Timo hämäläisten vainoretkellä - Osa 5

Aikaisemmat osat:

Osa 1: http://timojahuttunen.blogspot.fi/2013/10/timo-hamalaisten-vainoretkella-osa-1.html

Osa 2: http://timojahuttunen.blogspot.fi/2013/10/timo-hamalaisten-vainoretkella-osa-2.html

Osa 3: https://timojahuttunen.blogspot.com/2016/07/timo-hamalaisten-vainoretkella-osa-3.html

Osa 4: https://timojahuttunen.blogspot.com/2018/07/timo-hamalaisten-vainoretkella-osa-4.html

Timo seisahtui niille sijoilleen. Yhtäkkiä tuntui kuin maa olisi noussut häntä vastaan. Itse asiassa hän löysikin itsensä samassa turvallaan saunapirtin edustan tallatusta turpeesta. Sadat säkenöivät, kyyn selkäkuvion muotoiset salamat löivät  hänen näkökenttänsä reunoilla kilvan tummien, eri suuntiin sinkoilevien  kimalaisten kanssa. Timon pää tuntui painuvan maan läpi. Pimeyden syli avautui hänen allansa ja hän putosi. Timo oli saapuva alisen väen valtakuntaan.  

Määräämättömän ajan kuluttua Timo havahtui. Jostain häntä ympäröivästä pimeydestä kuului kumiseva ääni, joka kutsui häntä. Painostavan kostean luolamaisen synkkyyden perältä kajastui kelmeästi hohtavaa valoa, jonka keskeltä pitkin pimeyttä kaikuva ääni kuului. Ääni oli läpitunkeva ja kauhistuttava. Samalla hetkellä Timo ymmärsi kuin itsestään, että ääni oli itsensä Tursaan, pelottavan hämäläisten sodan jumalan ja muinaisten syvyyksien hallitsijan ääni, joka häntä nyt kutsui.

"Et ole tullut tänne muiden urhoin tavoin, sotikuningas, vaan juomaan kaatuneena. Juoman, jonka oli seikoittanut eräs väkevä noita Bjarmian mailta. Hän halusi siten lähettää sinut minun luokseni, urhojen soturisalini ikuisiin juhliin"

Timo säpsähti ja huojahti taaksepäin.

"Miesnainen! Miesnainen oli sekoittanut sahtiini myrkkyä!" totesi Timo puoliääneen.

"Sinä et kuitenkaan kuulu tänne, koska päälläsi lepää kiro ja haltiasi on sinut hylännyt. Et ole kelvollinen tänne"

Peljästyttävä ääni jatkoi ja sodan jumala kohottautui esiin valjakan valonkehrän keskellä. Timo alkoi erottaa epäluonnollisessa valossa valtavan pyöreänomaisen hahmon, jonka ympärillä näytti olevan jonkinlaisia ulokkeita. Ulokkeet liikkuivat hitaasti eri suuntiin. Ne olivat kuin käärmeitä, joista yksi piteli valtavan kokoista hämäläisten kuuluisaa sotakeihästä, torniota, ja toinen suurta tapparaa, jonka terä hohti oudosti  himmeää, tummanpurppuraa kajoa. Sodan jumalan hahmo tuntui suurentuvan ja valo muuttui voimakkaammaksi. Vertahyytävä ääni jatkoi entistä läpitunkevana:

"Ystäväsi on rikkonut soturieni väkeä vastaan. Siksi sinun on tuotava minulle hänen päänsä sovituksena, jos haluat säilyttää omasi!"

Timon silmät häikäistyivät kirkastuvassa valossa.

"Mutta Huttunen sai jo surmansa!"  Timo sai ähkäistyä.

"Sen ihraisen kavaltajan paksu silava ohjasi noidan väkipuukon terän ohi ja sivuun sisälmyksistään. Hän ei siten kuollut, vaikka moni urho olisi iskuun kaatunut. Sinun on siis tehtävä työ loppuun."

Valo alkoi odottamattomasti himmetä ja sodan jumala loittoni pimeyteen. Ääni jatkoi yhä vavisuttavana:

"Iske kavaltajan pää sotakeihään läpi ja upota se järven selällä syvyteen, siellä otan vastaan sovitusuhrin" 

Timo tunsi, kuinka luolamainen pimeys alkoi ottaa taas hänestä otteen maan vavistessa hänen jalkojensa alla. 

Kaikki  alkoi pyöriä. 

"Aikasi käy vähiin." Hyytävä ääni kuului vielä pimeydestä.

Timo avasi silmänsä vain nähdäkseen sokaisevan kirkkaan päivänvalon välähtävän hopeaupotuksin koristellun tapparan terässä, jonka vartta kiiluvasilmäinen ryssä kohotti kaksin käsin hänen yllään valmiina iskemään.