Neuvottelut atsteekkien ja espanjalaisten välillä kestivät kolme
päivää.Tuona aikana Timo oppi atsteekkien kielen alkeet. Tunnelma
kaupungissa oli muuttunut sangen painostavaksi, kun kolmannen päivän
iltana Huttunen saapui Timon luokse.
"Timo, meidän on tehtävä jotain. Espanjalaiset ovat vanginneet nuo kaksi
neitoa, joihin tutustuit aiemmin varsin perinpohjaisesti. Pelasta
heidät noiden raakalaisten kynsistä." Timo kavahti kuvitellessaan
Benedictus Benevolanten likaiset sormet naistensa uhkeilla uumilla ja
kirosi: "Perkele! Anna minulle ase, niin teen niistä ryökäleistä
selvän!"
Timo asteli sulkapäähineessään kivikaupungin portille. Lihaksista
pullistelevassa oikeassa kädessään hänellä oli kiviteräinen lyömämiekka
ja vasemmassa kevyt ja sitkas kilpi; kupeella roikkui kivinen tikari.
"Tämän miekan terällä palaa koston liekki! Espanjalaiset koirat
vaviskoot, sillä se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa."
Timon aukaistessa portteja hän huomasi, ettei kukaan ollut vartiossa.
Huoli prinsessoista kuitenkin voitti epäilyksen ja Timo työnsi portit
auki. Nostaessaan katseensa hän huomasi järkytyksekseen edessään
virnuilevan Benevolanten, hänen vieressään ylväänä seisovan Cortesin ja
lisäksi satoja espanjalaisia risupartoja; kaupunkia ympäröivä järvi oli
täynnä intiaanien veneitä. Saman tien espanjalaiset alkoivat vyöryä
porteista sisään. Timo oli tallautua näiden verenhimoisten spaniardien
jalkoihin, mutta onnistui kuin ihmeen kaupalla pääsemään turvaan
porttien sisäpuolelle.
"Huttunen, perkele!"
Timo laahusti halki liekehtivän kaupungin kohti temppeliä. Kaduilla
virtasi veri ja ilman täyttivät kauhun kirkaisut ja ajoittaiset tykin
jylähdykset. Helvetin portit olivat auki ja Timo oli ne avannut. Hän ei
jaksanut välittää kuin yhdestä asiasta – siitä, oliko Huttunen todellakin käyttänyt häntä kylmästi petoksen välikappaleena.
Timo pääsi – yllättävää kyllä – esteettä temppelin huipulle, jossa kohtasi hykertelevän
Huttusen silmästä silmään. "Helevetin hyvä homma! Piästiin sitten
piällysmiähiksi. miusta tulloo piäkutjake ja siusta yljpappi!
Benevolanten kanssa o lyäty kättä piäle."
Timo oli sanaton. Hänen lampsiessaan temppelin ydintä kohti Huttusen
paholaismainen ilakointi vaimeni vaimenemistaan. Tuttujen verhojen
katveesta hän löysi vastustamattoman ruukun täynnä maissiolutta.
"Saatana, antaa mennä." Ryystettyään kerralla niin paljon kuin kykeni
hänen mieleensä tulvahti muisto kaukaa lapsuudesta...
Tuuli tuiversi vaaran rinteellä ja joka puolella levittäytyivät
mittaamattomat erämaat. Timon oikealla puolella istui hänen isänsä
miekka kädessään. "Timo, tässä maailmassa et voi luottaa yhteenkään
elolliseen. Et miehiin, et naisiin etkä eläimiin. Mutta tähän voit
luottaa." isä sanoi nostaessaan viittansa kätköstä viinapullon.
"Kuinka oikeassa olitkaan, isä." Timo nyyhkytti ja ryyppäsi entistä
ahnaammin. Pian paikalle saapuivat nuo muka-kaapatut prinsessat,
kauhistuneen näköisinä. "Tytöt... Huttunen on meidät pettänyt... Se sika
antaa tapattaa koko kansamme vain saadakseen vallan. Minusta ei ollut
tappamaan, antakaa anteeksi.... yrittäkää ymmärtää, en pystynyt..."
Amatsonit vilkaisivat toisiaan, ja toinen painoi Timon pään poveaan
vasten ja lohdutti: "Yritä kestää, urhomme.". Siinä samassa naiset
lähtivät pois kammiosta kertomatta määränpäätään ja sanomatta sanaakaan.
Timon päässä heitti, mutta hän jatkoi määrätietoisesti valitsemallaan
tiellä. Humalan sumentamin silmin hän näki kaksi sumeaa hahmoa ovella.
Kesti hetken tajuta, että prinsessat olivat palanneet. Toinen naisista
antoi koholla olevan hameen laskoksensa pudota, jolloin jokin kova
kolahti lattiaan ja alkoi vieriä kohti Timoa. Toinen prinsessoista
joudutti esineen matkaa napakalla potkulla, ja se pysähtyi Timon
jalkojen juureen.
Huttunen katsoi Timoon lasittuneilla silmillään, turvonnut kieli
irvokkaasti suupielestä törröttäen. Naiset lähestyivät Timoa
toiveikkaina. "Voit olla varma, ettei tuo petturi kuollut kivuttomasti.
Nyt voimme paeta kolmin etelään." TImo oli kuitenkin turta ja sysäsi
naiset sivuun. Huttunen, hänen ainoa ystävänsä oli kuollut. Ainoa
pelastus löytyisi ruukun pohjalta, joten hän jatkoi juomista.
Lopulta armollinen pimeys nielaisi hänet, eikä hän tuntenut enää tuskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti