täysiverinen barbaari. Pedosta lähti puhdas sodan, taistelun ja voitettujen vihollisten ruumiista peräisin oleva löyhkä, joka työntyi Valerian sieraimiin ja toi esille jotain, joka on mitä sivistyneimmänkin ihmisen sisällä. Valeria alkoi kiihottua.
"Barbaarisuus on ihmisyyden normaali tila. Sivilisaatio on luonnotonta. Se on sattuman seurausta. Ja barbaarisuus on lopulta aina saava triumfinsa" Valeria ajatteli. Tällä kertaa sivilisaatio päätti antautua barbarialle riemumielin. "Hallo liebe!" Valeria huikkasi ja Timo pudotti tynnyrin ja tuijotti hämillään ympärilleen äänen kuultuaan. Hän huomasi pöydän päällä istuvan naisen, joka ei enää yrittänyt istua siveellisesti vaan levitti riettaasti jalkojaan. Timo ei aikaillut vaan janonsa tyydytettyään hän halusi tyydyttää himonsa. Hän oli siinä samassa naisen luona ja raastoi yhdellä käden liikkeellä tämän takin ja paidan paljastaen nuoret, kimmoisat ja kiinteät rinnat. Hän vei kätensä naisen haarojen väliin ja tunsi tämän reittä pitkin valuvat kiimaliimat. Valeria voihkaisi himokkaana ja samassa barbaari oli työntynyt häneen ja nuoli hänen kaulaansa kuin kauris vasaansa. "Ach ja, ja, ja, JA!" Valeria huusi Timon vatkatessa ankarasti. Valerian kädet olivat kiertyneet Timon hartioiden ympärille ja hän yritti iskeä korkokenkiensä kannoilla Timoa pakaroille saadakseen rytmin yhä kiihkeämmäksi.
Barbaarilla on eläimen tavat ja Valeria kirkui villistä riemusta Timon kiepautettua nopealla liikkeellä tämän selän itseään vasten edes irtautumatta hänestä, ottaakseen naaraansa takaa raivokkaiden apinain tavalla. Timo painoi Valerian vatsalleen pöydälle ja jyysti tätä takaapäin. Valeria huohotti raskaasti nautinnon räjäyttäessä hänen mielensä tuhansiksi ja miljooniksi särkyneiksi paloiksi. Timo piti toista kättään hänen lanteillaan ja piiskasi toisella pakaroita. Lihan litinä, lätinä ja loiske sekaantuivat raskaaseen huohotukseen. Timo kohotti kätensä päänsä yläpuolelle ja huusi "CROM!"
Samassa räjähti. Timo lensi selälleen maahan ja sai niskaansa pölyä, laastia ja puusäleitä. Mielipuolisuudessaan ja hurmeen sekä alkoholin tuomassa humalassa hän ei edes ajatellut keskeyttää vaan suuntasi jo uudestaan kohti edessä kohoavia valiosääriä ja pyöreitä pakaroita. Hän työntyi uudelleen saksattareen ja jatkoi himokasta pumppaamista silmät ristissä.
"Timo! Oletko kunnossa!" kuului ovelta "Piiskaperkele, se oli lähellä!" huudahti Ökkönen. Samassa ovelta kuului kauhistuneita parahduksia ja kiroilua "Hyi vittu saatana perkele!" karjaisi Äkäheino. "Ruumiinraiskaaja!" karjui Oosela. Timo tuijotti selkänsä takana olevaa ryhmää ja ihmetteli, miksi hänen hupipuikkonsa pää tuntui kummalliselta, Timo kääntyi katsomaan barbaariutensa saalista ja näki hirveän näyn: hänen kalunsa oli kyllä naisessa mutta hän näki jostain Valerian selkärangan jäänteiden alta kurkistelevan terskansa. Kranaatti oli osuessaan vienyt koko naisen yläruumiin mennessään jättäen sijoilleen ainoastaan lantion ja paikat siitä alaspäin.
Paikalle saapui yhä enemmän suomalaisia jotka ryhtyivät järjestelmällisesti korjaamaan sotasaalista loppumattomalta tuntuvasta viinavarastosta. Timo putosi housuitta istualleen ja oli mennä järjiltään -tai kenties ensimmäistä kertaa vuosiin hänen järkensä oli palautumassa. Timon jalkojen juurelle kierähti pienempi tynnyri jonka hän oli samassa kohottanut huulilleen. "Ei enää sinulle, saakelin sika!" huudahti Erva ja upotti kiväärinperän Timon kalloon. Timo ajelehti tajunnan tuolle puolen, mikä epäilemättä oli armeliainta.
Aluksen lähestyessä satamaa Timo jäykistyi äkisti. Hänen sieraimensa laajenivat ja värähtelivät. Jokin sumeni Timon mielessä hänen saadessa heikon, tuulen jostain kantaman vainun. Timo syöksyi laivan kannen reunalle ja hyppäsi.
Kannella puhkesi mölinä ja miehet siellä tungeksivat laidalle. Näky oli uskomaton. Jokin torpedon kaltainen liikkui kohti satamaa verrattomasti alusta nopeammin jättäen peräänsä kuplia ja vaahtoa. Kannella kiihtyi pulina ja keltatakkinen mies jakoi lisää käskyjä. Kersantti Erva manasi näkyä ja huusi ryhmälleen, joka oli juuri kivunnut kannelle. "Ensimmäisenä maihin ja perään. Timo lähti yksin hyökkäykseen!"
Aluksen hidastaessa laiturien ääressä ja valmistautuessa laskemaan joukot maihin Ervan miehet tutkivat aseensa ja varusteensa huolellisesti. Erva poltteli sätkää ja oli varma, että maihinnousun ensimmäinen tappio olisi hänen ryhmästään. Timo oli porhaltanut satamaan ja keltatakki oli kiikareillaan nähnyt, että tämä oli suuresti huitoen lähtenyt kohti kaupunkia. "Hullu mies" hän tuumi. Radioasemalla kyykkivä viestimies kohotti vähän tämän jälkeen katseensa hämmentyneenä ja sanoi "Herra everstiluutnantti, teidän olisi syytä kuunnella tätä." Mies tuli aseman äärelle ja kohotti kuulokkeet korvilleen. Toisessa päässä kuului tilannekatsausta saksaksi vaativia komentoja, kirkunaa ja hirvittävää pauketta. Laukausten kaiku kuului myös everstiluutnantin korviin sataman suunnasta. Savua alkoi nousta taivaalle ja saksaksi vaadittiin erästä asemaa esittämään syy hiljenemiseensä. Sitten seuraavasta asemasta kuului "Was in die Hölle?!"
"WAS IN DIE HÖLLE?!" huusi saksalainen kersantti viimeisiksi sanoikseen. Timon kenttälapio iski yhdellä sujuvalla liikkeellä miehen pään irti hartioista. Konekivääriryhmä kersantin ympärillä ei ollut ehtinyt edes kääntää asettaan Timon loikattua muutamalla pantterin loikalla näiden yli ja teurastaessa ryhmänjohtajan. Lataaja yritti kääntää kiväärinsä mutta oli auttamatta myöhässä. Ampuja ei ehtinyt edes kääntyä aseensa äärestä. Ammuslaatikoiden kantaja yritti karkuun ja eli muuta ryhmää pari sekuntia pidempään, ennen kuin Timon kiväärin pistin lävisti hänen sydämensä. Radioasema hiljeni hetken kuluttua, kun radistin päässä olevasta ammottavasta haavasta valuva veri tihkui sen koneistoon aukosta, joka syntyi Timon iskettyä epäonnisen saksalaisen pään yhdellä heilautuksella laitteen läpi. Timo jatkoi hurmeista matkaansa nenänsä varassa.
Kersantti Ervan ryhmä juoksi laituria pitkin syvemmälle Tornioon. Miehet olivat selvinneet Kannaksen tulihelvetistä mutta heistä tuntui siltä, että paikat siellä eivät loppujen lopuksi olleet niin pahat. Vastaan tuli mitä infernaalisimpia näkyjä Ervan, Kukkosen, Ooselan, Ylitimon, Ökkösen ja Äkäheinon seuratessa Timon taistelujen tietä. Toisinaan vain vähäisistä univormun riekaleista saattoi päätellä, että Timon polulle sattunut oli saksalainen sotilas. Rättien sisällä olevasta verisestä massasta ei enää voinut päätellä, että siinä oli ollut saksalainen luutnantti joka oli tullut ihmettelemään kadulta kuulunutta meteliä. Kukkonen antoi rajusti ylen nähdessään, miten Timon tielle sattuneelle alikersantille oli käynyt. Saksalaisten vastarinta ei ollut luhistunut, se oli täysin eliminoitu Timon kulkureitin varrelta. Vain muutaman saksalaisen raadon vierestä löytyi hylsy joka kertoi, että nämä olivat yrittäneet saada etenevää aikamatkaajakorpisoturia hengiltä. "Mihin tämä kaikki johtaakaan?" kauhisteli Erva.
Puhelinvälittäjänä toimiva Valeria von Sandahl-Bergman istui työpöytänsä reunalla viilaten tylsistyneenä kynsiään. Mikä seikkailunhalu sitten olikaan tuonut tuon arjalaisen rodun vaalean, kukkean ja uhkean edustajan kauas pohjoiseen oli kuollut ja väistynyt ikävän tieltä. Kauan oli siitä, kun saksalaisten jaloimmat upseerit olivat lukeneet hänelle ääneen Kitain runoutta tai Sungin filosofiaa. Samalla hän oli oppinut tuntemaan miesten ilon, kun hän oli paritellut arjalaisten parhaimpien rotuvalioiden kanssa. Nyt jäljellä oli vain evakuoinnin odottaminen tässä suuressa viinavarastossa ja tylsämielisen lihavan huoltovääpelin härskien ehdotusten kuunteleminen. Valeria huokasi ja puhalsi hienoa pölyä veistosmaisen koreista sormenpäistään. Hän istui sirosti jalat ristissä varoen visusti näyttämästä vääpelille mitään, mikä olisi saattanut laittaa tuon roikaleen tyhjään päähän ainuttakaan ylimääräistä ideaa.
Samassa varaston ulkoa kuului melua. Se oli sekoitus epäuskoisen hämmästyneitä huudahduksia, hengen haukkomista ja lopulta kuvottavaa ääntä joka syntyy, kun metalli leikkaa lihaa. Leikkaavia ääniä seurasi raskaita tömähtäviä ääniä. Huoltovääpeli kohotti hämmentyneenä Lugerinsa, asteli varovaisesti ovelle ja tönäisi sen auki. Samassa käsi työntyi oviaukosta ja nappasi lihavan miehen yhdellä sujuvalla liikkeellä kauluksista ulos. von Sandahl-Bergmanin korviin kuului hirveää, tukahdutettua kirkunaa ja samassa ovesta pomppi sisään vääpelin mustunut pää roiskuttaen verta lattialankuille. Nainen tuijotti näkyä kauhuissaan ja kohotti katseensa ovelle. Oviaukon toiselle reunalle ilmestyi käsi, sitten toiselle ja lopulta sisään astui hurjasti huojuen suomalaiseen harmaaseen sotilaspukuun puettu... olento. Timo oli yltä päältä veressä, noessa ja savussa ja tuijotti sisään silmät hurjasti pyörien. Hänen vaistonsa, ylivertainen nenänsä ei ollut valehdellut. Varasto oli täynnä alkoholia, konjakkitynnyreitä, kirkasta, kaikkea, aivan kaikkea. Timo virnisti tavalla joka olisi saanut paholaisenkin kalpenemaan ja iski nyrkkinsä läpi lähimmän tynnyrin reunasta. Hän kohotti liki sadan litran astian kaksin käsin päänsä yläpuolelle ja antoi juoman suihkuta suuhunsa aukosta.
Valeria von Sandahl-Bergman tuijotti näkyä siniset silmät suurina voimatta uskoa tätä todeksi. Hän muisti erään, sittemmin Lapissa tarkka-ampujan luodin päähänsä saaneen SS-upseerin lakanoiden välissä tehdyn pielustelun jälkeen pitämän luennon hänelle saksalaisten, suomalaisten, saamelaisten ja juutalaisten rotuominaisuuksista. Mikään ei tuntunut, ei edes sana ali-ihminen sopivan tuohon olentoon joka kulautti kurkustaan alas litratorkulla alkoholia. Hirmuisen otuksen lihakset pullistelivat univormun alla niiden vapauduttua siitä vähäisestä kontrollista, jonka järki ja ajatus yritti heittää jyskävän voiman päälle. Tämä olento oli täysiverinen barbaari. Pedosta lähti puhdas sodan, taistelun ja voitettujen vihollisten ruumiista peräisin oleva löyhkä, joka työntyi Valerian sieraimiin ja toi esille jotain, joka on mitä sivistyneimmänkin ihmisen sisällä. Valeria alkoi kiihottua.
"Barbaarisuus on ihmisyyden normaali tila. Sivilisaatio on luonnotonta. Se on sattuman seurausta. Ja barbaarisuus on lopulta aina saava triumfinsa" Valeria ajatteli. Tällä kertaa sivilisaatio päätti antautua barbarialle riemumielin. "Hallo liebe!" Valeria huikkasi ja Timo pudotti tynnyrin ja tuijotti hämillään ympärilleen äänen kuultuaan. Hän huomasi pöydän päällä istuvan naisen, joka ei enää yrittänyt istua siveellisesti vaan levitti riettaasti jalkojaan. Timo ei aikaillut vaan janonsa tyydytettyään hän halusi tyydyttää himonsa. Hän oli siinä samassa naisen luona ja raastoi yhdellä käden liikkeellä tämän takin ja paidan paljastaen nuoret, kimmoisat ja kiinteät rinnat. Hän vei kätensä naisen haarojen väliin ja tunsi tämän reittä pitkin valuvat kiimaliimat. Valeria voihkaisi himokkaana ja samassa barbaari oli työntynyt häneen ja nuoli hänen kaulaansa kuin kauris vasaansa. "Ach ja, ja, ja, JA!" Valeria huusi Timon vatkatessa ankarasti. Valerian kädet olivat kiertyneet Timon hartioiden ympärille ja hän yritti iskeä korkokenkiensä kannoilla Timoa pakaroille saadakseen rytmin yhä kiihkeämmäksi.
Barbaarilla on eläimen tavat ja Valeria kirkui villistä riemusta Timon kiepautettua nopealla liikkeellä tämän selän itseään vasten edes irtautumatta hänestä, ottaakseen naaraansa takaa raivokkaiden apinain tavalla. Timo painoi Valerian vatsalleen pöydälle ja jyysti tätä takaapäin. Valeria huohotti raskaasti nautinnon räjäyttäessä hänen mielensä tuhansiksi ja miljooniksi särkyneiksi paloiksi. Timo piti toista kättään hänen lanteillaan ja piiskasi toisella pakaroita. Lihan litinä, lätinä ja loiske sekaantuivat raskaaseen huohotukseen. Timo kohotti kätensä päänsä yläpuolelle ja huusi "CROM!"
Samassa räjähti. Timo lensi selälleen maahan ja sai niskaansa pölyä, laastia ja puusäleitä. Mielipuolisuudessaan ja hurmeen sekä alkoholin tuomassa humalassa hän ei edes ajatellut keskeyttää vaan suuntasi jo uudestaan kohti edessä kohoavia valiosääriä ja pyöreitä pakaroita. Hän työntyi uudelleen saksattareen ja jatkoi himokasta pumppaamista silmät ristissä.
"Timo! Oletko kunnossa!" kuului ovelta "Piiskaperkele, se oli lähellä!" huudahti Ökkönen. Samassa ovelta kuului kauhistuneita parahduksia ja kiroilua "Hyi vittu saatana perkele!" karjaisi Äkäheino. "Ruumiinraiskaaja!" karjui Oosela. Timo tuijotti selkänsä takana olevaa ryhmää ja ihmetteli, miksi hänen hupipuikkonsa pää tuntui kummalliselta, Timo kääntyi katsomaan barbaariutensa saalista ja näki hirveän näyn: hänen kalunsa oli kyllä naisessa mutta hän näki jostain Valerian selkärangan jäänteiden alta kurkistelevan terskansa. Kranaatti oli osuessaan vienyt koko naisen yläruumiin mennessään jättäen sijoilleen ainoastaan lantion ja paikat siitä alaspäin.
Paikalle saapui yhä enemmän suomalaisia jotka ryhtyivät järjestelmällisesti korjaamaan sotasaalista loppumattomalta tuntuvasta viinavarastosta. Timo putosi housuitta istualleen ja oli mennä järjiltään -tai kenties ensimmäistä kertaa vuosiin hänen järkensä oli palautumassa. Timon jalkojen juurelle kierähti pienempi tynnyri jonka hän oli samassa kohottanut huulilleen. "Ei enää sinulle, saakelin sika!" huudahti Erva ja upotti kiväärinperän Timon kalloon. Timo ajelehti tajunnan tuolle puolen, mikä epäilemättä oli armeliainta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti