Timo Kultakenttien Maassa - osa 1
Hirmuinen tuuli ja pakkanen puhalsivat kaupungin laitaman
hökkelikujilla. Puhuri sai miehet hakeutumaan Parlor Salooniin, nestemäisen tai
lihaisen lämmön äärelle, tuhlaamaan kleimeiltään hakuin ja vaskoolein kerätyt
kultanuggetit laihaan lohtuun. Sillä laihaa oli viina ja laihoja olivat
huorapolot. Molempia saattoi moittia – edellistä maun suhteen, jälkimmäisiä
noin yleensä – hampaattomiksi.
Kaikille ei kuitenkaan suotu muuta lämmikettä kuin
pahviteltta tai kurja, raoista vetävä hökkeli. Joillekin se ei olisi
kelvannutkaan, sillä heitä lämmitti kullan kuume. Koiravaljakot suuntasivat
kulkunsa ulos kaupungista, ja jotkut tyytyivät kulkemaan jalan. Kultansa
kuppaan vaihtanut, sylki suupieltä pitkin valuva mainari oli yksi näistä jalankulkijoista.
Einari oli hänen nimensä, tai oli ollut kauan sitten.
Keskellä lumimyrskyä Einari kuuli jotain tuttua. Aivan kuin
kinoksen sisältä olisi kuulunut joitakin niistä sanoista, joita hänen isänsä
oli päästänyt suustaan Hämeen raitilla ihmiselämä sitten. Hän saattoi kuulla
väärin, joten Einari potkaisi kinosta ja huusi näillä main kansainvälisen
kehotuksen ”Giddup ya sunuvabitch!”. Tuo hautautunut nartunpenikka toisti
uudestaan ”Perkele!” ja nousi sinisenä lumesta. Timo katsoi mitään näkemättä ympärilleen,
huomasi Einarin, joka toljotti lumesta kivunnutta ihmettä ja pyysi tältä:
”Viinaa!”.
Einarin merillä, kaivoksilla ja metsätöissä myllerretyt
aivot tunnistivat sanat jostain kaukaa. Hän osoitti kohti kaupunkia ja sanoi
”Saloon. Whisky” Timo mökelsi jotakin ja alkoi tarpoa kohti mustia
muodostelmia. Hänen nenänsä vainusi jotakin, mikä toisi lämmön hänen rintaansa.
Vasta sen tunteen saatuaan hän saattaisi ruveta tutkimaan, missä hän oli. Ja
mistä Huttunen ilmestyisi häntä tällä kertaa auttamaan, vainoamaan,
petkuttamaan, pelastamaan, painamaan maahan tai nostamaan sieltä ylös.
Timo oli oppinut tunnistamaan majatalot, keskikievarit,
baarit, kapakat, huoralat, kaupat ja bistrot kaukaa. Hän haistoi halvat naiset
ja kalliin alkoholin, ja miesten kiiman molempia kohtaan. Timo kiersi
rakennusta, kopeloi viiman turruttamilla sormilla pitkin seinää kunnes tunnisti
ulkoneman rakennuksen seinässä. Varasto. Varasto, jonka tuoksu houkutti häntä
vimmatusti. Timo tarttui oven lukkoon kaksin käsin ja tempoi. Mikäli hän ei
saisi juotavaa, hän olisi kuoleman oma. Siltä Timosta ainakin tuntui. Timo
kiskoi voimiensa takaa ja kirosi ankarasti. Häneltä jäi huomaamatta takanaan
kohoava lapio, joka iski hänen kalloonsa.
Timo heräsi hitaasti. Hän makasi lattialla, ja hänen verestä
tahmea päänsä oli liimautunut lautalattiaan. ”Thief. A Finn, judging by his
mumbling” kuului läheltä. Timoa piiritti kolme miestä, joista kaksi istui
tuoleissa ja kolmas, seisomassa oleva, heilutteli suurta hakkua kuoleman
kaappikellon heilurin lailla. ”Let the boss decide, what to do with him.”.
Istuvat miehet nousivat ja alkoivat retuuttaa Timoa.
Seuraavat osat:
Osa 2
Osa 3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti