Timo hämäläisten vainoretkellä, osa 3

Aikaisemmat osat löydät täältä:

Osa 1: http://timojahuttunen.blogspot.fi/2013/10/timo-hamalaisten-vainoretkella-osa-1.html

Osa 2: http://timojahuttunen.blogspot.fi/2013/10/timo-hamalaisten-vainoretkella-osa-2.html

Voittoisten jäämien juhlamieli yltyi yötä valaisevien tulenräiskeiden loimutessa. Soturit keräsivät saalistaan kokoon: naisia, lapsia, elukoita ja arvokkainta irtaimistoa. Lapset oli helpoin kuljettaa taipaleen taakse länteen ja laivata Rikalan sataman kautta etelän orjamarkkinoille. Piioistakin osa kokisi saman kohtalon, ja ehtoisat emännät tarjoaisivat ohimenevää mutta hekumallista iloa eläimellisen himon täyttämille hämäläisurhoille. Kaikki vastarinta oli jo murrettu, ja ne karjalaiset, joilla yhä riitti voimaa ja tahtoa puristaa kiiltävää keihäänvartta olivat luikkineet pimeyteen kuin piskit hännät koipien välissä. Ainoastaan vähämieliset ja heikot kyyristelivät peloissaan pihojen reunoilla. Saaliin keruun jatkuessa innokkaimmat valmistelivat jo juominkeja ja suursyöminkejä. Elukanruhojen palavan lihan tuoksu sekoittui tappajaisten savunhurmeiseen ominaishajuun. Sima- ja sahtisammioita kannettiin esille. Väkijuoma tulisi virtaamaan vuolaana jumalien, haltijoiden ja eniten kunniaa niittäneiden sankarten kunniaksi. Huttunen seurasi tapahtumien etenemistä halveksiva ilme kasvoillaan.

"Koirat!" hän kirosi. "Hyölle ei olna tulluna mieleen laittaapi ees vartijjota asemmiin. Meitin pojjaat juoksovat jo Kuuppallaan päjn ilimottammaan vihulaisten liikehinnästä. Johtajjaa ovat vailla, huoranpenikat! Eiköhä myö mennä ottammaan johto kässiimme, Timolaine."

Polleasti harppoen Huttunen saapasteli keskelle melskettä ja juhlintaa suurelle väenpihalle. Väenpiha oli täynnä hiprakassa olevia sotureita – hämäläisillä oli tapana ottaa hieman voimajuomaa rohkaisuksi ennen taistelua. Juoma-astioita täytettiin ja kierrätettiin rehvakkaiden roikaleiden joukossa. Säädyllisyydestään riisuttuja tyttäriä kieputettiin sylistä syliin naurunröhötysten saattelemana. Timo ja Huttunen työntyivät keskellä irstasta näytelmää. Huttunen takoi kirveenlappeella rautalakkia.

GONG! GONG! GONG!

Melu ja melske hiljeni.

"Hoi, miehet! Vesilahen ja Lempoisten pojat! Sääksmäen ja Hattulan jullit! Vanajan ja Hauhon sällit! Sakoisten Kirmu on kuollut, tässä kirveensä, valtansa tunnus!" Huttunen julisti Hämeen murteella. "Vaadin sotakuninkuutta toverilleni Lapin Timolle, suurelle soturille!" Hälinä puhkesi väkijoukossa sotijoiden kuultua päällikkönsä Kirmun kuolemasta. Kirmua oli pidetty voittamattomana, ja hänen kaatumisensa iski särön hämäläisten itsevarmuuteen. Yhtä yllättynyt tilanteen saamasta käänteestä oli Timo, joka halusi kaikkea muuta kuin joutua johtamaan barbaarilaumaa vihamielisellä alueella. Hän yritti hillitä Huttusta repimällä tätä hihasta, mutta paksu ukko tyrkki häntä loitommas ja toisti vaatimustaan Timon sotakuninkuudesta.

"RAAAH!!!" kuului hurja karjaisu sotureiden keskeltä. Väkijoukko erkani ja sotureiden keskeltä marssi esiin hirmuinen ilmestys. Mies oli nimeltään Kurki Niemiläinen, eikä hänelle löytynyt vertaa elävien sotureiden joukosta. Hänen sotisopansa kiilteli tulen loimussa, ja raudanlujissa käsissään hän puristi leveää ja veristä lyömämiekkaa. Karhuntalja oli hänen harteillaan ja otson korvapari törrötti hänen päälaellaan. Vähäisemmät miehet väistyivät Vanajan jätin tieltä. Huttunenkin hiljeni.

"Olen Niemen Kurki! Jos joku perii Kirmulta sotakuninkuuden, niin minä! Minä tunnen sinut, karjalainen rakki. Sinulla ja Kirmulla oli veriviha välillänne. Hännystelijästäsi en ole koskaan kuullutkaan, eikä tässä sankarjuokossa seurata maineettomia orjia!" Niemen Kurjen sanat saivat osakseen suurta kannatusta jäämien joukossa, ja Kurkea huudettiin jo uudeksi sotakuninkaaksi.

"Saatan olla rakki, mutta räksyttämisessä en jää toiseksi kellekään," vastasi Huttunen. "Kerrotaan, että Niemen suku on myynyt itsensä ruotsalaisten uudelle jumalalle ja vannonut uskollisuutta Uplannin Erkille. Taitaisi suurempi osa ryöstösaaliista mennä Erkin arkkuihin kuin hämäläisten kirstuihin, jos Niemen Kurki saisi asioista päättää." Kurjen kasvot punertuivat loukkauksesta, mutta soturijoukon parissa alkoi kuulua epäilevää sorinaa.

"Karjalainen pers'aukko suoltaa paskaa!" räyhäsi Kurki. "Olet viimeiset loukkauksesi letkauttanut. Vertailen miekkoja Lapin Timon kanssa. Kun olen tehnyt hänestä selvää, on sinun vuorosi, Äyräpään äpärä."

*****

Väenpihalle oli raivattu tila kaksintaistelua varten. Se oli neliömäinen ala, kanttiinsa kolmen miehen mittainen. Sen yhdellä laidalla seisoi verenhimoinen Kurki Niemiläinen, ja toisella Timo. Molemmat puristivat raskasta lyömämiekkaa oikeassa ja pitkää veistä vasemmassa kädessään. Nämä aseet oli koitosta varten arvottu. Kaksintaistelu päättyisi yhden voittoon, toisen kuolemaan. Muita sääntöjä ei ollut. Timon sotisopa painoi harteita ja häntä kylmäsi. Hän oli helvetin peloissaan. Kurki Niemiläinen oli paitsi karaistunut soturi, myös kookas kuin mursu ja vahva kuin härkä. Vaikka Timo itsekään ei ollut kooltaan tai mieskunnoltaan vähäinen, ei tilanne vaikuttanut hänen kannaltaan suotuisalta. Huttunen yritti valaa häneen rohkeutta.

"Voe helevettiläänen, Timo, mihin mie siut oon taas saattannu. Nyt siun pittää hiljjentää tuo sika, niin myö ollaan isojja ja rikkaita piällysmiähiä. Mie meen ehtimmään siulle siskoja haavoja parsimmaan. Otahan tästä miestä riuskempaa," Huttunen sanoi ja ojensi Timolle ison kiulun, jossa oli jotain tummaa nestettä. Timo kaatoi sen kurkkuunsa siltä seisomalta, ja se paljastui vahvaksi, mausteiseksi väkijuomaksi. Se valoi häneen vähän rohkeutta, mutta vain vähän. Taistelu alkoi.

"Tapan sinut nopeasti, mutta äpärätoverisi kuolee hitaasti," uhosi Kurki ilkeästi irvistäen ja heilutti hopealangalla koristeltua miekkaa kevyesti edessään. Timo kohotti oman kalpansa, se oli koristeeton mutta kestävä ase, jossa oli leveä väistin ja pyöreä ponsi. Miekka oli hyvin tasapainotettu, ja Timo osoitti sen kärjellä vastustajaansa. Vasemmassa kädessään olevan väkipuukon hän piti sydämensä edessä. Satapäinen soturijoukko mittelyalan ympärillä seurasi ottelun alkua tiiviisti. Eläinten ja kuolevien ihmisten huudot ja vankien itku olivat hiljenneet, ja vain laantuvien tulipalojen rätinä rikkoi hiljaisuuden. Aamu alkoi hiljalleen sarastaa, ja jossain kiekui kukko. Kurki Niemiläinen syöksyi eteenpäin.

*****

Timo taisteli elämästään. Kurki Niemiläisen miekka halkoi aamuhämärää kuin hopeinen viikate, ja se punoi Timon ympärille kuolettavaa, teräksistä verkkoa. Timo väisti ensimmäisen sivalluksen, toisen, kolmannenkin. Hän väisteli ja yritti ohjailla vastustajansa säilää sivuun omilla aseillaan. Pieniä haavoja ilmestyi Timon raajoihin siellä missä Niemen Kurjen miekka oli ehtinyt liian lähelle ennen epätoivoista väistöä tai torjuntaa. Kurki piti etäisyyden itselleen mieluisena ja vaikutti tyytyvän väsyttämään vikkeläjalkaisen Timon kunnes surmaisi tämän huohottavana ja voimattomana. Kurki nauroi iskiessään voitonriemuisesti kerta toisensa jälkeen. Sotajoukko heidän ympärillään oli alkanut rummuttaa miekkoja ja kirveitä kilpiään vasten synnyttäen metallisen kalkkeen. Jokin tuossa äänessä ja Kurjen miekan yhä lähenevässä suhinassa alkoi herättää Timossa outoja, kaukaisia muistikuvia. Taistelua hämyisillä kentillä. Miekka kädessä ja ratsu alla Breitenfeldissä. Itämainen wootz vasten germaanista rautaa Toursissa. Juoksua gladius kädessä Teutoburgin metsässä. Rapiirien soinnukas ääni Milanon miekkailusaleilla ja samuraiden loputtomat harjoitukset Edon shogunin hovissa. Jossain yhä kauemmassa menneisyydessä Timo kohotti luukeihästä ärjyvää luolakarhua vastaan.

Timo muisti, ja kadotti itsensä muistojen tulvaan. Hän menetti kehonsa hallinnan. Jalat ja kädet alkoivat liikkua teräksisen rytmin tahtiin. Niemen Kurjen miekka ei enää nuollut Timon ihoa. Säilänlape ohjasi Kurjen iskun sivuun, Timo väisti pistävän skramasaksin. Hänen oma veitsensä teki suuren haavan Kurjen miekkakäteen ja kalpa kirposi kourasta. Mylvien Vanajan jätti loikkasi Timon kimppuun ennen kuin tämä ehti sivaltaa kuolettavasti omalla miekallaan. Pudottaen oman miekkansa Timo ehti viime hetkellä tarttua Kurjen iskevään veitsikäteen samalla kun Kurki puristi rautakouransa Timon vasemman ranteen ympärille. Kuoleman kehä oli piirtynyt, ja lihakset pullistellen Niemen Kurki ja Lapin Timo painivat molempien yrittäessa saada veitsikätensä vapaaksi yhtä lopullista survaisua varten. Lähiottelussa Kurjen karhunvoimat alkoivat painaa, ja äristen kuin raivohullu hän väänsi Timon käsiä aikeenaan murtaa sitkeä vastustajansa raa'alla voimalla. Veitsen kiiltelevä kärki lipui sentti sentiltä kohti Timon suojaamatonta kurkkua.

Lopulta se oli Huttunen, joka epäsuorasti pelasti Timon hengen. Huttusen tarjoaman rohkaisujuoman alkoholi oli taistelun edetessä alkanut imeytyä Timon vereen, ja niin kuin Timo oli edellisissä elämissään saanut tuta, mitä humalaisemmaksi hän tuli, sitä vahvemmaksi hän tuli. Kesken painin kiulullinen Huttusen kuningasjuomaa nousi Timon tukkaan ja hän sai hirvittävät voimat. Kurki Niemiläinen parahti kun Timon ote rusensi hänen vasemman ranteensa – veitsi lensi tavoittamattomiin. Timo irrotti otteensa murskatusta ranteesta ja tarttui vastustajaansa kiveksistä. Kurjen silmät pullistuivat ja tämä panikoi. Ote Timon veitsikädestä herpaantui ja Timon vapautunut vasen käsi maalasi väkipuukolla aamuhämärään verisen kaaren. Ottelu oli päättynyt. Ärjyen Timo paiskasi Kurki Niemiläisen ruhon tantereeseen murskaavalla voimalla ja riisti karhuntaljan tämän harteilta. Hämäläinen sotajoukko kohahti. Seuraava huutomyrsky peitti alleen Niemen suvun miehet ja heidän seuraajiensa vastalauseet. Äärimmäinen taidon- ja voimannäyte oli tehnyt vaikutuksen barbaareihin, jotka ennen kaikkea arvostivat fyysistä voimaa ja mieskuntoa.

Alkoholista ja adrenaliinista huumaantuneena Timo kohotti miekkansa vastaamaan häntä ylistäviin huutoihin, ja aamutähden loisteessa hänet huudettiin sotakuninkaaksi.

Huttunen ilmestyi jostain haltioituneen näköisenä.

"Voe helevettiläinen, Timo, sotikuningas! Nyt myö vuollaan kultaa. Tuuppas sie sil' viissiin, mie oon hoitannu siulle ehtoisat siskot kursimmaan siun haavat umpeen." Alkaen jaella käskyjä vartiomiehien asettamisesta juominkien jatkamiseen Huttunen ohjasi vertavuotavan Timon yhteen tulelta säilyneistä savupirteistä. Saatuaan Timon sisään Huttunen sulki uksen ja palasi jäämien luo päsmäröimään Timon nimissä. Hirsimökki, johon Timo oli johdatettu, oli lämmin ja hämärä huone, jota valaisi vain muutama palava päre. Lämpö väreili huoneessa, ja sen lähteeksi paljastui yhdessä nurkassa oleva suuri kiuas. Huttunen oli tuonut Timon saunaan. Huoneen yhdellä sivulla oli laude, jolla loikoili kaksi uhkean kukkeaa karjalaisneitoa vain tuoreilla koivuvastoilla alastomuutensa peittäen. Näky sai Timon veren kuohahtamaan. Hän oli astumassa kohti laudetta, kun hänen takaansa kuului puhettu.

"Vai siut hää meille vaivoiksi keksi," kuului käheä mutta naisellinen ääni, joka sai Timon värähtelemään. Kolmas nainen lillui suuressa vesipaljussa huoneen nurkassa. Hän ei ollut enää mikään tyttönen vaan oikea rotunainen, jonka kypsät hedelmät kelluivat veden pinnalla märkinä, kiiltävinä ja kimmoisina. Mustat kiharat kehystivät kauniita kasvoja ja tummien silmien katse porautui Timoon haastavasti. Nainen levitti kätensä kutsuen.

"Voi pojat" voihkaisi Timo.

Jatkuu...

Timo germaaneja hätyyttelemässä, osa 3

Aikaisemmat osat löydät täältä:

Osa 1:

http://timojahuttunen.blogspot.fi/2015/12/timo-germaaneja-hatyyttelemassa-osa-1.html

 Osa 2:

http://timojahuttunen.blogspot.fi/2016/07/timo-germaaneja-hatyyttelemassa-osa-2.html

-------

Varjojen läpi kuului räjähdyksiä, laukausten ääniä ja valitusta. Timo keinutti päätään ja tajunta palasi hiljalleen. Päätä särki ankarasti ja suuta kuivasi. Nuijittu sotilas kohotti viimein leukaansa ja harittavat silmät tutkivat ympäristöään. Hän oli jonkinliasessa tuvassa, jossa oli muutamia tuoleja, iso kaappi, pari mattoa lattialla sekä suuri pöytä. Timo yritti nousta mutta turhaan: hänet oli köytetty lujasti kiinni puutuoliin. Suuren pöydän takana oli upseeri, jonka Timo muisti laivamatkaltaan. Tuvassa oli myös alikersantti, pari sotamiestä sekä toinen upseeri. Papereita pöydän ääressä tutkiva upseeri huomasi Timon pään kohoavan ja huomattuaan näin kammitsoidun soturin paluun tajunnan tuolta puolen fiskaali ryhtyi kuulustelemaan tätä.

"Toivottavasti ymmärrätte edes osittain tekonne vakavuuden. Vastoin käskyä hyökkäsitte vasten vihollista ja johdatitte suurimman osan rykmenttinne miehiä vihollisen valtavalle alkoholivarastolle. Nyt suurin osa rykmentistä makaa päissään kuin Ellun käet pitkin poikin Torniota ja rintamalle on voitu laittaa vain noin kolmannes iskuvoimasta. Tilanne on vakava ja epäilen vahvasti, että tarkoituksenne oli alun alkaenkin johdattaa miehet ansaan." Upseeri tarkkaili Timoa ankarana "Epäilemme teitä saksalaisten vakoojaksi ja ainoastaan se seikka, että tuhositte yksistään käytännössä kaiken vastarinnan usean kadun varrelta puhuu tätä seikkaa vastaan. Moni pojista olisi halunnut jo teloittaa teidät pikakenttäoikeudessa, mutta ryhmänjohtajanne halusi Teidän olevan tajuissaan kun saatte tuomionne." Puhuttelija irvisti inhosta jatkaessaan "Entisestään tekonne mustuutta lisää inhottava ruumiinraiskaus, johon syyllistyitte kantaessanne Suomen Armeijan kunniakasta univormua. Onko Teillä mitään sanaa puolustukseksenne, ennen kuin luovutan teidän kenttäoikeuteen ammuttavaksi?" Timo vastasi ölisemällä. "Viekää hänet pois!" kimmastui upseeri. Samassa Timo valpastui.

Upseeri katsoi kummeksuen, kuinka Timon sieraimet laajenivat kuin vainun saaneella vihikoiralla ja tämä tuntui terästäytyvän. Vangin katseen sumeuteen ilmestyi terästä, hänen lihaksensa jännittyivät ja samassa tuomionantaja hapuili jo pistoolia vyöltään. Muut kohottivat samoin aseensa köysien napsahdellessa lihaksensa äärimmilleen jännittäneen Timon ympäriltä. "VIINAA!" karjui Timo ja samassa kajahti useita laukauksia. Pistoolinsa laukaissut upseeri hämmästyi, sillä Timoa ei näkynyt tuvassa lainkaan. Hän oli kadonnut nopeammin kuin luodit olivat lentäneet huoneen poikki. Samassa kaapista kuului karmeaa kirkunaa.

Tuvan nurkassa seisovan kaapin ovet olivat auki ja syvältä sen sisältä kuului epäinhimillisiä ääniä: jonkun anovaa sopertelun ja kirkumisen sekaista kimitystä ja petoapinan karjuntaa. Suomalaissotilaat tuvassa piirittivät kaapin ja osoittivat sitä aseillaan. Pian kaapista lensi ulos saksalaissotilaan runneltu ruumiis. SS-kersantin keskiruumiin ympärillä oli lukuisia räjähdevöitä ja konepistoolin lippaita. Mies oli hengetön ja ällistyneiden suomalaisten eteen horjui kaapista yltä päältä verinen Timo, joka kohotti huulilleen vastustajaltaan riistämänsä voitonmaljan, konjakkia sisältävän leilin. "Itsemurhasotilas!" huudahti toinen upseereista. "Odotti ilmeisesti koko esikunnan saapumista räjäyttääkseen koko maihinnousun johtohenkilöstön taivaan tuuliin." Timon aataminomena pomppi ylös ja alas konjakin valuessa kurkkua myöten mahaan. "Herra everstiluutnantti, epäilen suuresti tämän sotamiehen syyllistymistä vakoiluun tai muuhun sabotaashitoimintaan. Ilman häntä olisimme kärsineet karvaan tappion seuraavassa esikunnan tapaamisessa."

Everstiluutnantti murahti ja pisti pistoolinsa takaisin koteloon. Hän oivalsi, että Timon vainu alkoholin suhteen oli erehtymätön. Hän kumartui tutkimaan kaappia ja näki, että se oli täynnä turkiksia ja takkeja jotka oli peitelty koipalloilla. Hän kääntyi katsomaan Timoa, joka oli tyhjentänyt leilin ja ärjyen pudotti sen maahan. Timon sieraimet alkoivat taas nykiä hänen nuuhkiessaan ilmaa. "Pistäkää tuo mies kahleisiin!" upseeri käski ja nakkasi taskumattinsa kaapin perälle. Timo sukelsi perään ja upseerit löivät ovet kiinni ja pitivät niitä suljettuina niin pitkään, että alikersantti oli ehtinyt hakea paikalle kengityssepän ja kahleita sekä puolijoukkueen avukseen. Timon kaulaan oli nopeasti lyöty teräksinen kaularengas josta johti pätkä paksua kettinkiä. Sen varassa Timo talutettiin ulos.

Timo hoippui pitkin Tornion katuja. Siellä täällä hoippui ämpäripäissään olevia kohtalontovereita, ja lääkintämiehet syöksyivät edestakaisin kaupungin katuja kääntääkseen kyljelleen sammuneita sotilaita, etteivät nämä tukehtuisi omaan oksennukseensa. Everstiluutnantti kääntyi Timon puoleen ja sanoi: "Kaupungin sisällä oleva viina kuuluu kruunulle, sotamies, mutta ulkopuolella olevilla vihollisilla sitä on vyöllään olevissa kenttäpulloissa yllin kyllin. Sotamies! Käyttäkää nenäänne ja kertokaa minulle, missä suunnassa näitä pulloja on eniten kaupungin ulkopuolella!" Timo töllisteli hölmistyneenä esimiehensä kasvoja. "Jos osoitatte suunnan, saatte osuutenne kaatuneiden vihollisten leileistä. Muuten viinaa ei tipu!" Ymmärrys valui Timon aivoihin ja hän kohottautui pystyyn nuuskimaan ilmaa. Hän haistoi lukemattomia pulloja alkoholia, mutta jollakin tavalla hän mielessään erotteli suuren joukon konjakkipulloja, jotka olivat linjassa kaupungin ulkopuolella. Timo osoitti suuntaa ja pomppi kettingin päässä innoissaan. "Kapteeni! Hoitakaa miehenne puolustusasemiin tuohon suuntaan! Epäilen vihollisen päävastarintasuunnan olevan siellä, ja sieltä voimme odottaa hyökkäystä!"

Kapteeni ryhtyi kokoamaan miehiä ja johti nämä osastona pikamarssia Timon kuonon osoittamaan suuntaan. Everstiluutnantti sytytti piippunsa, poltti hetken ja katsahti sitten Timoon. "Mies tai peto, oletan saaneeni Teistä tarvitsemamme salaisen aseen saksalaisia vastaan!"

Timon kuono oli nuuhkinut oikein. Saksalaisten hyökkäys kilpistyi juuri ajoissa asemiin rynnänneiden suomalaisten tuleen. Pian saksalaisten tukikohdat eri puolilla Torniota saivat niskaansa täsmällisiä ja tehokkaasti johdettuja iskuja. Saksalaisten upseerit olivat ympärillään. Nopeasti selustaan ilmestyneellä vihollisella oli jollain tavalla tiedossaan saksalaisjoukkojen täsmällinen sijainti. Olivatko paikalliset siviilit yhteydessä radioillaan suomalaisiin? Kulkiko Haaparannan kautta salainen viestiyhteys? Oliko esikunnassa vakooja? Upseereita hämmensivät myös tiedot, joiden mukaan suuren suomalaisosaston kärjessä kulki kahleissa apinamainen olento, jonka ilmestyminen tiesi aina nopeaa tappiota saksalaisjoukoille.

Tornion taistelu päättyi suomalaisten voittoon. Timo oli mennä järiltään kun hänen ryhmänsä marssitti häntä kettingin päässä yli sillan. Sotapoliisit takavarikoivat jokaisen pullon ja iskivät ne rikki antaen tisleiden valua alla virtaavaan jokeen. Tätä katseleva juoppo vollotti sillankaiteeseen nojaten "Kyllä sota on julmaa! Niin julmaa!" Kyynelehtivä Timo kapsahti ohikulkiessaan sielunveljensä kaulaan ja yhdessä he itkivät sodan hulluudelle. Sitten kettinkiä Timon kaulassa nykäistiin ja näin kersantti Ervan ryhmä aloitti etenemisensä saksalaisia vastaan.

Timo germaaneja hätyyttelemässä, osa 2

Aikaisempi osa täällä:

http://timojahuttunen.blogspot.fi/2015/12/timo-germaaneja-hatyyttelemassa-osa-1.html

Laivat olivat puksuttaneet sateessa jo pidemmän matkaa. Kannen alla suojassa olevat Jalkaväkirykmentti 11 miehet olivat keinunnasta huolimatta tyytyväisiä, sillä tämä tiesi etteivät saksalaisten pommikoneet pystyneet operoimaan. Kärkeen määrätyt jääkärit tutkivat polkupyöriensä kumeja ja syynäsivät konepistoolinsa tarkkaan. Kersantti Ervan ryhmä lymysi kahdessa hytissä. Kukkonen ja Oosela pelasivat korttia eli mönkkäsivät patruunalaatikko pöytänään. Ökkönen kuorsasi tyytyväisenä lämpöön ja puheensorinasta välittämättä. Ylitimo tuijotti tyhjyyteen porukkaan liittyneen korpraali Äkäheinon kirjoittaessa pakinaa Suomen Sotilas -lehteen. Sankarimme, Timo, tutki varusteitaan hölmistyneenä. Hän etsi jotain pulloa mutta ainoan hölskyvän esineen sisällä oli öljyä.

Aluksen jatkaessa matkaansa ilma ummehtui, lämpö raukaisi ja sai aikaiseksi pään kivistystä. Timon päätä kiristi tosin muita pahemmin. Mitä pohjoisemmaksi alus kulki, sitä kauheammin Timo tunsi valuvansa varjoihin. Tuhansia neuloja, yksi toisensa jälkeen tuntui pistävän suoraan aivojen kipukorteksiin. Timo nousi ja kokosi kamppeensa sekä astui ulos hytistä. "Et sitten vaeltele kauas" murahti kersantti Erva ja sulki silmänsä jatkaakseen torkkujaan. Timo hakeutui kohti tikkaita ja kiipesi ylös, kohti raitista ilmaa ja avaruutta.

Kannella keltatakkinen mies muutaman upseerin kanssa kiikaroi horisonttiin "Tornio näkyy kohta" ja "Pistetään pojat liikkeelle" sekä "Kohta on tosi kyseessä" mumina kuului hatarasti Timon korviin. Upseerit kiipesivät alas ja kohta portaikkoa pitkin kaikui huutoja, jotka kehottivat miehiä valmistautumaan. Kannella viestimies näpäräsi radionsa parissa ja ilmoitti keltatakkiselle, että oli löytänyt saksalaisten puheradioissaan käyttämän taajuuden. Se oli pahaenteisen hiljainen, vain rutiiniliikennettä rautatieasemalta ja muilta radioasemilta.

Aluksen lähestyessä satamaa Timo jäykistyi äkisti. Hänen sieraimensa laajenivat ja värähtelivät. Jokin sumeni Timon mielessä hänen saadessa heikon, tuulen jostain kantaman vainun. Timo syöksyi laivan kannen reunalle ja hyppäsi.

Kannella puhkesi mölinä ja miehet siellä tungeksivat laidalle. Näky oli uskomaton. Jokin torpedon kaltainen liikkui kohti satamaa verrattomasti alusta nopeammin jättäen peräänsä kuplia ja vaahtoa. Kannella kiihtyi pulina ja keltatakkinen mies jakoi lisää käskyjä. Kersantti Erva manasi näkyä ja huusi ryhmälleen, joka oli juuri kivunnut kannelle. "Ensimmäisenä maihin ja perään. Timo lähti yksin hyökkäykseen!"

Aluksen hidastaessa laiturien ääressä ja valmistautuessa laskemaan joukot maihin Ervan miehet tutkivat aseensa ja varusteensa huolellisesti. Erva poltteli sätkää ja oli varma, että maihinnousun ensimmäinen tappio olisi hänen ryhmästään. Timo oli porhaltanut satamaan ja keltatakki oli kiikareillaan nähnyt, että tämä oli suuresti huitoen lähtenyt kohti kaupunkia. "Hullu mies" hän tuumi. Radioasemalla kyykkivä viestimies kohotti vähän tämän jälkeen katseensa hämmentyneenä ja sanoi "Herra everstiluutnantti, teidän olisi syytä kuunnella tätä." Mies tuli aseman äärelle ja kohotti kuulokkeet korvilleen. Toisessa päässä kuului tilannekatsausta saksaksi vaativia komentoja, kirkunaa ja hirvittävää pauketta. Laukausten kaiku kuului myös everstiluutnantin korviin sataman suunnasta. Savua alkoi nousta taivaalle ja saksaksi vaadittiin erästä asemaa esittämään syy hiljenemiseensä. Sitten seuraavasta asemasta kuului "Was in die Hölle?!"

"WAS IN DIE HÖLLE?!" huusi saksalainen kersantti viimeisiksi sanoikseen. Timon kenttälapio iski yhdellä sujuvalla liikkeellä miehen pään irti hartioista. Konekivääriryhmä kersantin ympärillä ei ollut ehtinyt edes kääntää asettaan Timon loikattua muutamalla pantterin loikalla näiden yli ja teurastaessa ryhmänjohtajan. Lataaja yritti kääntää kiväärinsä mutta oli auttamatta myöhässä. Ampuja ei ehtinyt edes kääntyä aseensa äärestä. Ammuslaatikoiden kantaja yritti karkuun ja eli muuta ryhmää pari sekuntia pidempään, ennen kuin Timon kiväärin  pistin lävisti hänen sydämensä. Radioasema hiljeni hetken kuluttua, kun radistin päässä olevasta ammottavasta haavasta valuva veri tihkui sen koneistoon aukosta, joka syntyi Timon iskettyä epäonnisen saksalaisen pään yhdellä heilautuksella laitteen läpi. Timo jatkoi hurmeista matkaansa nenänsä varassa.

Kersantti Ervan ryhmä juoksi laituria pitkin syvemmälle Tornioon. Miehet olivat selvinneet Kannaksen tulihelvetistä mutta heistä tuntui siltä, että paikat siellä eivät loppujen lopuksi olleet niin pahat. Vastaan tuli mitä infernaalisimpia näkyjä Ervan, Kukkosen, Ooselan, Ylitimon, Ökkösen ja Äkäheinon seuratessa Timon taistelujen tietä. Toisinaan vain vähäisistä univormun riekaleista saattoi päätellä, että Timon polulle sattunut oli saksalainen sotilas. Rättien sisällä olevasta verisestä massasta ei enää voinut päätellä, että siinä oli ollut saksalainen luutnantti joka oli tullut ihmettelemään kadulta kuulunutta meteliä. Kukkonen antoi rajusti ylen nähdessään, miten Timon tielle sattuneelle alikersantille oli käynyt. Saksalaisten vastarinta ei ollut luhistunut, se oli täysin eliminoitu Timon kulkureitin varrelta. Vain muutaman saksalaisen raadon vierestä löytyi hylsy joka kertoi, että nämä olivat yrittäneet saada etenevää aikamatkaajakorpisoturia hengiltä. "Mihin tämä kaikki johtaakaan?" kauhisteli Erva.

Puhelinvälittäjänä toimiva Valeria von Sandahl-Bergman istui työpöytänsä reunalla viilaten tylsistyneenä kynsiään. Mikä seikkailunhalu sitten olikaan tuonut tuon arjalaisen rodun vaalean, kukkean ja uhkean edustajan kauas pohjoiseen oli kuollut ja väistynyt ikävän tieltä. Kauan oli siitä, kun saksalaisten jaloimmat upseerit olivat lukeneet hänelle ääneen Kitain runoutta tai Sungin filosofiaa. Samalla hän oli oppinut tuntemaan miesten ilon, kun hän oli paritellut arjalaisten parhaimpien rotuvalioiden kanssa. Nyt jäljellä oli vain evakuoinnin odottaminen tässä suuressa viinavarastossa ja tylsämielisen lihavan huoltovääpelin härskien ehdotusten kuunteleminen. Valeria huokasi ja puhalsi hienoa pölyä veistosmaisen koreista sormenpäistään. Hän istui sirosti jalat ristissä varoen visusti näyttämästä vääpelille mitään, mikä olisi saattanut laittaa tuon roikaleen tyhjään päähän ainuttakaan ylimääräistä ideaa.

Samassa varaston ulkoa kuului melua. Se oli sekoitus epäuskoisen hämmästyneitä huudahduksia, hengen haukkomista ja lopulta kuvottavaa ääntä joka syntyy, kun metalli leikkaa lihaa. Leikkaavia ääniä seurasi raskaita tömähtäviä ääniä. Huoltovääpeli kohotti hämmentyneenä Lugerinsa, asteli varovaisesti ovelle ja tönäisi sen auki. Samassa käsi työntyi oviaukosta ja nappasi lihavan miehen yhdellä sujuvalla liikkeellä kauluksista ulos. von Sandahl-Bergmanin korviin kuului hirveää, tukahdutettua kirkunaa ja samassa ovesta pomppi sisään vääpelin mustunut pää roiskuttaen verta lattialankuille. Nainen tuijotti näkyä kauhuissaan ja kohotti katseensa ovelle. Oviaukon toiselle reunalle ilmestyi käsi, sitten toiselle ja lopulta sisään astui hurjasti huojuen suomalaiseen harmaaseen sotilaspukuun puettu... olento. Timo oli yltä päältä veressä, noessa ja savussa ja tuijotti sisään silmät hurjasti pyörien. Hänen vaistonsa, ylivertainen nenänsä ei ollut valehdellut. Varasto oli täynnä alkoholia, konjakkitynnyreitä, kirkasta, kaikkea, aivan kaikkea. Timo virnisti tavalla joka olisi saanut paholaisenkin kalpenemaan ja iski nyrkkinsä läpi lähimmän tynnyrin reunasta. Hän kohotti liki sadan litran astian kaksin käsin päänsä yläpuolelle ja antoi juoman suihkuta suuhunsa aukosta.

Valeria von Sandahl-Bergman tuijotti näkyä siniset silmät suurina voimatta uskoa tätä todeksi. Hän muisti erään, sittemmin Lapissa tarkka-ampujan luodin päähänsä saaneen SS-upseerin lakanoiden välissä tehdyn pielustelun jälkeen pitämän luennon hänelle saksalaisten, suomalaisten,  saamelaisten ja juutalaisten rotuominaisuuksista. Mikään ei tuntunut, ei edes sana ali-ihminen sopivan tuohon olentoon joka kulautti kurkustaan alas litratorkulla alkoholia. Hirmuisen otuksen lihakset pullistelivat univormun alla niiden vapauduttua siitä vähäisestä kontrollista, jonka järki ja ajatus yritti heittää jyskävän voiman päälle. Tämä olento oli täysiverinen barbaari. Pedosta lähti puhdas sodan, taistelun ja voitettujen vihollisten ruumiista peräisin oleva löyhkä, joka työntyi Valerian sieraimiin ja toi esille jotain, joka on mitä sivistyneimmänkin ihmisen sisällä. Valeria alkoi kiihottua.

"Barbaarisuus on ihmisyyden normaali tila. Sivilisaatio on luonnotonta. Se on sattuman seurausta. Ja barbaarisuus on lopulta aina saava triumfinsa" Valeria ajatteli. Tällä kertaa sivilisaatio päätti antautua barbarialle riemumielin. "Hallo liebe!" Valeria huikkasi ja Timo pudotti tynnyrin ja tuijotti hämillään ympärilleen äänen kuultuaan. Hän huomasi pöydän päällä istuvan naisen, joka ei enää yrittänyt istua siveellisesti vaan levitti riettaasti jalkojaan. Timo ei aikaillut vaan janonsa tyydytettyään hän halusi tyydyttää himonsa. Hän oli siinä samassa naisen luona ja raastoi yhdellä käden liikkeellä tämän takin ja paidan paljastaen nuoret, kimmoisat ja kiinteät rinnat. Hän vei kätensä naisen haarojen väliin ja tunsi tämän reittä pitkin valuvat kiimaliimat. Valeria voihkaisi himokkaana ja samassa barbaari oli työntynyt häneen ja nuoli hänen kaulaansa kuin kauris vasaansa. "Ach ja, ja, ja, JA!" Valeria huusi Timon vatkatessa ankarasti. Valerian kädet olivat kiertyneet Timon hartioiden ympärille ja hän yritti iskeä korkokenkiensä kannoilla Timoa pakaroille saadakseen rytmin yhä kiihkeämmäksi.

Barbaarilla on eläimen tavat ja Valeria kirkui villistä riemusta Timon kiepautettua nopealla liikkeellä tämän selän itseään vasten edes irtautumatta hänestä, ottaakseen naaraansa takaa raivokkaiden apinain tavalla. Timo painoi Valerian vatsalleen pöydälle ja jyysti tätä takaapäin. Valeria huohotti raskaasti nautinnon räjäyttäessä hänen mielensä tuhansiksi ja miljooniksi särkyneiksi paloiksi. Timo piti toista kättään hänen lanteillaan ja piiskasi toisella pakaroita. Lihan litinä, lätinä ja loiske sekaantuivat raskaaseen huohotukseen. Timo kohotti kätensä päänsä yläpuolelle ja huusi "CROM!"

Samassa räjähti. Timo lensi selälleen maahan ja sai niskaansa pölyä, laastia ja puusäleitä. Mielipuolisuudessaan ja hurmeen sekä alkoholin tuomassa humalassa hän ei edes ajatellut keskeyttää vaan suuntasi jo uudestaan kohti edessä kohoavia valiosääriä ja pyöreitä pakaroita. Hän työntyi uudelleen saksattareen ja jatkoi himokasta pumppaamista silmät ristissä.

"Timo! Oletko kunnossa!" kuului ovelta "Piiskaperkele, se oli lähellä!" huudahti Ökkönen. Samassa ovelta kuului kauhistuneita parahduksia ja kiroilua "Hyi vittu saatana perkele!" karjaisi Äkäheino. "Ruumiinraiskaaja!" karjui Oosela. Timo tuijotti selkänsä takana olevaa ryhmää ja ihmetteli, miksi hänen hupipuikkonsa pää tuntui kummalliselta, Timo kääntyi katsomaan barbaariutensa saalista ja näki hirveän näyn: hänen kalunsa oli kyllä naisessa mutta hän näki jostain Valerian selkärangan jäänteiden alta kurkistelevan terskansa. Kranaatti oli osuessaan vienyt koko naisen yläruumiin mennessään jättäen sijoilleen ainoastaan lantion ja paikat siitä alaspäin.

Paikalle saapui yhä enemmän suomalaisia jotka ryhtyivät järjestelmällisesti korjaamaan sotasaalista loppumattomalta tuntuvasta viinavarastosta. Timo putosi housuitta istualleen ja oli mennä järjiltään -tai kenties ensimmäistä kertaa vuosiin hänen järkensä oli palautumassa. Timon jalkojen juurelle kierähti pienempi tynnyri jonka hän oli samassa kohottanut huulilleen. "Ei enää sinulle, saakelin sika!" huudahti Erva ja upotti kiväärinperän Timon kalloon. Timo ajelehti tajunnan tuolle puolen, mikä epäilemättä oli armeliainta.