Osa 1: http://timojahuttunen.blogspot.fi/2015/12/timo-germaaneja-hatyyttelemassa-osa-1.html
Osa 2: http://timojahuttunen.blogspot.fi/2016/07/timo-germaaneja-hatyyttelemassa-osa-2.html
Osa 3: http://timojahuttunen.blogspot.fi/2016/07/timo-germaaneja-hatyyttelemassa-osa-3.html
---
Kuorma-auto heilui rajusti ajaessaan kurjaa metsätietä pitkin eteenpäin illan hämärässä. Lavalla olevilla sotilailla ei ollut toivoakaan saada unen päästä kiinni. Kersantti Erva keskittyi lähinnä kiroilemaan. Hänen ryhmänsä ja tueksi lähetetty ryhmä muodostivat osaston, jonka tehtävä oli jälleen kerran iskeä metsän kautta koukkaamalla saksalaisten sivustaan. Erva tutki katseellaan pitkään Timoa. Tämä oli yltä päältä paksuissa kettingeissä, joiden alla oli vielä jostain ryöstetty tai sitten lääkintämiehiltä anomalla saatu pakkopaita. Mitä pohjoisemmaksi JR 11 tie kävi, sitä sekavammaksi ja aggressiivisemmaksi Timo tuli. Ainoa syy miksi häntä ei lopetettu hullun koiran lailla oli hänen korvaamaton vainunsa, jonka ansiosta saksalaiset tavattiin viinilestiensä äärestä keskellä tietöntä korpeakin. Omat tappiot olivat olleet Timon suoman yllätyselementin ansiosta pienet.
Saksalaiset kärsivät takaiskun toisensa jälkeen. Jollain ihmeellisellä tavalla suomalaiset onnistuivat aina löytämään tiensä tiheimmänkin metsän läpi näiden tärkeimpiin huoltokeskuksiin ja päävastarintapaikkoihin sekä aiheuttamaan näille tuntuvia tappioita. Kauheat huhut villi-ihmisistä, jotka kahleista vapautettuina ryntäsivät pysäyttämättömän luonnonvoiman lailla saksalaisten kimppuun ruokkivat uskoa viitapiruihin ja puheisiin suomalaisista luonnottomina noitina. Harvojen pelastuneiden sekavat soperrukset löyhkäävästä, mölisevästä apinasta joka repi miehiä paljain käsin kappaleiksi saivat saksalaisupseerit hirttämään järjiltään menneitä poloisia sotilaita sankoin joukoin kaulallaan kyltti "Ich denke wie eine Defätistische!".
Huolimatta Timon sotalipun liehuntaan tuomista voitontuulista oli kirjoittamaton ja sanomaton käsky, että mikäli tämä kävisi liian arvaamattomaksi tulisi mielipuolelle antaa välittömästä armonlaukaus tai sarja, kumpi sitten riittäisikään juoppohullun pysäyttämiseksi. Esikunnissa kirjurit huhkivat yöt läpeensä kirjoittaessaan päästään keksimiään lukuja ja taisteluita sotapäiväkirjoihin. Dokumenttien väärentäminen oli ainut keino vakuuttaa Valvontakomissio siitä, että pohjoisessa käytiin korpisotaa eikä suomalainen juoppo etunenässä harjoitettua kylmäveristä ja sangen yksipuolista teurastusta - kukaan täysijärkinen ei uskoisi totuutta. Pelkona oli myös, että neuvostoliittolaiset tai liittoutuneet vaatisivat Timoa itselleen käyttääkseen tätä omiin tarkoitusperiinsä.
Oli tilanne mikä tahansa, Timoa partiossa käytettäessä tarvittiin jo kaksi miestä pitämään kiinni kettingeistä. Tämä ei päästänyt suustaan enää mitään järjellistä ja alkoholi oli ainut asia, mitä Timo vaikutti ymmärtävän ja mikä häntä tuntui kiinnostavan. Kuorma-auto jatkui kulkuaan kohti etulinjaa Ervan jatkaessa hiljaisena mietteitään. Loputtomalta tuntuvan matkan jälkeen kolonna pysähtyi ja taskulamppujen valossa miehet purkautuivat auton lavalta. Erva tutki karttaa yhdessä komentavan kapteenin kanssa, jakoi sitten käskynsä ja Timo visusti kytkettynä ketjuihin osasto aloitti etenemisen kohti tuntematonta, kohti vihollista.
Kuola valui Timon suusta sankkana vaahtona hänen riuhtoessaan kettingin päässä. Hänen vainunsa kertoi, että edessä oli mehevä tynnyrillinen konjakkia. Osasto tuli Timon vainua seuraten laajalle suoaukealle. Miehet kyyristyivät vaistomaisesti. Timoa painoi matalaksi ainoastaan etukeno, jossa hän ketju pingottuneena nojasi kohti tuoksun lähdettä. Miehet aloittivat varovasti etenemisen pientä, kauan sitten syntynyttä polkua pitkin. Suota riitti ja riitti ja miehiä alkoi jo väsyttää pitkän automatkan sekä tarpomisen jäljiltä. Edessä levisi saareke, jonka keskellä oli suuri tynnyri. Miehet pysähtyivät jonoon hämmentyneinä ja Timo sai nykäistyä itsensä irti kaatuen turvalleen mättääseen. Mittarimadon lailla hän mönki kohti tynnyriä vesi kielessä. Erva kuitenkin asteli hänen ohitseen päättäväisesti ja rivakasti kohti tynnyriä. "Pitäkää tuo mielipuoli kurissa, tässä on jotain mätää!" hän ärjyi ja Kukkonen ja Oosela riensivät tarttuakseen kiinni ketjunpätkiin. Timo kohosi polviensa varassa ylöspäin ja töllötti kohti ihanaa löytöään. Erva tuli sen luokse ja huomasi, että tynnyrin kanteen oli kiinnitetty lappu jossa luki "Auf Wiedersehen!"
Tynnyri räjähti ja Erva katosi leimahdukseen. Läheltä parahti sarja johon Kukkonen ja Oosela lyyhistyivät. "Maahan!" huuto kajahti, mutta liian myöhään. Kiväärinluoti upposi pikakiväärinsä asemaan saaneen Ökkösen otsaan ja miehen pää vaipui hervottomana. Kukkosen ja Ooselan kaatanut konekivääri otti seuraavaksi maalikseen polvillaan lonkalta konepistoolilla tulittavan Ylitimon, joka leikkautui kahtia. Kauhusta kirkuva Äkäheino ryhtyi pötkimään pakoon, mutta samassa vihelsi. Kranaatti sai täysosuman ja räjähdyksen voima ja tuuli lennättivät pitkin suota hajonneesta paperinivaskasta kolumneja, joita ei tultaisi koskaan julkaisemaan. Mitään muuta ei jäänyt jäljelle korpraali Äkäheinosta.
Saksalaisten väijytys onnistui täydellisesti. Lyhyet, hyvin tähdätyt sarjat ja kiväärinlaukaukset niittivät lyhyessä ajassa hämmentyneet suomalaiset. Timon kasvot valkenivat hänen kuullessa ympäriltään vaikerointia, kauhunhuutoja ja kirkumista. Kaikki oli ohi sekunneissa. Suosta nousi hyvin naamioituneita sotilaita joista yksi kulki Timon ohi ja ampui päähän kaikkia osaston haavoittuneita. Timo oli yksin saksalaisten keskuudessa. Hänen luokseen käveli saksalainen, joka potkaisi rajusti. Timo tunsi leuassaan saappaan rautakärjen iskun, sitä seuraavan hirvittävän terävän kivun ja vaipui tajuttomuuteen.
- - - - -
Timo raotti silmiään hitaasti ja valo siivilöityi ripsien välistä häikäisten hänet. Päätä jomotti, kurkkua kuivasi ja joka paikkaa särki. Timo havaitsi roikkuvansa keskellä hallia kahden kahleen varassa, jotka kulkivat hänen käsistään hänen molemmin puolin syvälle betonilattiaan upotettuihin teräskiskoihin. Hän käänteli päätään ja näki eri puolilla hallia saksalaisia sotilaita moninaisissa puuhissa.
Lähimpänä häntä SS-upseeri pitkässä mustassa nahkatakissa ja pääkallolla koristettu koppalakki päässään heitteli yksi kerrallaan papereita tynnyriin, jossa paloi bensaa. Hänen vieressään seisova mies ojensi hänelle papereita ja kansioita, jotka upseeri pinnallisen tarkastelun jälkeen paiskoi liekkien nuoltaviksi.
"Katsotaanpas... kas, tässä on luettelo kaikista Pohjois-Suomessa teloittamistamme 330 000:sta neuvostoliittolaisesta sotavangista... tässä on kartta joka osoittaa, minne heidät on haudattu... tuleen vain! Tässä onkin sitten Suomea koskeva tiedustelumappimme, jossa kerrotaan ketkä 1500 rintamakarkuria suomalaiset teloittivat Lappeenrannassa kesällä -44 ja minne heidät on haudattu" mies mutisi saksaksi.
"Kapteeni Tieferrachen, onko tarpeen tuhota kaikki nuo asiakirjat? Emmekö voisi ottaa niistä ensin kopiot?" kysyi papereita ojenteleva sotilas. Tuhoamistoiminta keskeytyi hetkeksi kun sisään astui SS-eversti pitkässä mustassa nahkatakissa, jolla oli päässään pääkallolla koristettu koppalakki.
"Toisen luokan SS-kirjuri Zeitsonnen!" eversti huusi ja papereita ojennellut sotilas kapteenin vieressä jäykistyi asentoon. "Kuinka monta kertaa Teille pitää sanoa, että ette voi laatia varusilmoituksia ja mielialaraportteja pelkästään kopioimalla tiedot vanhoista asiakirjoista!" eversti raivosi jäpittävälle SS-miehelle. Tämä ryhtyi sopertelemaan selityksiä, jolloin eversti tempasi vyöltään pistoolin. "Älkää luulko, että selviätte tästä esimiehen puhuttelulla!" upseeri huusi ja laukaisi aseen. Sotamies Zeitsonnen lyyhistyi lattialle rintaansa pidellen. Tämän ruumiin ympärille alkoi kasvaa hitaasti punainen verilammikko.
"Ach! Huomaan että vanki on herännyt!" eversti huusi havainnostaan reipastuneena. Hän käveli kengätkannat kapsien Timon luo ja löi tätä ratsupiiskalla kasvoihin. Timo ei hievahtanutkaan. Kasvoihin ilmestyneestä haavasta valui verta, mutta sivallettu korpisoturi vain käänsi päätään ja murisi. "Olette olleet pitkään huolenamme, mutta olemme päässeet siitä ongelmasta, hmmm?" eversti naureskeli. Muut hallissa ja hallin ulkopuolella olevat saksalaiset kertyivät kehälle Y-asennossa riippuvan Timon ympärille ja naureskelivat tämän ahdingolle. "Huomaan, että ette ole ratsupiiskalla sivaltamisen arvoinen vatustaja. Mutta minulla on varastossa jotain erikoista Teidän varallenne. Fräulein Ilsa!" eversti kutsui. Oviaukkoon ilmestyi tummanpuhuva hahmo, joka aloitti kävelyn Timoa kohden. Kun lähestyvän henkilön piirteisiin osui katossa roikkuvan hehkulampun loiste, Timon silmät laajenivat kauhusta ja hän alkoi kirkua.
"Huomaan, että olette kuulleet Fräulein Ilsa von Sandahl-Bergmanista!" eversti hekotteli ja löi ratsupiiskansa varrella kämmenpohjaansa. Timon melkein järjiltään suistanut näky oli hänen Torniossa tapaamansa ja hässimänsä, sittemmin murheellisesti kuolleen germaanittaren ilmetty kaksoisolento. Timon silmät eivät valehdelleet. von Sandahl-Bergmanin suvusta oli lähtenyt Suur-Saksaa luomaan ja tuhatvuotista valtakuntaa toteuttamaan kaksoissiskot. Näistä kaksi minuuttia nuoremman Ilsan sadistiset piirteet ja häijyys olivat kiinnittäneet paikallisten SS-joukkojen huomion ja naista käytettiin aina silloin, kun oli tarvis saada lupaava vanki puheliaalle tuulelle tai sitten haluttiin tehdä esimerkki houkasta, joka oli turhaan yrittänyt pakoa vankeudesta Lapin erämaahan.
Pitkien mustien korkojen kopsiessa mustaan nahkaan kauttaaltaan verhoutunut valkyyri käveli Timon luokse ja nappasi nahkahanskojen peittämiin käsiinsä tämän kasvot. Toinen käsi puristi lujasti Timon leukaa toisen ottaessa huulilta imukkeen, jonka päässä kytevän savukkeen Ilsa pisti Timon otsaan. Timo ärisi ja murisi, mutta ei taipunut lihan kärytessä. "Kova kaveri" Ilsa sanoi hymyillen. Hän otti taskustaan veitsen ja alkoi huolettomasti leikellä pakkopaidan riekaleita ja univormua Timon päältä. Kun Ilsa oli valmis, Timo oli ilkosen alasti ja yltä päältä viiltohaavoissa. Mutta ei kironnut, ei kirkunut, ei ulvonut. Hän oli päättänyt kestää tajuttuaan, ettei tämä ollut Torniosta kostamaan tullut kummitus vaan lihaa ja verta oleva nainen. Mutta Timo unohti, että kummitukset eivät ole pahinta mitä mies saattaa kohdata maan päällä. Pahinta on aina kostonhimoinen nainen.
Valkyyria huusi pari käskyä ja tuossa tuokiossa kaksi SS-miestä oli juoksuttanut hänelle kaksi laatikkoa. Ilsa kaivoi toisesta esille ruoskan, suuren ylpeytensä aiheen ja aloitti suomalaisen suomimisen. Piiskan kärki iski kerran toisensa jälkeen Timon selkään jättäen joka kerran verenpunaisen haavan, mutta Timo vain puri huultaan tuijottaen edessään olevaa saksalaisten muodostamaa rinkiä julma viha silmissään. Pari saksalaisista kavahti katsetta ja otti askeleen taaksepäin. Ilsa demonstroi sadistista taiturimaisuuttaan iskien ruoskalla kolme kertaa niin nopeassa tahdissa että se tuntui vaikuttavan yhdeltä ainoalta väräjävältä iskulta. Iskusarja tuntui sekä erikseen kivun kolmena nuottina että yhdessä tuskan sävelmänä. Mestarinnäyte kirvoitti Timon huulilta kuuluvan "PERKELEEN!" ja sai melkein koko saksalaisyleisön loittonemaan Y-asennossa roikkuvasta suomalaisesta, sillä tämän katse ei kääntynyt. Piiskan viuhina ja Timon selästä kuuluva läiske kaikuivat hallissa. Lopulta Ilsa pudotti läähättäen ruoskan ja tuli Timon taakse.
"Hyvin pärjätty, mussukka! Mutta kaikilla on rajansa, kultaseni." hän kuiski Timon korvaan ja pisti kielensä yhteen lukuisista miehen selässä olevista haavoista. Samassa hän kurotti takaapäin paljaalla kourallaan Timon palleihin. Ilsa puristi ja manikyyrissa käyneet terävät kynnet upposivat syvälle Timon karvaisiin kasseihin. Rääkätty sankarimme kirkui ja hänen silmiinsä kihosivat kyyneleet. Ilsa nauroi ja huusi, että vangille olisi tuotava vettä sillä välin, kun hän valmistautuisi seuraavaan ohjelmanumeroon. Eversti huusi kapteenille, joka huusi luutnantille joka huusi ulos mistä vaappui kohta paikalle lihava saksalainen vääpeli kiulun ja peltimukin kanssa. Timon mielestä miehessä oli jotain tuttua, mutta kiveksistä säteilevä kipu toi kyyneleet ja hien silmiin sokaisten hänet. Vääpeli löntysteli Timon luokse, nosti mukilla vettä ja kaatoi sen Timon päälaelle. Nesteen huuhdottua kyyneleiden ja hien tuoman suolan ja lian Timon silmistä hän tunnisti vääpelin.
"Huttunen, perkele!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti