Timo hämäläisten vainoretkellä, osa 3

Aikaisemmat osat löydät täältä:

Osa 1: http://timojahuttunen.blogspot.fi/2013/10/timo-hamalaisten-vainoretkella-osa-1.html

Osa 2: http://timojahuttunen.blogspot.fi/2013/10/timo-hamalaisten-vainoretkella-osa-2.html

Voittoisten jäämien juhlamieli yltyi yötä valaisevien tulenräiskeiden loimutessa. Soturit keräsivät saalistaan kokoon: naisia, lapsia, elukoita ja arvokkainta irtaimistoa. Lapset oli helpoin kuljettaa taipaleen taakse länteen ja laivata Rikalan sataman kautta etelän orjamarkkinoille. Piioistakin osa kokisi saman kohtalon, ja ehtoisat emännät tarjoaisivat ohimenevää mutta hekumallista iloa eläimellisen himon täyttämille hämäläisurhoille. Kaikki vastarinta oli jo murrettu, ja ne karjalaiset, joilla yhä riitti voimaa ja tahtoa puristaa kiiltävää keihäänvartta olivat luikkineet pimeyteen kuin piskit hännät koipien välissä. Ainoastaan vähämieliset ja heikot kyyristelivät peloissaan pihojen reunoilla. Saaliin keruun jatkuessa innokkaimmat valmistelivat jo juominkeja ja suursyöminkejä. Elukanruhojen palavan lihan tuoksu sekoittui tappajaisten savunhurmeiseen ominaishajuun. Sima- ja sahtisammioita kannettiin esille. Väkijuoma tulisi virtaamaan vuolaana jumalien, haltijoiden ja eniten kunniaa niittäneiden sankarten kunniaksi. Huttunen seurasi tapahtumien etenemistä halveksiva ilme kasvoillaan.

"Koirat!" hän kirosi. "Hyölle ei olna tulluna mieleen laittaapi ees vartijjota asemmiin. Meitin pojjaat juoksovat jo Kuuppallaan päjn ilimottammaan vihulaisten liikehinnästä. Johtajjaa ovat vailla, huoranpenikat! Eiköhä myö mennä ottammaan johto kässiimme, Timolaine."

Polleasti harppoen Huttunen saapasteli keskelle melskettä ja juhlintaa suurelle väenpihalle. Väenpiha oli täynnä hiprakassa olevia sotureita – hämäläisillä oli tapana ottaa hieman voimajuomaa rohkaisuksi ennen taistelua. Juoma-astioita täytettiin ja kierrätettiin rehvakkaiden roikaleiden joukossa. Säädyllisyydestään riisuttuja tyttäriä kieputettiin sylistä syliin naurunröhötysten saattelemana. Timo ja Huttunen työntyivät keskellä irstasta näytelmää. Huttunen takoi kirveenlappeella rautalakkia.

GONG! GONG! GONG!

Melu ja melske hiljeni.

"Hoi, miehet! Vesilahen ja Lempoisten pojat! Sääksmäen ja Hattulan jullit! Vanajan ja Hauhon sällit! Sakoisten Kirmu on kuollut, tässä kirveensä, valtansa tunnus!" Huttunen julisti Hämeen murteella. "Vaadin sotakuninkuutta toverilleni Lapin Timolle, suurelle soturille!" Hälinä puhkesi väkijoukossa sotijoiden kuultua päällikkönsä Kirmun kuolemasta. Kirmua oli pidetty voittamattomana, ja hänen kaatumisensa iski särön hämäläisten itsevarmuuteen. Yhtä yllättynyt tilanteen saamasta käänteestä oli Timo, joka halusi kaikkea muuta kuin joutua johtamaan barbaarilaumaa vihamielisellä alueella. Hän yritti hillitä Huttusta repimällä tätä hihasta, mutta paksu ukko tyrkki häntä loitommas ja toisti vaatimustaan Timon sotakuninkuudesta.

"RAAAH!!!" kuului hurja karjaisu sotureiden keskeltä. Väkijoukko erkani ja sotureiden keskeltä marssi esiin hirmuinen ilmestys. Mies oli nimeltään Kurki Niemiläinen, eikä hänelle löytynyt vertaa elävien sotureiden joukosta. Hänen sotisopansa kiilteli tulen loimussa, ja raudanlujissa käsissään hän puristi leveää ja veristä lyömämiekkaa. Karhuntalja oli hänen harteillaan ja otson korvapari törrötti hänen päälaellaan. Vähäisemmät miehet väistyivät Vanajan jätin tieltä. Huttunenkin hiljeni.

"Olen Niemen Kurki! Jos joku perii Kirmulta sotakuninkuuden, niin minä! Minä tunnen sinut, karjalainen rakki. Sinulla ja Kirmulla oli veriviha välillänne. Hännystelijästäsi en ole koskaan kuullutkaan, eikä tässä sankarjuokossa seurata maineettomia orjia!" Niemen Kurjen sanat saivat osakseen suurta kannatusta jäämien joukossa, ja Kurkea huudettiin jo uudeksi sotakuninkaaksi.

"Saatan olla rakki, mutta räksyttämisessä en jää toiseksi kellekään," vastasi Huttunen. "Kerrotaan, että Niemen suku on myynyt itsensä ruotsalaisten uudelle jumalalle ja vannonut uskollisuutta Uplannin Erkille. Taitaisi suurempi osa ryöstösaaliista mennä Erkin arkkuihin kuin hämäläisten kirstuihin, jos Niemen Kurki saisi asioista päättää." Kurjen kasvot punertuivat loukkauksesta, mutta soturijoukon parissa alkoi kuulua epäilevää sorinaa.

"Karjalainen pers'aukko suoltaa paskaa!" räyhäsi Kurki. "Olet viimeiset loukkauksesi letkauttanut. Vertailen miekkoja Lapin Timon kanssa. Kun olen tehnyt hänestä selvää, on sinun vuorosi, Äyräpään äpärä."

*****

Väenpihalle oli raivattu tila kaksintaistelua varten. Se oli neliömäinen ala, kanttiinsa kolmen miehen mittainen. Sen yhdellä laidalla seisoi verenhimoinen Kurki Niemiläinen, ja toisella Timo. Molemmat puristivat raskasta lyömämiekkaa oikeassa ja pitkää veistä vasemmassa kädessään. Nämä aseet oli koitosta varten arvottu. Kaksintaistelu päättyisi yhden voittoon, toisen kuolemaan. Muita sääntöjä ei ollut. Timon sotisopa painoi harteita ja häntä kylmäsi. Hän oli helvetin peloissaan. Kurki Niemiläinen oli paitsi karaistunut soturi, myös kookas kuin mursu ja vahva kuin härkä. Vaikka Timo itsekään ei ollut kooltaan tai mieskunnoltaan vähäinen, ei tilanne vaikuttanut hänen kannaltaan suotuisalta. Huttunen yritti valaa häneen rohkeutta.

"Voe helevettiläänen, Timo, mihin mie siut oon taas saattannu. Nyt siun pittää hiljjentää tuo sika, niin myö ollaan isojja ja rikkaita piällysmiähiä. Mie meen ehtimmään siulle siskoja haavoja parsimmaan. Otahan tästä miestä riuskempaa," Huttunen sanoi ja ojensi Timolle ison kiulun, jossa oli jotain tummaa nestettä. Timo kaatoi sen kurkkuunsa siltä seisomalta, ja se paljastui vahvaksi, mausteiseksi väkijuomaksi. Se valoi häneen vähän rohkeutta, mutta vain vähän. Taistelu alkoi.

"Tapan sinut nopeasti, mutta äpärätoverisi kuolee hitaasti," uhosi Kurki ilkeästi irvistäen ja heilutti hopealangalla koristeltua miekkaa kevyesti edessään. Timo kohotti oman kalpansa, se oli koristeeton mutta kestävä ase, jossa oli leveä väistin ja pyöreä ponsi. Miekka oli hyvin tasapainotettu, ja Timo osoitti sen kärjellä vastustajaansa. Vasemmassa kädessään olevan väkipuukon hän piti sydämensä edessä. Satapäinen soturijoukko mittelyalan ympärillä seurasi ottelun alkua tiiviisti. Eläinten ja kuolevien ihmisten huudot ja vankien itku olivat hiljenneet, ja vain laantuvien tulipalojen rätinä rikkoi hiljaisuuden. Aamu alkoi hiljalleen sarastaa, ja jossain kiekui kukko. Kurki Niemiläinen syöksyi eteenpäin.

*****

Timo taisteli elämästään. Kurki Niemiläisen miekka halkoi aamuhämärää kuin hopeinen viikate, ja se punoi Timon ympärille kuolettavaa, teräksistä verkkoa. Timo väisti ensimmäisen sivalluksen, toisen, kolmannenkin. Hän väisteli ja yritti ohjailla vastustajansa säilää sivuun omilla aseillaan. Pieniä haavoja ilmestyi Timon raajoihin siellä missä Niemen Kurjen miekka oli ehtinyt liian lähelle ennen epätoivoista väistöä tai torjuntaa. Kurki piti etäisyyden itselleen mieluisena ja vaikutti tyytyvän väsyttämään vikkeläjalkaisen Timon kunnes surmaisi tämän huohottavana ja voimattomana. Kurki nauroi iskiessään voitonriemuisesti kerta toisensa jälkeen. Sotajoukko heidän ympärillään oli alkanut rummuttaa miekkoja ja kirveitä kilpiään vasten synnyttäen metallisen kalkkeen. Jokin tuossa äänessä ja Kurjen miekan yhä lähenevässä suhinassa alkoi herättää Timossa outoja, kaukaisia muistikuvia. Taistelua hämyisillä kentillä. Miekka kädessä ja ratsu alla Breitenfeldissä. Itämainen wootz vasten germaanista rautaa Toursissa. Juoksua gladius kädessä Teutoburgin metsässä. Rapiirien soinnukas ääni Milanon miekkailusaleilla ja samuraiden loputtomat harjoitukset Edon shogunin hovissa. Jossain yhä kauemmassa menneisyydessä Timo kohotti luukeihästä ärjyvää luolakarhua vastaan.

Timo muisti, ja kadotti itsensä muistojen tulvaan. Hän menetti kehonsa hallinnan. Jalat ja kädet alkoivat liikkua teräksisen rytmin tahtiin. Niemen Kurjen miekka ei enää nuollut Timon ihoa. Säilänlape ohjasi Kurjen iskun sivuun, Timo väisti pistävän skramasaksin. Hänen oma veitsensä teki suuren haavan Kurjen miekkakäteen ja kalpa kirposi kourasta. Mylvien Vanajan jätti loikkasi Timon kimppuun ennen kuin tämä ehti sivaltaa kuolettavasti omalla miekallaan. Pudottaen oman miekkansa Timo ehti viime hetkellä tarttua Kurjen iskevään veitsikäteen samalla kun Kurki puristi rautakouransa Timon vasemman ranteen ympärille. Kuoleman kehä oli piirtynyt, ja lihakset pullistellen Niemen Kurki ja Lapin Timo painivat molempien yrittäessa saada veitsikätensä vapaaksi yhtä lopullista survaisua varten. Lähiottelussa Kurjen karhunvoimat alkoivat painaa, ja äristen kuin raivohullu hän väänsi Timon käsiä aikeenaan murtaa sitkeä vastustajansa raa'alla voimalla. Veitsen kiiltelevä kärki lipui sentti sentiltä kohti Timon suojaamatonta kurkkua.

Lopulta se oli Huttunen, joka epäsuorasti pelasti Timon hengen. Huttusen tarjoaman rohkaisujuoman alkoholi oli taistelun edetessä alkanut imeytyä Timon vereen, ja niin kuin Timo oli edellisissä elämissään saanut tuta, mitä humalaisemmaksi hän tuli, sitä vahvemmaksi hän tuli. Kesken painin kiulullinen Huttusen kuningasjuomaa nousi Timon tukkaan ja hän sai hirvittävät voimat. Kurki Niemiläinen parahti kun Timon ote rusensi hänen vasemman ranteensa – veitsi lensi tavoittamattomiin. Timo irrotti otteensa murskatusta ranteesta ja tarttui vastustajaansa kiveksistä. Kurjen silmät pullistuivat ja tämä panikoi. Ote Timon veitsikädestä herpaantui ja Timon vapautunut vasen käsi maalasi väkipuukolla aamuhämärään verisen kaaren. Ottelu oli päättynyt. Ärjyen Timo paiskasi Kurki Niemiläisen ruhon tantereeseen murskaavalla voimalla ja riisti karhuntaljan tämän harteilta. Hämäläinen sotajoukko kohahti. Seuraava huutomyrsky peitti alleen Niemen suvun miehet ja heidän seuraajiensa vastalauseet. Äärimmäinen taidon- ja voimannäyte oli tehnyt vaikutuksen barbaareihin, jotka ennen kaikkea arvostivat fyysistä voimaa ja mieskuntoa.

Alkoholista ja adrenaliinista huumaantuneena Timo kohotti miekkansa vastaamaan häntä ylistäviin huutoihin, ja aamutähden loisteessa hänet huudettiin sotakuninkaaksi.

Huttunen ilmestyi jostain haltioituneen näköisenä.

"Voe helevettiläinen, Timo, sotikuningas! Nyt myö vuollaan kultaa. Tuuppas sie sil' viissiin, mie oon hoitannu siulle ehtoisat siskot kursimmaan siun haavat umpeen." Alkaen jaella käskyjä vartiomiehien asettamisesta juominkien jatkamiseen Huttunen ohjasi vertavuotavan Timon yhteen tulelta säilyneistä savupirteistä. Saatuaan Timon sisään Huttunen sulki uksen ja palasi jäämien luo päsmäröimään Timon nimissä. Hirsimökki, johon Timo oli johdatettu, oli lämmin ja hämärä huone, jota valaisi vain muutama palava päre. Lämpö väreili huoneessa, ja sen lähteeksi paljastui yhdessä nurkassa oleva suuri kiuas. Huttunen oli tuonut Timon saunaan. Huoneen yhdellä sivulla oli laude, jolla loikoili kaksi uhkean kukkeaa karjalaisneitoa vain tuoreilla koivuvastoilla alastomuutensa peittäen. Näky sai Timon veren kuohahtamaan. Hän oli astumassa kohti laudetta, kun hänen takaansa kuului puhettu.

"Vai siut hää meille vaivoiksi keksi," kuului käheä mutta naisellinen ääni, joka sai Timon värähtelemään. Kolmas nainen lillui suuressa vesipaljussa huoneen nurkassa. Hän ei ollut enää mikään tyttönen vaan oikea rotunainen, jonka kypsät hedelmät kelluivat veden pinnalla märkinä, kiiltävinä ja kimmoisina. Mustat kiharat kehystivät kauniita kasvoja ja tummien silmien katse porautui Timoon haastavasti. Nainen levitti kätensä kutsuen.

"Voi pojat" voihkaisi Timo.

Jatkuu...